Tää viikko mulla on ollut kesäloma mutta empä tiedä olenko ollut kotona yhtään sen enempää ku työviikolla, vähän tuota ohjelmaa taas kasaantunut yhdelle viikolle.... Mitenköhän tästäkin viikosta olisi selvitty jos olisin ollut vielä töissä, ei varmaan mitenkään..

Maanantaina tavattiin vanhojen koulukavereiden kanssa ja olipa kiva nähdä pitkästä aikaa ja rupatella oikein kunnolla!!! Ihana loman aloitus!! Iltasella tehtiin vähän palauttavia tokojuttuja Uunon kanssa ja sitten kaikki muutkin koirat pääsivät treenaamaan. Uunon kanssa tehtiin ruutua nyt kyllä merkin kautta ja ruudut heinot, samoin merkki. Pari suoraa luoksetuloa suoraan leluun, sekä muutama stoppi kiertämisen avulla. Seuraamista tehtiin reiluilla palkoilla eli palkkasin kaikki perusasennot ja lopuksi vielä kunnon palloleikki ja seuraamisessa tuntui olevan ainakin asennetta. Loppuun vielä tunnari yhden piilotuksena ja se hienoa työtä!!

Rokan kanssa tehtiin ruutua merkin kautta ja eipä ole Rokka ennen mennyt niin lujaa merkille ja ruutuun, tuo treeni tauko näyttää tehneen todella hyvää!!! Suorassa luoksetulossa myös vauhtia ihan kiitettävästi. Kaikki jäävät kerran suorapalkalla ja ne ihan ok. Loppuun piilotettiin kanssa tunnaria kapula ja sen etsintä sujui esimerkillisesti!

Rasmus treenasi ruutua muutaman kerran ja oli todella pätevä, kiertämisen avulla luoksetulon stopit ja pari suoraakin tehtiin ja loppuun tunnari oman piilotuksena joka todella hyvin!!! Obelixi pääsi myös treenaamaan Saken kanssa ruutua ja kivasti ruutu löytyi kun sinne laitettiin ruokakippo ku eihän Obe nyt viitsi minkään lelun perään juosta.... Pari luoksetuloa joissa oli yllättävän reipas ja lopuksi yritettiin piilottaa tunnari kapulaa tai saihan sen piilotettua mutta eihän herra Obe sitä viitsinyt etsiä kun meni makoilemaan vaan lähistölle ja ihmetteli et mistä oikein on kyse.....

Tiistaina illalla Uunolla oli vuorossa paimennuskisat Somerolla Woollandiassa. Oltiin ykkösluokan ihan loppupäässä et siinä sai hetken odotella enne omaa vuoroa. Itse kisa meni meidän osalta aika vauhdilla, tehtiin hieno hakukaari joka muuten oli oikeesti todella hieno. Nostokin onnistui mutta sitten mulle kuljetuksessa vähän Uunon maltti petti ja antoi vähän lampaille vauhtia ja tuomari oli sitten sitä mieltä et meidän ei tarvi enään jatkaa.... Et sellainen kokemus tällä kertaa mutta seuraavalla kerralla sit ajetaan rata loppuun tyylikkäästi!!!

Keskiviikkona käytiin Katin kanssa lenkkeilemässä Tammelassa ja mun elämäni kamalin kauhukoettelemus tapahtui eli kohdattiin kyykäärme ja se puri Katin Ronttia.... Voin sanoa että kamala kokemus ja en tahdo et ketään joutuu sitä kokemaan. Onneksi saatiin Rontti ajoissa eläinlääkäriin ja hoitoon ja nyt ainakin näyttää siltä että toipuu vaikka tassu on todella kipeä ja sillä käveleminen vaikeaa... taitaa mun osalta metsälenkit jäädä vähäksi aikaa eli seuraavan kerran varmaan menen metsään lenkille ku maassa on lunta ja ulkona pakkasta -10 astetta vähintään.

Keskiviikkona illalla mä itse kiiruhdin Ypäjän kylään tekemään mejäjälkiä kun torstaina oli koe. Jälkien teko sujui kyllä hyvin kun porukkaa oli tarpeeksi ja mukavaa porukkaa niin jälkien teko kävi todella hyvässä tunnelmassa!!! Kiitoksia kaikille talkoisiin osallistuneille!!!

Illalla Uuno kilpaili Marikan kanssa paimennuksessa ja oli tainnut jäädä herran korvat Kuopioon vkoloppuna, mutta saivat ajettua radan läpi ja pisteitä kertyi 49 ja sillä irtosi kolmas sija ykkösluokassa!!! Kiitos Marika kun ohjasit Uunoa vaikka nyt vähän kuriton oli ollutkin!!! wink

Eilen torstaina aamupäivällä mentiin Elonkiertoon jossa vähän tokoilin Uunon kanssa, tehtiin Zalama-kävely joka muuten todella hyvä mutta maasta seuraamaan mukaan lähteminen vähän tahmea. Ei yhtään sekoittanut jääviä vaikka tehtiin niitä muutama kerta erijärjestyksissä, ne siis hyvin mielessä. Kaukojen ekaa nousua palkkasin pitkältä matkaa ja sitten tehtiin kerran myös liikkeenä. Loppuun viel vähän metallikapulan pitoa kun tuppaa hieman kolisemaan mutta siihen auttaa vaan se pitotreeni jota tarvii tehdä paljon.
Treenailujen jälkeen käytiin Tiian ja Onnin kanssa lenkillä ja kyllä oli koirilla mukavaa kun pääsivät uimaan ja saivat juosta pitkin peltoja tunnin verran ja me Tiian kanssa nautittiin kauniista kesä säästä!!

Illalla ajelin jälleen Ypäjälle ja tällä kertaa kyseessä oli mejäkoe ilta, mä toimin vaan koetoimitsijana joten mulla oli hyvin rattoisaa ja rentoa kun ei tarvinut itse mennä metsään vaan huolehtia vaan et kaikki toimii hyvin. Koe meni hyvin ja koirat saivat hyviä tuloksia vaikka nuo maastot ei mistään helpoimmasta päästä ole kun sitä riistaa riittaa ihan riittämiin! Koe saatiin vietyä onnellisesti läpi ja mä selvisin vaativasta tehtävästäni hengissä!!! wink

Tänään perjantaina aamulla hypättiin Tiian ja Kodan kyytiin keskustassa ja matkattiin yhdessä Oripäähän Mäkisen Heikin tokokoulutukseen. Koulutus oli hyvä ja paljon tuli taas asiaa jota tarvii treenata ja miettiä. Uunon kanssa katsottiin kaukoja ja kun olen päättänyt nyt et tehdään ne takajalat paikoillaan niin täytyy vähän tuota tekniikkaa muokata ja opettaa vähän uutta. Nyt tiedän miten lähden vahvistaa uutta tekniikkaa eli nyt tiedossa vaan paljon treeniä et saadaan ne takatassut asettuun paikoilleen.
Toisena juttuna katsottiin ohjattua kun sen opettaminen vähän vielä kesken, no nyt on selkeät sävelet miten saan kaaret pyöreiksi ja miten saan sitä treenattua.
Olipa todella antoisa ja kiva koulutus, tuonne tullaan suuntaamaan tässä kesän aikana viel varmasti monesti uudestaan ku on mukavan lähellä ja ihan huippu tason oppia kuitenkin!!! smiley Kiitos Tiia ja Koda seurasta, paljon mukavampi matkata kaksin ja pääsee yhdessä miettimään noita kaikki koulutusjuttuja!!

Iltapäivällä käytiin Tiian ja Onnin kanssa vähän mejäilemässä Ypäjällä ja uskon vakaasti ett Onnistu tulee vielä mejä valio kun vähän saadaan rauhoittumaan!!! Hyvää jäljestystä kaiken kaikkiaan ja pitää muistaa ettei Onnilla kamalan montaa jälkeä ole takana ja nyt mentiin 900m hyvään vauhtiin!!!

Illalla kävin itse vielä vetämässä tokoryhmiä pukon kentällä ja sen jälkeen pyöräilemässä koirien kanssa, nyt alkaa olla sellainen olo et voisi painaa pään tyynyyn ja alkaa nukkumaan!! Onnekis viikonloppu on aikas rauhallinen ja ei ole paljoa sovittu ohjelmaa vaan saa ihan vaan olla ja nauttia viimeisistä lomapäivistä tällä erää!!