Iltapäivällä suunnattiin jälleen maalle juoksuttaan koiruuksia. Rokka pinkoi jälleen pitkin pihaa Villen kanssa ja kivaa näytti olevan. Käytiin myös uimassa Rokan ja Villen kanssa, nostin pikkuisen pari kertaa uimaan ja ui todella nätisti. Yhtään ei menny paniikkiin vaikka nostettiin veteen laiturilta ja ui nätisti rantaan. Rohkeus ei vaan vielä riitä lähteä itse uimaan rannasta. Ville myös nostettiin uimaan ja uikin oikein kunnon lenkin ja sitten äkkiä rannalle ja pakoon ettei kukaan vaan nosta uudelleen uimaan. Isot pojat pääsivät myös lenkin jälkeen vilvoittelemaan ja Rapahan tapansa mukaan ei meinannu tulla ollenkaanpois vedestä. Kasperinkin taisi olla aika kuuma sillä oli pitkän tovin vedessä ja jopa ui siellä itsekseen.

Uima hetken jälkeen Rapa otti pienen toko tuokion ja se meni aivan LOISTAVASTI!!Hymy Perusasentoa tarjoaa kaiken aikaa ja tulee ihan kiinni mun jalkaan melkeimpä joka kerta ja ekalla kerralla heti. Seuraaminen oli innokasta ja tiivistä. Otettiin monta lyhyttä pätkää ja palkkasin aina etteenpäin. Käännökset oli kanssa tiiviitä ja oikein hyvän tuntusia. Luoksetulo tehtiin osissa ja kiinnitin erityisesti huomiota stopin jälkeisiin liikkeelle lähtöihin. Lähdöt sain todella hyviksi ku lähdin kutsun jälkeen oitis juokseen pakoon!!! Metallinouto oli ok, vaikka pentu vähän häiriköi!! Loppuun vielä kaukot, ensin liikkeenä ja sit nopeita vaihtoje leikkien ja ei olis paremmin voinnut mennä ne!!!

Illal käytiin veteen jäljet Rapalle, Rompulle ja Rokalle Katin kanssa Tammela metsiin. Saatiinki aika kivat jäljet aikaiseksi. Huomiseen asti pitää sit jännittää miten tuo pikku pentu mahtaa jäljestää. Rapan kanssa harjoitellaan vähän katkoja ku ollaan menossa viikonlopuksi Loimaalle mejä kokeeseen ja on se ensimmäinen voittajaluokan jälki edessä, vähän jänskättää!!!

Kyllä pikkuiset siis Rokka ja Svante olivat kovin kiinnostuneita verisienestä ja päätettiin et viedään Svantekin huomenna jäljelle!

DSC_0405.JPG

DSC_0409.JPG

DSC_0406.JPG

Illalla käytiin vielä Rapan kanssa vähän pyöräileen et saisi pidetty niin omistajan kun koiran kuntoa yllä. Kyllä näytti Rapa nauttivan kun pääsi juokseen oikein kunnolla ja vetikin taas aika kivasti. Tulispa talvi äkkiä niin päästäis taas hiihtään yhdes!!Hymy