Tänään on touhuttu vaikka mitä,  välillä ilman koiria mutta suurimmaksi osaksi koirien kanssa. Päivällä Kasper pääsi perusteelliseen kampaukseen ja kyllä tuli siisti mies kun sain loputkin irto karvat irti, nyt vaan joku päivä viel mies kylpyyn niin kyllä sitten kelpaa. Nyt Kasper saisi alkaa vauhdilla kasvattaan kunnon karvaa talveksi sillä tuolla nykyisellä turkilla kyllä jäätyy, no eiköhän se vielä ehdi kasvaan!!!

Käytiin sänkipellollä vähän pyörähtään poikein kanssa ja sepäs oli kivaa ainakin koirista. Painelivat kaiken aikaa täysiä ja jahtailivat toisiaan minkä kerkesivät. Luulen että koiratkin nauttii kun ilma vähän viilentynyt niin jaksavat kunnolla juosta ja peuhata keskenään. Ihanaa katsella kun ne siellä irrotteli ja nauttivat syksystä.

Kuudelta oli vuorossa Rokan agi Forssas. Aloitettiin jälleen hyppyjumpalla nyt vähän erilaisella kun viimeksi eli koiran piti käänty ensimmäisen esteen jälkeen ja sit hypätä pari hyppyä et pääsi kipolle syömään. Ensin Rokka roiski taas vaan meneen ja yritti jopa hypätä kahta hyppyä yht aikaa jne.... No kun oltiin otettu muutamia kertoja niin alkoi rauhoittuun ja tehtävä alkoi onnistuun oikein hyvin. Toisena tehtävänä tehtiin yhdellä esteellä hyppyä niin että koiran piti mennä hypylle ihan siivekkeen vierestä ja heti hypyn jälkeen tulla samaan suuntaan (siis tulo suuntaan) taas aivan siivekkeen vierestä. Tätä tehtiin molemmista suunnista ja onnistui ainakin mun mielestä aikas kivasti, Rokka meni ihan siivekkeen vierestä ja palasi kanssa aivan vierestä, tietenkin toiselta puolelta siivekettä.

Loppuun otettiin veilä sivusuunnassa irtoamista ja sitten pieni rata. Sivusuunnassa irtoamista tehtiin kolmella hypyllä, kaksi ekaa hyppyä samassa linjassa, mutta kolmas sitten kauempana ja mun piti "tönätä" koira sinne. Onnistui aivan sairaan hyvin Rokan kanssa, selkeästi hakee jo itse vähän esteitä!! Rata alkoi näillä samoilla hypyillä ja sitten jatkettiin putkeen ja kahdelle hypylle vielä. Rata meni ekalla kerralla muuten oikein hyvin mutta itse mokasin putken jälkeen kun menin liian lähelle hyppyä ja Rokka meni sen ohi ja suoraan  vikalle esteelle. Otettiin sitten vielä uusiksi ja sitten se meni todella hyvin, tuli todella lujaa ja todella innokkaasti, sekä mä pystyin ohjaamaan sen oikein!!! JEE!!! Palkka olisi pitänyt heittää hieman aiemmin eli tästä eteenpäin en heitä itse palkkaa vaan joku muu heittää sen oikeassa paikassa!!!!

Tehtiin vielä loppuun itseksemme kontakteja ja ne edelleen paranee vaan kunhan mä en tee liiana vaikeaa harjoitusta. Niin ja edelleen pitäisi tehdä enemmän kotona rappusissa.......mä koitan taas ryhdistäytyä....

Rasmus pääsi tokoileen illalla Vaulammilla, aloitettiin hyppynoudolla. Ensin kaksi hetsattua heittoa ja sitten vikana kokeenomainen suoritus, joka ihan super hieno, laukaksi molempiin suuntiin!!!! Metallinouto tehtiin samaan malliin ja siinäkin selkeästi kokeenomaisessa suorituksessa enemmän vauhtia kun ennen. Seuraamista otettiin vähäsen ja se oli ihan ok. Kaukoja tehtiin leikkien, muuten oikein hyviä mutta maahanmenot jälleen hitaita eli niitä täytyy alkaa nyt paljon palkkaileen.

Kasper pääsi myös loistamaan noudoillaan, hyppynouto oikein vauhdikas ja energinen. Metallinouto myös oikein hyvä paitsi luovutus, istui metrin päässä musta ja sylkäisi kapulan mun jalkoihin.....Eipä siinä voinu kun nauraa, mitäs muuta sanot toisella joka parhaansa yrittää!!!!

Rokkaikin pääsi lopuksi ottaan hypyn pari kertaa ja meni oiekin hyvin. Jäävät liikkeet tehtiin kanssa ja nekin oikein hyvii kunhan muistan sanoo seis käskyn vaan tarpeeksi selkeästi. Loppuun pari metallinoutoo ja nyt ei mitään ongelmaa vaikka kapula oli vähän hiekkainen ja toisten koirien kuolassa!!!!

Illalla odotettu vieras Lacina-neiti saapui meille parin päivän visiitille jasaatiin samalla fasaani ja pari siipeä harjoitusvälineiksi, katsotaas mitä niiden kanssa keksin huomenna puuhastella!!!!