Eilen aamusta mentiin Tammelaan ja jälkipuuhiin Katin kanssa, ei haitannut vaikka vettä satoi ajoittain aika paljon. Ensimmäisenä jäljestään pääsi Jolinda-rouva joka oli todella loistava, teki hyvää työtä koko jäljen ajan ei mitään moitittavaa!!!! Rasmus pääsi omalle jäljelleen heti Jonskun jälkeen ja teki omaa varmaan työtään myös makaukset otti hienosti eli salainen ase toimii!!! Katkolla teki hieman ison lenkin mutta eipä se haittaa kun palasi kuitenkin takaisin jäljelle omatoimisesti.

Rontti pääsi jäljestään Jolindan jäljen ja oli myös oikein taitava ja etevä!!! Viimeisenä mutta ei sitten mitenkään vähäisimpänä pääsi jäljelle Uuno. Uunolle olin tehnyt ihan mini jäljen, jonkun n.20m ja vähän olin epäilevällä kannalla kun mentiin metsään et tuleeko siitä mitään, mutta turhaan epäilin sillä Uuno seurasi jälkeä todella hienosti nenä maassa ja namipurkki lopussa oli iloinen yllätys!!!! Voipi olla et Uunonkin kanssa tehdään verijälkeä jatkossakin kun kerran siitä noin paljon tykkäsi ja innostui!!!

Jälkijuttujen jälkeen käytiin sateessa tekeen viel lenkki koirien kanssa et saivat juosta ja riehua minkä kerkesivät. Kiitos Kati seurasta ja mennään pian taas uudestaan meidän taitavien koirien kanssa mejäileen!!!

Illalla oli vuorossa Rokan agi ja sitä ennen tein sitten elämäni ekan ilmoittautumisen agikisoihin.... Jännitys alkoi heti kun sain ilmon tehtyä ja eipä ollu mikään pikku jännitys vaan ihan kunnolla alkoi sit jännittään, niin et kädet tärisi seuraavan tunnin tai kaks.... Mitäköhän siitäkin sit tulee, no eipä sitä tiedä jos ei mene kokeileen.

Aksatreeneissä meillä oli simppelin oloinen 1 luokan rata ja olihan se ihan simppeli jos olisin ohjannut koriaa kunnolla.... Rokka kepeillä jätti välillä jonkun välin pujottelematta ja sit renkaat ponkaisi pari kertaa vierestä. Keinu meni hyvin samoinku muutkin kontakti esteen. Taas huomasi sen kuinka PALJON me tarvittais sitä et joku kattoo vierestä mitä mä teen ja neuvoo koska nytku sähellän yksin nii sit tulee jotain ongelmia aina vastaan.... No onneksi ollaan menos kesäkuuksi Somerolle aksaileen ja sit heinäkuulle katselin jo vähän kurssei kanssa. Aksaaminen oli kuitenkin kivaa ja Rokka tykkäsi siitä, tänään mennään viel vähän pomppimaan ja sit vaan jännitetään ja odotetaan ens torstaita ja aksakisoja.....