Aamusta heti lähdettiin liikkeelle koiruuksien kanssa, eka mä kävin jumpassa ja sitten pääsivät pikku pojat treenaileen feeniksin pihalle!! Oli kivasti häiriöö kun kaikki sen seudun mummot oli varmaan liikkeellä rollaattoriensa kanssa ja sitten läheisen koulun lapsukaiset juoksenteli kentällä, siis kunnon häiriötreeniä!!!

Rasmus aloitti ruudulla, tehtiin ihan kokonaisena liikkeenä ja meni muuten ihan nappiin paitsi maahanmeno....ei meinannu Rapa ollenkaan ymmärtää et pitää mennä maahan. Otettiin sitten perään pelkkä maahanmeno ja toimi oikein hyvin. Seuraamista tehtiin pitkä pätkä ja siinä oli vähän kaikkea, palkka perusasennoista ja seuraaminen oli kyllä todella hienoa ja tiivistä. Ei tehty nyt muutaku nuo kaks juttuu ja sit koira vaihtoon sillä päätin treenata molempien poikein kanssa kahdessa osassa.

Rokka teki ihan samat jutut kun Rasmus, ruutu oli kyllä ihan sairaan hieno siitä olisi varmasti saatu kisoissa 10 pistettä ja papukaija merkki!!! Ei olla ruutua tehty ikinä ennen kokonaisena liikkeenä mutta toimi oikein hyvin. Perään tehtiin yks maahanmeno ja se oikein hyvä. Seuraamista samalla tyylillä kun Rapan kanssa ja on kyllä seuraaminen tiivistynyt kun ollaan tehty paljon tuota treeniä jossa palkka tulee perusasennosta. Vähän haluaisin seuraamisen vielä tiiviimmäksi mutta kaipa se aikanaan siitä tiivistyy!!!

Toisessa erässä Rasmus teki ruutua kipon kanssa ja siinä oli vauhtia vaikka kuinka. Liikkeestä istuminen tehtiin vaan kerran kun oli ihan super hieno. Lopuksi tehtiin metallinoutoa kipon kanssa ja noudoissa oikein kivasti vauhtia molempiin suuntiin!!! Rapan treenit oli todella iloiset ja energiset, selkeästi nautti kun päästiin ulos treenaan pitkästä aikaa.

Rokka teki tietenkin kanssa pari ruutua läpijuoksuna pallolle ja meni todella lujaa. Liikkeestä istumista tehtiinkin sitten monta kertaa ja nyt alkaa näyttää oikein hyvältä, vähän vaatii vielä apua käskyn lisäksi mutta treenaamalla saadaan sekin pois varmaan aikas äkkiä. Metallinouto tehtiin 3x ja eka ja vika todella hyvät, toisella kerralla jäi vähän pyöritteleen kapulaa mutta ei mitään sen kummempaa. Metallinoudossa ei nyt yhtään haitannu hiekkainen kapula tai -maa et siis ollaan edistytty siinäkin hurjasti. Loppuun tehtiin tunnari ja nyt kasan kanssa (no en tiedä oliko se nyt oikein kasa, siinä nimittäin oli varmaan vaan 8 kapulaa), ekalla kerralla vein oman kasan oikealle puolella ja hienosti Rokka haisteli kasaa ja sitten omaa ja otti varmasti suuhun. Toisella kerralla levitin hieman kasaa ja jätinkin oman nyt vasemmalle puolelle, edelleen ukkeli haistoi tarkkaan ja toi varmasti oman!!! Tunnarissa ollaan kyllä menty suuri harppaus eteenpäin sillä ennenku lähdettiin reissuun tein muutaman tunnarin ja tuo ukkeli vaan nouti kapulaa eli ei mitään hajua tästä mutta nyt työskenteli juuri niinku pitääkin!!! Tunnari tehtävä nyt usein niin saadaan siihen varmuutta!

Iltapäivällä käytiin lenkkeileen Murronkulmalla metsässä ja pojat pääsivät juokseen kunnolla!!! Illansuussa olikin vuorossa Rokan agi ja kyllä oli taas niin ihana päästä aksaamaan, Sirkka oli rakentanut meille oikein mukavan kinkkisen radan. Rokan kanssa suoriuduttiin aika kivasti, virheet mitä tuli tuli selkeästi mun puutteelisen ohjauksen takia. Positiivisia asioita oli pussi jota ei olla tehty kun muutama kerta ja se suoritettiin todella vauhdilla ja hienosti samoinku rengas, keppeihin ollaan saatu myös paljon lisää vauhtia. Lopussa oli kolmen esteen suora ja sen Rokka meni juuri niinku pitää vaikka noiden suorien kanssa ollu ennen ongelmii. Tehtiin loppuun vielä niin että Sirkka otti pallopään ja palkkasi suoran lopussa ja Rokka kesti myös sen, se oli jotenkin ihan uskomatonta kun viimeksi kun kokeiltiin tuota niin siitä ei tullut kertakaikkiaan mitään. Ollaan siis edistytty myös aksa rintamalla!!! Keinua otettiin ihan erillisenä muutama kerta ja aikas kivasti meni, otettiin myös paukkutreeniä eli Sirkka heilutteli keinua ja mä syöttelin Rokkaa niin ymmärtää ettei keinun ääntä tarvi pelätä. Keinun kanssa on kyllä vielä edessä suuri homma et se kunnossa mutta kyllä se tästä pikku hiljaa kun vaan päästään treenaileen!!!