Perjantaina aamulla seitsemän jälkeen EIja ja Rane tulivat hakemaan Rokan kyytiin ja suuntasivat Liettuaan kahteen KV-näyttelyyn. Suuret kiitokset EIjelle ja Ranelle kun otitte Rokan mukaan kun en itse päässyt lähtemään reissuun!! Alkuillasta me Katin ja koirien kanssa pakattiin loput kamat pakettiautoon ja suunnattiin Ruovedelle kooikereiden mejä-mestaruus kokeeseen. Käytiin illalal viel suunnistaan yks voittajajälki ja maasto oli ihanaa puisto, et eipä tuottanut ongelmia kävellä siellä, jäljen merkkaaminen hieman tuotti ongelmia kun niitä puita ei paljoa ollut siinä käden ulottuvilla.

Lauantaina tehtiin sitten voittajajälki loppuun ja mentiin tekeen Katille avo jälki, joka muuten ei sitten ollut enään mitään puistoa vaan mäkeä mentiin ylös ja alas jne.... Jäljel oli myös ihan kiitettävästi puuta sikin sokin poikki maassa et siis kunnon rämpimisjälki. No jäljet saatiin kuitenkin  kunnialla tehtyä ja sitten saikin alkaa odottaan sunnuntaia koetta.

Iltapäivällä sain hienoja tuloksia Liettuasta: Rokka ollut Roppi ja ottanut ekan cacibinsa vastaan ja samalla tietenkin myös sertin!!!! Noita uutisia kyl odotin koko päivän ja kyllä ne sitten tulikin kun näyttelyssä olijat ne ehti mulle laittaan!!!!

Sunnuntaina herättiin ajoissa ja sit päästiin jännittään.... Rapa pääsi heti toisella jäljelle joka oli hyvä ettei tarvinu kauempaa jännittää päivän suoritusta. Rapa jäljesti todella tarkasti ja kulki hienosti jäljen päällä kun edellispäivän jäljen tekijöiden jäljet näkyi kivasto maassa. Makaukset Rapa teki omaan tapaansa eli käveli suoraan yli....niintä treenataan edelleen ja kovasti. Se tunne kaadolla oli jotain sanoin kuvaamatonta ku tiesin ettei yhtään hukaa tullut ja siinä vaiheessa jo voi arvella et ehkäpä sieltä se ykkönen tulee vaikka makuut meni kuinka meni.

Sitten kävin opastaan mun tekemän jäljen ja sitten vaan odoteltiin tuloksia..... kyl se odottaminen on aina vaan niin pitkää ja mua ei ihan ole luotu odottlemaan. No lopulta ne tulokset tuli ja tällälailla sanottiin Rapan suorituksesta:

Tarkasti, erittäin tarkasti kirsu turvetta viistäen Rasmus hiipii kuin jalallinen käärme kohti tarkoin määriteltyä päätepistettä. Uskollinen maavainu on tämän jäljestäjän tunnusmerkki ja mitä sitä kirsua turhaan kun se pysyy millin tarkasti sammaleeseen vedetyssä verijäljessä.  Aivan yhden käden sormin on laskettavissa paikat milloin koira nostaa hajustimensa ylös. Kerran hieman varmennetaan taaksepäin katsahtaen, että ohjaaja on matkassa mukana ja samalla ikäänkuin ilmoitetaan, et kyllä tämä tästä, älä huoli. Rasmus on ikään kuin kiskoille asennettu ja niiden kiskojen päätä kutsutaan kaadoksi. Koiran vauhti on hyvä, erittäin sopiva, mutta niin vetävä ja varma, ettei mitään epäröintiä saata huomata missään kohtaa. Helpohkosti kuljettavissa ja vähä puustoisessa metsässä on suoritusta mukava ja esteetös seurata lähes ohjaajan vieressä kulkien.  Hyvin harvoin on voinut todeta sen minkä nyt: koiran  jäljestys on täysin virheetöntä. Mutta!  Duoritus koostuu useista eri osatekijöistä ja tässäkin suorituksessa on heikot tekijänsä. Koiran ratakiskoille ei ole huomattu seisakkeita eli makuita ja niitä ei omasta mielestään ehkä joutavan päiväisinä hidasteina pitäessään malta pysähtyä tutkimaan. Yhdellä makuulla voi ehkä havaita silminnähden aavistuksen hidastamista, mutta muuten ne raivataan läpi kuin raivauskone - ja nenä tekee työtä.  Kulmatkaan - ei edes katkokulma - eivät työskentelytapaan tuo muutosta.  Katko nuuskitaan nopeasti jäljentekijän jalanjälkiä. Tuntuu, että se olisi tehty ennekin niin ja mitä sitä hyvää tapaa vaihtamaan. Kaadolle tikitetään tarkasti ja sorkkaa tönitään omistavin elkein. Laadukas jälkityö, jota sopii seurata ihaillen. Makuiden  merkkaamisen myötä saanemme Rasmuksessa todellisen huippu jäljestäjän! VOI 1 45pist!!! Tuomarina: Jari Salokanto

Eikä tää Rapan upea suoritus tähän jäänyt, tällä edellemainitulla tuloksella "voitettiin" KOOIKEREIDEN MEJÄMESTARUUS 2011!!!!! Voiko tästä muuta sanoa kun uskomatonta ja lähes täydellistä, olen niin käsittämättömän tyytyväinen Rasmukseen ja toisaalta samalla hämmentynyt kun en olisi uskonut et näin kävisi!!!! Enään se yks ykkönen niin sit Rapan nimen eteen saa merkata JVA, titteli joka merkkaa mulle paljon enemmänku ku 100 muotovaliotitteliä tai voittaja arvoa!!!!

Eipä se sunnuntain riemu vielä tähän loppunut vaan Eijalta tuli Liettuasta ihan super hieno viesti, Rokka toisenakin päivänä ROPPI ja saanet sertin sekä cacibin ja LT MVA!!!!!

Tää viikonloppu oli ihanuskomaton ja tälläisiä kokee varmasti todella harvoin tai sitten vaan kerran elämässään, kyllä taas jaksaa harrastaa ja puskea eteenpäin!!!!

KOOIKEREIDEN MEJÄMESTARI 2011

RASMUS

Onnea myös muille kooikereille, hienoja tuloksia saatiin ja paljon aikaiseksi viikonlopun aikana, erityis onnittelut tietenkin Jolindalle ja Katille. Jolinda elämänsä kuudennella jäljelle ja ei ole ikinä mennyt täyspitkää jälkeä, rouva sitten nappasi AVO3 tulokset. Todella hienoa!!!