Torstaina alkuillasta lähdettiin Helsingistä laivalla kohti Saksaa Sirpan ja Reijon kanssa ja mukana tietenkin muutama koirakin: Rapa, Rokka, Lacina ja Tuike. Matkan päämääränä oli kooikereiden erikoisnäyttely Hollannissa sunnuntaina. Perjantai päivä kului melkein kokonaan laivalla, vähän naksuttelin poikien kanssa temppuja ja sit vaan ihmeteltiin ja oltiin. Illalla laiva olikin sitten Saksassa ja ajaminen kohti Hollantia alkoi, välillä aina vähäsen torkuttiin autossa ja sit taas jatkettiin matkaa. Pojat olivat vähän ihmeissään et mikä tää juttu oikein on, ensin kökötetään jossain laivassa ja sit vaan istutaan autossa.

Lauantaina aamupäivällä saavuttiin Hollantiin ja käytiin vähän kaupoissa sekä nähtiin pika pikaa Rokan kasvattaja, joka oli ihan tyytyväinen pieneen mieheen!!! Iltapäivällä mentiin tutustuun ansalinnustukseen joissa kooikereita käytettiin apuna. Hieman yllätyin kuinka vähän siinä koira tekee töitä ja työskentelee vähän erilailla kun olin ajatellut, no onneksi tämäkin asia selvisi ja nyt tiedän paljon enemmän asiasta ja olen sitä mieltä et meillä jos linnustetaan niin kyllä pojat saavat olla ylösajavia sekä noutavia lintukoiria. Sen verran vaikean ja hankalan näköistä puuhaa se siellä Hollannissa oli. Ensinnäkin sen ansan rakentamiseen menee varmaan pari vuotta ja sit pitäis sen jälkeen viel niitä lintuja saada sinne jostain..... Tekevät kyllä hienoa työtä siellä Hollannissa mutta ei taida ihan sopia tänne Suomeen. Luento ja esitys olivat todella hyviä ja niistä voin laittaa muutaman kuvan tänne kun vaan saan ne kamerasta siirrettyä koneelle. Luennon jälkeen ajeltiin hotellille ja pojat pääsivät reippaalle lenkille. Rokka oli ihan haltioissaan kun joka puolella oli sorsii, niitä olisi vaan pitäny ajaa ja jahdata, no jätettiin se jahtaaminen nyt kuitenkin väliin ettei tule mitään sanomista!!!

Sunnuntaina suunnattiin heti aamusta näyttelypaikalle ja saatiin häkit ja koirat oikein mukavaan paikkaan ja päästiin itse vähän shoppaileen Hollannin kooikeri yhdistyksen myyntipisteeseen, mukaan tarttui huopa, sateenvarjo, avainnaulakko ja muutama magneetti. Hetken ihmettelyn jälkeen näyttely alkoi ja Rokka pääsikin heti kehään. Pikku mies esiintyi oikein hyvin ja jaksoi seistäkkin kohtalaisesti tuomarin katseltavana. Se mikä oli hassua niin tuomari ei laittanut meitä mihinkään järjestykseen vaan sit jäätiin odottaan isoo kehää missä sitten sijoitus selviää. Siis Rokan luokassa oli vaan 3 pentua ja isossa kehässä sijoitetiin aina kunkin luokan neljä parasta. Lacinaa pääsi kehään sitten oman luokkansa viimeisenä mutta ei ollenkaan vähäisimpänä sillä neiti meni hienosti jatkoon vaikka luokassa oli kai melkein 15 junnua. Tuike myös selvitti tiensä hienosti jatkoon valioluokassa todella varmalla ja hyvällä esiintymisellään. Viimeisenä meidän koirista kehässä oli Rasmus, joka sai erin mutta ei päässyt valio uroksissa neljän parhaan joukkkoon. On kuitenkin todella hienoa saada eri rodun kotimaan erikoisnäyttelyssä, voi olla todella ylpeä koirastaan ja tietää et se on juuri sellainen kun sen pitää ollakkin.

Isoon kehään ekana meni Rokka joka jäi pennuissa kolmanneksi, mutta haki kotiin tuomisiksi hienon pokaalin. Isossa kehässä esiintyminen oli jo vähän sitä ja tätä, olisi ollut niin paljon kivempaa vaan leikkiä muiden pentujen kanssa!!! Seuraavaksi meidän seurueesta kehään asteli Lacina joka valloitti tuomarin ihanalla olemuksellaan niin hyvin että tuli toiseksi!!!! Narttujen valioluokka oli sitten vuorossa viimeisenä ja Tuike vei sen voiton todella upeasti, eikä se voittaminen siihen loppunut sillä heti perään Tuike valittiin parhaaksi nartuksi ja sai Hollannin sertin!!! Siinä sitten seistiin kehässä ja odotettiin että kaikki saivat kuvansa otettua, kyllä oli upea tunne esittää Rapan tytärtä joka oli näyttelyn paras narttu!!! Tästä suoraa jatkoimme roppi kehään jossa hieno ruotsalainen uros vei voiton, uros oli muuten kotoisin samasta kennelistä missä Rokka. No ei tuo Vsp ole ollenkaan huono saavutus kun ajattelee että Tuike täytti just vähän aikaa sitten 2 vuotta ja tuli alle kuukausi sitten Suomen valioksi!!! Aivan sairaan upea päivä!!!

Näyttelystä lähdettiin sitten ajeleen tutuille kylään ja syömään maailman parasta Kiinalaista ruokaa ja olihan se taas niin hyvää että meinasi viedä kielen mennessään, ehkä tuohon oli hieman syynä sekin ettei ollu syöny päivän aikana kun muutaman leivän niin se ruoka maistui todella hyvälle!!!

Maanantaina käytiin shoppaileen Hollannissa koiratarvike tukussa josta tarttui mukaan paljon kaikkea kivaa!!! Sitten alkoikin matka kohti Saksaa, jossa tehtiin vielä viimeiset ostokset ja sitten illalla myöhään laivaan ja nenä kohti kotia. Tiistai menikin siinä huilatessa hytissä ja koiria+palkintoja kuvaillessa. Illalla kävin tekeen pienen lenkin laivan kävelymatolla, jossa kävely on muuten erikoisen tylsää mutta oli pakko vähän liikuttaa itseensä et sai nukuttua seuraavana yönä. Tänään aamulla tulimme satamaan ja lähdettiin kohti kotia poikien kanssa, just ja just saatiin tavarat mahtumaan autoon, siis mä taisin vähän jotain shoppailla!!! Voi sitä riemua kun Kasper näki pikku pojat, ei tienny miten päin olisi ollu ja kenen kanssa touhunnu!!! Taisi olla ollu Kapella vähän ikävä pikku herroja ja ehkä Rapalla ja Rokalla oli myös vähän ikävä Kapea!!!

Sirpalle ja Reijolle suuret KIITOKSET ihanasta reissusta ja siitä että päästiin poikien kanssa mukaan, ollaan valmiita lähtemään uudestaan melkein milloin vaan ja mihin vaan!!!

Loppuun vielä poikien arvostelut:

Rasmus: 4 vuotta. Hyvä tyypiltään. Maskuliininen pää, jossa hyvät ja kauniit silmät. Hyvä purenta. Korvakorut puuttuu. Kulmaukset edessä ja takana  hyvät. Hyvin kehittynyt runko. Hyvät lihakset. Hyvä luusto ja kauniit tiiviit tassut. Hyvä turkin laatu. Liikkuu hyvin takaa, edestä hiemen löysät kyynerpäät ja liikkuu edestä leveästi. ERI

Rokka: Miellyttävä tyyppi. Hyvin muodotunut pää, hyvän muotoinen kallo. Ei symmetrinen väritys päässä. Hyvin asettuneet korvat, jotka kantaa hyvin.Tarpeeksi kulmauksia edessä, takana huonot kulmaukset. Oikea hännän kiinnitys ja kantaa hännen oikein. Edestä liikkuu OK, takana liian vähän potkua. Hyvä turkki ja väritys. Lupaava pentu

Tuike ja Lacina saivat myös todella hyvät arvostelut, mutta mun mieltä niissä eniten lämmitti kommentit esittämisestä eli Lacinalla luki että esitetty hyvin ja Tuikeella: koira ja "omistaja" ovat yhtä!!!!