Eilen käväisin pääkaupunki seudulla tokon merkeissä, kävin nimittäin pitään pari tokokoulutusta Koirakeitaalla. Kiitos Mia kun kutsuit mut vieraileen, parin viikon päästä sitten uusiksi!!! Ilta menikin sitten tässä kotosalla hengaillessa ja syöden hvin ihanien ystävien seurassa!!!

Tänään lähdettiin aamupäivällä poikien kanssa kohti Hyvinkäätä ja  Black Amiikos kooikeri tapaamista jossa Rokka vähän esitteli tokojuttuja ja muutenkin keskusteltiin tokosta ja yritin auttaa parhaani mukaan niitä joilla oli jotain kysyttävää!! Oli kiva nähdä niin paljon kooikereita yhdessä ja voi kuinka nuorempi polvi oli kehittynyt ja kasvanut. Suoraan Hyvinkäältä ajettiin metsään ja lenkille, ilma oli mitä ihanin kun aurinko paistoi ja oli niin keväinen ilma!!!

Marjan ja Sirkan kanssa käytiin tokoileen MTT:n parkkiksella, siellä vaan tuo auraaminen on vähän puutteellista kun osa parkkipaikasta oli vaan aurattu, no eipä se kuitenkaan mietä haitannut vaan saatiin treenaattua silti oikein hyvin. Rasmus aloitti jäävillä liikkeillä ja palkkailin niitä nyt vaan sekalaisessa järjestyksessä, toimi oikein hyvin. Ruudun loppuosa tehtiin pari kertaa ja kerran ruudussa maahanmeno, molemmat oikein hyvin. Merkkiä otettiin ihan yksinään edelleen tuppaa jähmettiin mun vierelle ekalla käskyllä mutta sitten kun on kerran menny merikille niin sen jälkeen laukkailee sinne ihan iloisesti....jänne.... Kaukoissa teemana eka nousuja sitten palkkailin sitä pitkältä matkaa ja meni hienosti.

Rokka aloitti luoksetulon seisomaan stopilla ja on kyllä parempi tuolla parannellulla käsimerkillä eli sen treenaus jatkukoon ahkerasti. Ruudun loppuosan otin pari kertaa ja sit välillä kävin palkkaan vaan ruudussa nätisti makaamisen kun viime kisoissa oli sieltä kovasti tulossa pois ennen aikojaan. Ruudussa maahanmeno hieman hidas et sitä siis tehtävä. Jääviä tehtiin sekalaisessa järjestykses ja ne oikein hyvii myös seisominen. Seisomassa pysymistä tehtiin etupalkan avulla ja toimii näin todella hienosti. Kaukoissa palkka ekoista nousuista ja ne tänään todella terävät ja hienot. Ohjatun oikea puoli tehtiin liikkeenä ja ihan käskytettynä, se muuten hyvin mutta merkki hieman huono.

Toisessa osiossa Rasmus teki seuraamista, muuten hyvin mutta juoksu osuudet vähän löysii. Pitkin pihaa vähän peruuteltiin ihan vaan tuon takapään käytön parantamiseksi. Sitten Rapa vaan temppuili ja hullutteli kaikkea kivaa mun kanssa ja olikin aikas hullulla tuulella tänään!!!

Rokan toiseen osioon kuului ohjatun vasen joka olikin ihan sikavaikee ku pikku mies olisi vaan menny oikealla kun kerran sinne mentiin äskenkin.... No helpotetusti saatiin onnistuun ja perään liikkeenä todella hienosti, nyt siis tehtävä ukon kanssa vähän kuuntelu treeniä et malttaa kuunnella kumpaa suuntaan pitää lähteä koska osaa kuitenkin molemmat ihan hyvin tarvitaan vaan sitä malttia vähän tähän juttuun. Paikalla olot Roiston ja Ruun välissä todella hienosti niin istuminen kun makuu. Loppuun vielä seuraamista jossa kanssa tuo juoksu osuus vähän  veltto niinku Rapallakin mutta muuten oikein nätisti!!!

Ompa ollu kiva viikonloppu ja monenmoista touhua, no huomenna touhuilut jatkuu heti aamusta koirien kanssa et siis viikkokin alkaa oikein hyvin!!!