Tänää lähdettiin heti aamusta Heidin kanssa jouluostoksille ideaparkkiin, saatiinkin siellä kulumaan aikaa yli 6h ja tietenkin kaikki rahat meni. No tuli muutama lahjakin ostettua ja joulukuuseen uudet koristeet, vanhat olivat jo muutaman vuoden vanhat ja ei nyt tänä jouluna sopineet mun makuuni!! :-p

Ollaan tänään illan suussa vähän ehditty treenaamankin, Kasper pääsi aloittamaan taas tuttuun tapaan. Herra teki muutaman suoranmaan noudon oikein mallikkaasti ja pääsi sitten noutamaan esteen ylitse. Kasperia ei ole paljoa hypytetty, ihan säästääkseni sen kyynäriä ja muitakin niveliä. Hyppynouto oli kuitenkin ihan kunnossa, et siis kerran puolessa vuodessa kun treenaa niin se näköjään riittää!!! Tehtiin myös kaukoja leikkien ja muutama hauska temppu (peruutus ja päivää).
En voi vieläkään uskoa kuinka tuo auttaa Rasmuksen työintoon kun joutuu katseleen ensin Kapen treenit ja pääsee sitten vasta itse areenalle. Aloitettiin sivulletulo harjoituksella. Tänään kävi 3x kusemassa ja sitten hipsutteli sivulle iloisesti, mun mielestä oikein hyvä suorituss kun pihalla oli myös häiriönä kaksi berniä (kiinni kylläkin). Sen jälkeen kun on ekan kerran tullut sivulle niin tulee oitis uudestaan kun vähän vaihdan paikkaa. Otettiin varmaan kymmenisen toistoa heti perään ja kaikista tietenkin palkka.
Hyppynoudoissa vahvistin molemmilta sivuilta noutamista. Molemmilta puolilta haki ensimmäisen suoraa, mut pienillä vartaloavulla haki hienosti molempiin suuntiin hypäten. Heitot mitkä heitin suoraan esteen yli oli oikein kivoja ja vauhdikkaita. Otettiin hyppynouto myös metallilla, no eipä siinä mitään ongelmaa ollu vaikka kapula oli aikas kylmä kun ulkona kuitenkin oli muutama aste pakkasta.
Kaukoja tehtiin leikkien ja palkkailin muutaman 1. nousun pitkältä matkalta. Kaukoissa aletaan kasvattaan nyt välimatkaa 25m asti ainakin, niin kisoissa voittajassa 10m ja evl:ssä15m tuntuu lyhyeltä matkalta. Olen tehny muutamia toistoja noin 20m ja toimii ihan hyvin. Vähän ehkä terävyyttä toivoisin vielä vaihtoihin, no se vaatii olohuone treeniä ja pitkäjänteistä harjoittelua. Tavoitteita pitää olla.
Suorapalkalla otettiin kaikki idarin asennot, seisomiset vähän epävarmoja, istuminen ja maahanmeno nopeita ja teräviä.
Lopuksi vielä otettiin sivulletulo treeniä, kävi välillä haukkumassa Saken ja isän mutta palasi takaisin sivulle. Kaikista hienointa oli kun Rasmus löysi pihalta luun mutta jätti sen ja tuli sivulle!!! En olisi uskonut että jättäisi suurimman herkkunsa että voisi tulla sivulle. Vaikuttaa varmasti kun on saanut nyt joka kerta palkan ja sitä ollaan vahvistettu päivittäin pariin otteeseenkin. Tästä tulee kyllä upeeta kun tarjoaa sivulletuloa jo nytkin noin reippaasti!! =)

Tässä vielä muutama  otos voittaja näyttelystä, kohta varmaan kyllästytte kun jauhan vaan Rasmuksen voitosta!!! Kuvat Saija Koskinen, KIITOS paljon upeista kuvista!!
2148921.jpg

2148924.jpg
Nyt lupaan lopettaan hehkuttamasta meidän voittoa ja rauhoittua elämään taas tätä normaali arkielämää!!