Eilen aamulla pakkasin kaikki koirat autoon ja vähän muutakin tavaraa ja lähdin ajeleen Klaukkalaan tokon SM-kisoihin, joissa me edustettiin Rapan kanssa Forssan Pussikoiria. Kisat käytiin urheilukentällä joka oli todella lämmin paikka ja tuntui välillä ettei tuuli osu yhtään sinne.

Rapan suoritusvuoro oli heti aamusta ja paikalla ololla aloitettiin johon en Rapaa vienyt koska en halua et pääsee nyt lähtemään sieltä kun on viime  ajat maannut niin nätisti mutta se ei kuitenkaan ole vielä mitenkään varma. Kaukot seuraavana samassa kehässä ja ne harmillisesti 0 kun jouduin antaa pari ylimääräistä käskyä ja sit Rapa valui maahan vikasta istumisesta. Toisessa kehässä suoritettiin hyppynouto, joka ihan ok. Seuraaminen jossa ukkeli aluksi haahuili mutta loppua kohden kyllä parani hurjasti. Luoksetulo oikein hyvä Rasmuksen tekemäksi!!! Kolmannessa kehässä aloitettiin ruudulla joka muuten ok, mutta jouduin antaa pari ylimääräistä käskyä kun ohjasin Rapan sinne sivusta, mut siis ilon aiha Rapaa pystyy ohjaamaan!!!! Metallinouto joka hieman hidas mutta muuten ok. Liikkeestä istuminen hyvä pienellä vartalo avulla. Tunnarissa teki tarkaa työtä mutta se oikea löytyi sieltä kuitenkin!!!!

Ei me tulosta saatu mutta tyytyväinen olen Rapaan kun teki noinkin hyvin töitä vaikka oli todella kuuma ja tasohan oli tietenkin kova kun kyseessä kuitenkin SM-kisat, voittajaluokassa taisi tulla vaan 3 ykköstulosta!!! Oli se vaan hienoa kisata voittaja luokassa kooikerin kanssa eipä ole tainnut näin käydä ikinä ennen suomessa SM kisoissa, historiaa siis tehty taas!!!!

Loppu päivä meni sitten hengaillessa ja muiden suorituksia katsellessa. Omia poikia kävin vähän väliä kastelemassa ja Uunon kanssa seikkailtiin tarkoituksella muutama kerta ihmisjoukossa, hyvää harjoitusta pienelle miehelle. Eipä Uuno mitenkään noteeranut muita ihmisiä vaan mun kanssa  tallusteli ja olisi hyvin voinut kävellä ilman remmiä koska ei mihinkään ollut menossa vaikka vastaan tuli monenmoista nalijalkaista lajitoveria!!!

Kiitokset joukkuetovereille oli todella kiva päivä viettää yhdessä ja seurata valtavan hienoja suorituksia!!! Ens vuonna sitten uudestaan, onneksi suunnitelmat on nyt jo hyvällä mallilla ens vuotta varten!!!! Ensi vuonna mä sit pakkaan ainaki aurinkorasvan mukaan sillä nyt vähän olkapäitä ja pohkeita jomottaa kun saivat oivan annoksen aurinkoa päivän aikana!!!!!

Kotimatkalla poikkesin uittaan koirat saaressa ja olipa vesi lämmintä!! Mä kahlailin rannassa ja pojat uivat siinä vierellä, Uuno on aikamoinen vesi peto se nimittäin ui kaikista eniten koiristani vaikka nuo kaksi vanhempaakin on aikamoisii vesipetoja!!!!

Tänään aamusta sitten taas lähdettiin Auraan näytelmiin Rapan ja Rokan kanssa ja poikettiin vielä hakeen kyytiin Miina ja Eetu-akita. Mä kävin esittään Eetun avoimes luokassa ja sijoituttiin erillä hienosti kolmanneksi, oli vähän outoa mennä niin ison koiran kanssa pitkästä aikaa, no hyvin kuitenkin selvittiin!!

Omat pojat molemmat menivät valioluokkaan kun Rokka kerran valioitui Liettuassa pari viikkoa sitten ja tuolla ei nyt valio uroksia ollut kuin Rapa niin ajattelin et voisi olla parempi sauma saada se sertti kun vien sen valioihin. Niin ja oikeessa olin, Rokka nimittäin voitti valioluokan ja sijoittui PU kehässä ensimmäiseksi ja sai tietenkin sen sertin ja näin tuli SUOMEN MUOTOVALIOKSI!!!! Rapa valioluokassa sitten toinen ja PU kehässä neljäs, kun Rapalle ei tuo esiintyminen kyllä maistunut yhtään vaan läntysteli mun perässä minkä jaksoi, ei siis ollut mitään vauhdin hurmaa Rapan esiintymisessä!!!!

Roppi kehässä Rokan kanssa oli Rapan tyttö Freija ja Rokka oli hienosti Roppi!!!! Jäätiin vie odottaan ryhmäkehää kun Hannan Ohtokin esiintyi siellä veteraaneissa mutta eipä kummallekkaan koiruudella tullut enempää mainetta ja kunniaa mutta ehkä tämä nyt yhdelle viikonlopulle riittää!!!!

Illalla käytiin taas saaressa uittaan koiria ja tajusin nyt et koirat uivat paljon enemmän ku kahlaan niiden kanssa ku sillon ku heittelen niille keppiä tai uivat yksinään. Sillä kun kahlaan niin uivat mun vieressä kaiken aikaa, joten näitä uimareissuja jatketaan niin saadaan pojat kyllä ihan huippu kuntoon, varsinkin Uuno joka tänäänkin ui varmaan 30min lähes yhteen putkeen!!!!

FI MVA "Rokka"

Valioruusukkeelle kyytiä!!!!

Uimamaisteri Uuno Turhapuro!!!!