Tosiaankin oltiin Rapan kanssa tänään hiihtämässä ja oli todella kivaa. Rapa tajusi idean todella hyvin, juosta siinä edessä ja ladun sivussa. Kierrettiin peräti pari lenkkiä pellolla, ei näin aluksi liikaa ettei into vaan katoa kummaltakaan!!! Huomenna kyllä uudestaan ja tehdään pari lenkkiä enemmän kuin tänään. Mä en ole itse hiihtänyt varmaan 5 vuoteen ja hyvin pysyin vielä pystyssä ja pääsin eteenpäinkin!!Silmänisku

Hiihtoretken jälkeen Rapa treenaili tottista, aloitettiin ruudulla jonka olin käyny rakentaan valmiiksi kun  Rapsu vielä odotti sisällä. Ensin juoksu kupille ja hahmotti ruudun hyvin ja meni hyvää vauhtia sinne. Perään heti loppuosa, ensin palkka seuraamaan tulemisesta ja sitten ruudussa pysymisestä. Seuraamaan tuleminen ok, vaikka juoksentelin ympäriinsä ja kävin piilossakin ennenkuin kutsuin. Pysyminen muuten ok, mut tarvi 2 maahanmeno käskyä eli viimeiseksi vielä palkkasin maahanmenon.

Idarin kaikki asennot tehtiin suorapalkalla ja kaikki onnistui erittäin hyvin. Istuminenkin ilman mitään vartaloapua!!! JEEE JEEEE!!! Seuraamises tehtiin taas vauhtipätkii eli saa palkan kun saa mut kiinni. Seuraamiseen tarvisi keksiä nyt jokin uus jippo et sais tiiviimmäksi ja muutenkin paremman näköiseksi. On tällä hetkellä vähän latteaa..... No Lentsu saa siihen kertoa mulle uusia ideoita ens keskiviikkona, siihen asti teen vaan vauhti harjoituksia. Loppuun otettiin viel ruutuun juoksu kupille, joka jälleen vauhdikas ja hyvä!! "Liikkeiden" välillä paljon temppuiltiin ja tehtiin sivulletuloja, jotka aivan upeita!!! Nyt olen vaatinut että tulee suoraan kun aluksi vaan palkkailin kaikki mut nyt pitää tulla suoraan kun sen kerran osaa.

Kasperkin pääsi tänään treenaileen pitkästä aikaa. Aamulla Kape teki rekikeikan ja ajelutti kummipoikaani Samua ja velipoikaa Valtteria. Hyvin jaksoi poika vetää vaikka vähän kivet otti tiellä kiinni. Tokossa otettiin seuraamista, jossa pomppi vähän minne sattui sen takia kun ei olla hetkeen treenattu. No tuo nyt oli vaan ihan hauskaa kun iso koira niin innoissaan ettei meinaa edes 2 tassua pysyä yhtaikaa maassa!!Kieli ulkona Luksetulo otettiin ihan liikkeenä, muuten ok mut seisominen vähän venyi kun ei meinannu jarrut pitää!!! Perään suora luoksetulo, eikä yhtään hidastellu vaikka just ennen oltiin otettu liikkeenä. Lopuksi Kape pääsi vielä mummulas käymään ja syömään makkaraa!!! Se taisi olla päivän paras hetki!!!Silmänisku

Illalla suuntasimme Forssaan ja treenaileen porukalla. Rasmus teki seuraamista ja siinä vauhti harjoituksi. Onnistui hyvin vaikka häiriöö paljon ympärillä. Liikkeestä istuminen erinomainen, onkohan nyt tajunnu et voi istua vaik en käännäkkään päätä senne päin niin voimakkaasti....no se nähdään seuraavis kisoissa taas!!! Pari suoraa luoksetuloa otettiin muun koiraporukan läpi ja molemmis tehostin vauhtia lähtemällä juokseen karkuun. Lopuksi viel pikainen kauko treeni, ensin leikkien ja sitten palkka ekasta noususta pitkältä matkaa (n 20m). Kaukot oli taas kerran loistavia!!!! Näytettiin viel Katille ja Rontille avoimen luokan hyppy ja sit vaan temppuiltiin ja hassuteltiin yhdessä. Nämä treenit oli oikeestaan vaan kivaa yhdessä oloa apan kanssa vaikka saatiin me sentään jotain oikeestikkin treenattua!!!

Olen viime aikoina huomannu ettei Rapa ota ollenkaan niin paljon häiriöö muista koirista ympärillään vaan pystyy keskittyyn mun kanssa touhuamiseen ja tekemiseen. Tämä on TODELLA hyvä asia!!! Tuo sivulletulo treeni on selvästi parantanu tätä koska siinä Rapa joutuu ihan itse tarjoamaan mulle tekemistä ja saa siitä palkan lähes 100% ja tietenki kaikki tekeminen yhdessä vahvistaa yhdessä tekemistä ( olipa taas viisas lause....)!!!