Ei voi muuta sanoa kun ikävä on ihan kamala Kasperia vaikka tietää että kaikki on nyt Kasperilla hyvin ja se päätös oli vaan tehtävä, sen aika oli vaan nyt vaikka tuntuukin että Kasper lähti aivan liian aikaisin luotamme pois.... Aina ei vaan jaksa ymmärtää ja käsittää et miksi juuri Kasper mutta kaipa tälläkin joku tarkoitus on vaikka eipä se juuri nyt siltä tunnu.

Palataan vähän muisteleen joulun ajan tapahtumia: eli Kapehan kävi silloin 2-3viikkoa sitten siel lekuril ja mahalaukku sekä suolisto todella ärtyneet, no se alkoikin näyttää ihan hyvältä kun saatiin kunnon lääkekuuri päälle. Pari päivää ennen juolua tilanne alkoi taas huononeen mutta mä ite olin todella paljon töissä ja ehdin olla vähän kotona niin en oikein tajunnu missä mennään ennenku aaton aattona kun Kasper oli kivuliaan oloinen. Silloin aaton aattona tuli eka aavistus että nyt kaikki ei ole kunnossa ja tässä ei käy hyvin, mutta päätin että mennään joulun yli kun kerran meille oli varattu aika eläinlääkäriin maanantaiksi maksakontrollia varten ja olen ihan tyytyväinen että näin päätin tehdä.... Kipulääkkeillä se joulu menikin ainakin jotenkuten, Kape kyllä lopetti lähes syömisen sit tapanina ja saatiin meneen enään maksalaatikkoa ja juominen lähes olematonta vaan lunta ahmi suuhunsa ulkona, kai se sitten jotenkin helpotti oloa tai jotain. Maanantaina mä sitten olin koko päivän kotona ja sain viettää sen Kapen kanssa, silloin jo tiesin/aavistin et tää on viimeinen yhteinen päivämme ja niinhän siinä sitten kävi. Kasperin maksa-arvot olivat niin korkealla ettei eläinlääkärin kone niitä mitannut ja muutenkin yleiskunto laskenut todella huimasti ja keltaisuutta tullu ikeniin.....ei siinä sitten ollu mitään muuta vaihtoehtoa kun päästää niin suunnattoman rakas Kasperi menemään tuonne pilven reunalle ja katselemaan sieltä käsin meidän puuhia täällä maan pinnalla...

Nää kolme päivää on tässä nyt menny enemmän ja vähemmän itkiessä, kotona oleminen on ehkä pahinta ku kaiken aikaa kuvittelee et kohta se Kape tallustelee makuuhuoneesta esiin ja tulee vähän kerjäämään ruokaa tai rapsutuksii, mutta ei se vaan enään tule, kaipa siihenkin sitten oppii.... On se vaan vaikeaa tajuta että Kape on nyt poissa täältä meidän luotamme, toisaalta olen onnellinen että tää kaikki kävi kuitenkin näin äkkiä ettei tarvinnut Kasperin kärsiä ja mun miettiä mitään päätöksen tekoa pitkään. Silti ikävä ja kaipaus on todella kova.

Muutamia kuvia vuosien varrelta joissa Kasper on oma ihana hassu itsensä:

Kape ihan nauraa!!!

"Minä lennän"

Kapen ehdottomasti rakkain talviharratus:pyöriminen!!!

Loikkii kun jänöjussi!!!

Katse tulevaisuuteen....

 

Pikku poikien kanssa ollaan vähän jaksettu tokoilla, sillon maanantaina aamusella käytiin treenaileen Marjan, Sirkan ja Tiian kanssa elonkierros ja molemmat pojat olivat oikein taitavia. Tehtiin ruutu alka&loppu, liikkeestä istumisii, seuraamista, luoksetulon stoppei ja tunnari, kaikki meni oikein kivasti. Keskiviikkona tein muutamat tunnarit  Rokan kanssa ja ne meni oikein hyvin ja nyt kapuloita oli vaan se 6 tai 7 mitä kisoissakin on. Tänään käytiin Rokan kanssa aksailemas parin viikon tauon jälkeen ja olipa kivaa. Ensimmäinen todella iso edistyminen kepit, jätettiin molemmin puolin yksi ohjuri pois eikä tuottanut mitään ongelmii ja keppien vauhti vaan kasvaa. Muutenkin meni aikas kivasti aksat ehkä mä olin vähän hukassa välillä enkä ohjannut taas ihan hyvin niin sitten vähän sohlailtiin mutta muuten oikein kivasti eli kovasti ollaan sinne kevätkisoihin menossa jos vaan saadaan kaikki kuntoon ja pakeeti pysyyn koossa.

Suuret kiitokset kaikille rakkaille ystäville jotka olette myötäeläneet surumma, erityiskiitos Katille joka on ulkoiluttanut mua ja pikku poikia, saanut vähän ajatukset pois täältä kotoa ja mietiskelly muita juttui. Menee vielä varmasti tovi jos toinenkin ennekuin pystyn puhumaan Kasperista ilman kyyneliä mutta kaipa sekin päivä eteen tulee kun hymyssä suin voi muistella yhteisiä vuosiamme ja  touhujamme.

Niin vaikeni ääni tassujen,
sammui liekki suuren sydämen.
Jätti surun suuren, aivan valtavan,
sisintä hiljaa kuin riipien kalvavan.
Ei enää virkaa talutushihnalla,
ei lämmittäjää kylmillä varpailla.
Poissa katse tummien silmien,
ja se haukku, sitä enää kuule en.

Jäi jäljelle vain irtokarvat,
sydämeen suuret avohaavat.
Ja ne repaleiset takin vuoret,
kaikki ne revityt lelut, puun kuoret...

Vaan jokainen karva, tahra tai parsittu paita,
Jokainen on yksi kaunis muisto,
hetki täynnä elämää,
niitä muistellen en koskaan yksin jää.