Eilen illalla kun tulin töistä kotiin käytiin ensin Uunon kanssa kaksin tallustelemassa Jokioisten hurjassa keskustassa, käytiin ihmetteleen S-marketin liukuovia ja parkkapaikalla edestakaisin meneviä ihmeisiä. Eipä pieni mies edelleenkään pelännyt tai arkaillut vaan katseli tyynen rauhallisena touhua ja ihmetteli varmaan et miks ihmees hänet nyt sellaiseen paikkaan vietiin.... Perään heti lähdin isojen poikien kanssa tekeen city kävelyn kanssa, on noi remmi lenkit vaan jotenki niin tylsii metsäs on paljon kivempi kävellä ja ihmetellä luontoa!!!

Tänään aamusta suunnattiin Vaulammille ja mentiin tallusteleen ihanassa kevät auringossa hankikannolle, otettiin pari palloa mukaan niin sain koirat kivasti juokseen niiden perässä. Rasmuskin innostui leikkimään ja ekaa kertaa näin et olisi halunnut leikkiä Uunon kanssa, Rapa siis todennut et toi jää meille ja sen kanssa voisi ehkä alkaa leikkimäänkin!!! Kamerakin oli mukana ulkoilemassa mutta kuvat tulevat vasta huomen kun pääsen omalle koneella ja saan ne siirrettyä tänne.

Samalla reissulla ajeltiin Forsaann tokoileen Feeniksin parkkikselle joka onkin sulanut hurjaa vauhtia, osaksi jo ihan hiekka näkyvissä!!! Rasmuksen kanssa aloitettiin noudoilla ja testailin vähän miten saan vauhdin paraneen ja tällä kertaa paras juttu oli kippo mun takana. Seuraamista tehtiin aikas paljon ja siinä erityis huomio käännöksissä mutta ne oli kunnos samoinku oikeestaan kaikki muukin. Tunnari otettiin 2x kun ekalla tarvi kaks käskyy et lähti kapuloille mutta toisella sit ekalla, muuten tunnarit molemmat tosi hienot.

Rokka aloitti oman vuoronsa tunnarilla ja tehtiin kanssa kaks kertaa, molemmat todella hienot!!! Ohjatun oikea puoli tehtiin pari kertaa ja nyt todella hienosti kun vähän viimeistelin mun käsiapua, nyt vaan täytyy tehdä paljon suunta treeniä alustoilla niin saa sitä varmuutta kääntymisiin. Seuraamista tehtiin aluksi namin kanssa ja hioin käännöksiä ja ne kyllä vähän parani, loppuun otettiin seuraamista vielä pallopään kanssa ja nyt siinä oli sellaista asennetta ja ilmettä mitä siihen haluan et siis palloää aina välillä esiin ja menoksi!!!

Toisella kierroksella Rasmus teki ruudun kipolle juoksunu upeasti samoinku tyhjän ruudun. Ruudun loppu osa myös kertaalleen ja sekin todella reippaasti. Loppuun viel temppuja ja hassuttelua!!!

Rokan toinen osio piti sisällään myös ruudun ja nyt jostain syystä ei Roksu meinennu lähteä merkiltä pois... No vietiin yhdessä pallo ruutuun niin sit olisi oikaissut merkin mutta saatiin se onnistuun molemmin puolin, täytyy nyt tehdä paljon niin et viedään pallo yhdessä et saa sen motivaation kuntoon ja varmuutta koska nyt vähän sen oloinen ettei tiennyt ihan mitä pitää tehdä. Loppuun suoria luoksetuloja muutama ja niissä tuli kyllä lujaa.

Uunokin pääsi hengaileen hetkeksi mun kanssa parkkikselle, me vaan leikittiin palloilla ja kas kummaa ku Uunonkin mielestä pallopää on kaikista paras pallo. Leikittiin kahdella pallolla ja kyllä oli Uunolla kivaa kun sai juosta ja temmeltää!!! Hienosti kyllä kuuntelee kun kutsun sitä ja tulee kanssa välittömästi luokse syömään nameja. Aina ennen Uuno on vaan nukkunut autossa vaikka onkin ollut mukana kun treenaan isompien poikein kanssa, mutta tänään sit vinkui ja kitisi et hänkin tahtoo treenaan eli alkaa asennetta löytyyn kivasti ja selkeästi vähän kuumuu kun toiset pääsee ensin no hyvää harjoittelua odottaa vuoroaan isojen poikein treenien ajan!!!

Iltasella hypättiin Uunon kanssa jälleen autoon ja huristeltiin ensin Hunnarille tapaamaan Iiristä ja Milou pentua, Uuno ja Milou sheltti leikkivä kivasti keskenään pienen alku ihmettelyn jälkeen. Kiitoksia Iiris ja Milou seurasta kokeillaan mennä uudestaan taas ku saadaan aikataulut sopimaan!!! Hunnarilta ajeltiin suoraan Lotta Vuorelan luennolle kisoihin valmitautumisesta henkisesti ja miten välttää paniikki jännitystä, sainkin oikein hyvii juttuja joita varmasti kokeilen. Mä olin ihan varma et Uuno on niin väsynyt et nukkuu mut ekan puol tunti vonkui häkissään ku hänet on laitettu tänne mutta rauhoittui sitten ja alkoi nukkumaan, täys työ oli saada herra hereille luennon jälkeen ku lähdettiin kotiinpäin!!!!