Maanantaina iltapäivällä ajeltiin Uunon kanssa Somerolle viettään Uunon 1wee synttäreitä Tikrun ja Lukkiksen kanssa. Ohjelmassa oli lenkki, paimennusta ja herkuttelua tietenkin!! Paimennettiin pitkästä aikaa ulkona ja oli niin ihanaa kun oli tilaa vaikka lumessa kahlaaminen olikin hieman raskasta. Tehtiin perusjuttuja ja vähän poispäin ajoa kun oli tilaa liikutella lampaita, poispäin ajo alkaa pikku hiljaa sujua mutta treeniä tarvitaan viel ja paljon. Kaikki paikalla olevat sisarukset pääsivät myös yht aikaa pellolle hommiin ja haettiin vuorotellen lampaita toisiltamme, viime kesänä seurailin kun muut tekivät tuota pellolla mutta en olisi voinut uskoa et Uuno pystyy siihen nyt jo, siis pystyy oleen paikoillaan mun vierellä vaikka joku muu hakee lampaat ihan meidän edestä!!

Me vietiin Uunon kanssa sisaruksille kakut ja Lukkiksen mamma oli huolehtinut meidän omistajien herkuista!! Olipa kiva iltapäivä hyvässä seurassa ja koirilla näytti olevan myös todella kivaa, kiitoksia kaikille mukana olleille ja erityis kiitos Marikalle ja Kimmolle ihanasta Uunosta!! Pieni pätkä paimennuksista löytyypi TÄÄLTÄ!!

Illalla piti kotona vähän viel temppuilla synttäreiden kunniaksi ja päivänsankari aloitti tietenki, harjoiteltiin takaosan käyttöä mun ympäri pyörimisellä ja rappusissa peruuttaen ja kyllä se paranee kaiken aikaa. Toko-osiossa nostettiin kapulaa ja pidettiin kapulaa nätisti ja nämä kumpikin ihan kunnossa. Loppuun viel temppui ja otettiin ohjelmistoon myös yksi uusi temppu, siitä sitten myöhemmin lisää!!

Rasmus ja Rokka harjoittivat myös takaosaansa pyörien ja peruuttaen rappusissa, kapulaakin nosteltiin ja pidettiin ja niissä onnistuttiin hyvin. Kooikereidenkin ohjelmistoon kuului tottakai temput ja esittelivät niitä päivän sankarille!!!

Eilen tiistaina aamutuimaan suunnattiin Vaulammille ja vietiin Obelix enomiehelle hoitoon hetkeksi ja me isompien koirien kanssa suunnattiin kunnon metsälenkille. Kuinka luonto voikin olla niin kaunis kun joka puolella vaan valkoista ja aurinko paistelee puiden välistä. Koirat juoksivat ja nauttivat myös ihanasta ilmasta!!

Kotona ennen mun töihin menoa otettiin kaikkien kanssa vähän kosketusalustaa ja siinä kaikki neljä ovat todella taitavia. Sillä aikaa kun Obelix teki alustaa niin muut koirat saivat suorittaa muutaman minuutin paikalla olon, Rokka istui ja Rapa sekä Uuno makasivat. Kaikki onnistuivaet tehtävissään todella hyvin vaikka naksuttelin Obelixin kanssa.

Tänään heti aamusta suunnattiin elonkiertoon lenkille ihastelemaan auringon nousua ja ihanaa ilmaa jälleen. Obelix sai jäädä kotiin kun en ole ihan varma pysyykö vielä ihan muiden mukana. Lenkin jälkeen tokoiltiin Rokan ja Uunon kanssa parkissa aloitettiin ohjatun suunnilla ja niitä tehtiin alustojen kanssa. Rokka ohjatussa ihan haka on oppinut lukeen mua todella hyvin ja nyt pystyy keskittyyn hienosti. Uuno suoriutui tehtävästä myös mainiosti eli alkaa olla kääntymiset aika vahvoja,voisi kokeilla ihan kapuloilla tässä joku päivä. Rokan ohjelmistossa toisena juttuna luoksetulon maahanmenot ja tehtiin ne kiertämisen avulla ja oikein hyvin kun autoin vahvasti. Luoksetulon loppuosaa myös muutama kerta ja kokeilin vähän onko nami vai lelu parempi palkka ja lelun kanssa tulee kyllä lujempaa. Uunon toisena juttuna tehtiin luoksetulon loppua ja sitä lelulla kun silloin lähtee paremmin liikkeelle seisomisesta. Muutama suora luoksetulo loppuun ja sitten olikin pakko lähteä kotiin lämmitteleen ja valmistumaan töihin lähtöön!!