Eilen aamupäivä ja päivä meni nukkuessa kun olin yön taas töissä, iltapäivällä meillä kävi ihanainen naisvieras siis koirien mielestä ja Obelixin veli poika Oord!!!

Veljekset yhteisellä retkellä

Veljekset kuin ilvekset

Näin istutaan velipojan päälle!!!

Tokoiltiin omalla pihalla vieraiden lähdettyä ihan tarkoituksella, hyvin pystyivät kaikki keskittyyn tokoiluun vaikka hyviä hajuja oli ympäriinsä!! Rasmuksen kanssa hyppynoudon vinoja heittoja tai siis oltiin esteen sivussa ja koiran piti silti hypätä ja hakea kapula ja hypätä viel takaisin ja nämä onnistui todella mallikkaasti!!! Rallytoko juttui vähäsen kanssa kun olen niistä nyt kovasti innostunut ja Rapa tykkää niistä kanssa ja paljon.

Rokan kanssa myös noita hyppynouto juttui ja selvästi vaikeampaa ja esteen hakeminen ensin hankalaa mutta muutamalla toistolla ja kun autoin kunnolla niin johan alkoi este löytymään vaikka mä seisoin missä!!! Kaikki jäävät kertaalleen ja niissä pysymistä, nämä oikein hyvin ja ei ajatustakaan et liikkuisi vaikka juoksin koiran taakse ihan vierestä. Ohjatun suuntia alustojen kanssa, ensin vähän alustat hukassa mutta kun ne löytyi niin löytyi suunnatkin ja hienosti kääntyy merkiltä!!!

Uunon kanssa aloitettiin myös hypyn kanssa ja ensin otettiin avo luokan paluu hyppyä joka ihan kunnossa. ALo luokan hyppy kerran liikkeenä ja sekin ihan kunnossa. Jäävien asennoissa pysymistä ja niissä Uuno kyllä positiivinen yllätys, pysyi hienosti kaikissa asennoissa vaikka juoksentelin ympäriinsä. Tein myös EVL ohituksia ja niissäkään ei mitään ongelmaa!!! Loppuun pelkkää merkkiä jota ei olla tehty vähään aikaan mutta muutamalla toistolla palautui mieleen, hienot merkit!!!

Illalla vuorossa Dogitiimin aksakurssi johon pääsi nyt osallistuun Rokan lisäksi Uuno. Rokan kanssa tehtiin rataa jossa vain muutama este, putkia, puomi, keinu ja kepit. Meni ihan kivasti, vähän hiottiin kepeille lähetystä ja muutenkin mun ohjaus kuvioita niin saatiin viel sujumaan paremmin. Olipa kiva aksata ja Rokan asenne ihan kohdillaan, mä niin tykkään ku siihen koiraan on tullut vähän asennetta!!!

Uunon kanssa tehtiin vähän tekniikkaa, takaa kiertoja, pakko valssia ja twistiä, kaikki sujui hyvin kun sain hyviä neuvoja ja ohjeita. Puomi käveltiin pari kertaa läpi, se ensin vähän jänskätti mutta parilla toistolla jännitys katosi. Loppuun Uuno pääsi juokseen viel putkiin ja juoksikintaas vauhdilla ja mä vaan jäin ihasteleen ku olis pitänyt liikkua vähän reippaammin, no kyllä mä sen jossain vaiheessa opin ettei Uunon kanssa jäädä ihasteleen yhtään vaan mennään eteenpäin tukka putkella!!!

Tänään lenkkeiltiin Katin ja koirien kanssa Elonkierrossa vaikka ilma oli todella tylsä ja sumuinen mutta hyvä seura piristi kummasti!!! Lenkin jälkeen tokoiltiin viel parkkiksella ja saatiin myös Eija Reiskan kanssa seuraksemme. Rasmus sai aloittaa jälleen ja näytettiin vähän noita rallytoko juttui Katille ja siinä sivussa Rapa juoksi kerran ruutuun ja teki luoksetulon jotka molemmat todella hyvin. Loppuun tunnari joka mallikelpoinen suoritus!!!

Uunon treeneihin kuului seuraaminen joka esitettiin Katille ja Eijalle ja sovittiin et kuukauden päästä taas he katsovat meidän seuraamista ja kertovat onko se edistynyt heidän mielestään, kun itse sitä on todella vaikea arvioida.  Ruutu ekaa kertaa tyhjänä ensin ja Uuno meni sinne todella hyvin ja lujaa, perään vietiin sinne pari kertaa lelu ja sitten ruutu EVL tyyliin eli vein Uunon merkille ja siitä lähetys, tämäkin onnistui todella hienosti!!! Luoksetulo ihan liikkeenä ja käskytettynä, sivulle tuloon viel pieni apu mutta muuten hieno luoksetulo. Tunnari ekaksi piilotin omaa pari kertaa ja sitten oma vieraiden joukkoon, viel ei ihan ole idealamppu syttynyt Uunon pään päälle mutta kyllä se viel syttyy!!! Paikalla olot loppuun, ensin minuutin paikallaan istuminen josta puolet ajasta olin piilossa ja perään parin minuutin makuu ja olin kaiken aikaa piilossa. Molemmat paikalla olot todella hienosti!!!

Rokka pääsi kanssa juokseen kerran ruutuun, stopista palkka. Ruudun loppu osa kerran ja siinä olisi saanut olla hieman enemmän vauhtia eli sitä treenattava puun kierron kautta.  Luoksetulon seisomaan stoppia niin et Kati heitti pallon, se oikein hyvin niinku suorakin jossa oli vauhtia. Ohjatun oikea puoli kerran ihan liikkeenä, ensin palkkasin merkin ja sitten pääsi kapuloille, todella hieno ohjattu ja ei mitään epäröintiä suunnan kanssa. Merkki ehkä hieman hidas eli sekin treeniin!!! Loppuun viel tunnari josta oma nousi tarkan haistelun jälkeen!!!

Kivat treenit hyvässä seurassa, kiitos kamut!!! Huomenna ohjelmassa koirien lihashuoltoa ja mun kouluttautumista, no niistä huomenna tai sitten sunnuntaina lisää!!!