Tänään aamulla mentiin Katin ja koirien kanssa hiihtään Murronkulmalle hankikannolle, hanki kantoi hyvin meitä hiihtäjiä Romppu välillä upposi mutta eipä se menoa haitannu!! Oli kyllä kivaa hiihtää yhdessä ja samalla koirat saivat juosta valtoimenaan pitkin peltoja ja metsiä! Kiitoksia seurasta ja kokeillaan mennä vielä uusiksi ennenkuin lumet sulaa pois!

Kuudeksi oltiin sovittu Marjan, Eijan ja Ranen kanssa treffit MTT:n parkkipaikalle tokon merkeissä.  Mä menin hyvissä ajoin paikalle jotta ehdin kävellyttää koirat kunnolla ja näin saada vähän Rokan rauhoittumaan. Itse treenit aloitti Rasmus ja aiheena ruutu. Olin tehnyt ruudun valmiiksi ja vieny sinne myös alustan, kuppi laitettiin yhdessä Rapan kanssa meidän taakse ja sinne namit. Rapa ei suostunut kunnolla meneen ruutuun vai jäi aina puoli väliin ihmetteleen Reiskaa ja Kyttää. Luulin eka et jotenkin arkailee niitä kun vähän nahisteli Repen kanssa silloin toissa viikolla mutta ei vaikuttanut yhtään ahdistuneelta vaan heilutteli niille häntää iloisesti. Luulen et Rapa vahti kuppiaan ettei kukaan vaan mene syömään eväitään... Alku kankeuden jälkeen meni sitten oikein kivasti alustalle ja sieltä vapautus kupille. Loppuun tehtiin yksi ruutu myös kupilla niin että vietiin se yhdessä sinne ja tehtiin pätkä seuraamista josta palkaksi pääsi sitten ruutuun. Seuraaminen oikein hyvää ja vauhdilla painoi kupille syömään.

Luoksetulo tehtiin ihan liikkeenä ja pari suoraa. Liikkeenä oikein hyvä ja stopit terävät, suorissa tuli laukaten mun luo joka kerta! Kaukojen ekaa nousua vahvistin ja nyt nousi joka kerta todella hienosti ja nopeasti, kerran tehtiin myös pidempi pätkä kaukoja ne muuten oikein hyvii mutta seisomaan noustessa peruutteli varmaan pari metrii.... En kyllä usko et peruuttelis kisoissa joten en siihen nyt hirveästi viitsinyt puuttua! Vähän tempppuiltiin ja hassuteltiin vielä yhdessä ja sit ne oli siinä.

Rokka aloitti sivulletuloilla jotka todella hyvii, tehtiin myös seuraamista tuon ihanan pinkin ketunhännä kanssa ja voi sitä intoa!! Seuraa oikein hyvin ne muutamat askeleet ja sitten palkka, ollaan kyllä mun mielestä ainakin editytty tuossa hurjasti. Noutoa tehtiin ihan liikkeenä ja palkkasin suoraan vauhdista ketunhännällä ja vauhtia oli. Pari kutsunoutoa otettiin myös, eka kerta todella hyvin mutta toisella juoksi eka kapulan ohi ja sitten käännös ilmassa ja kapula suuhun ja mamman luo!!! Rokka noutoo kyllä todella mielellään ja vauhdilla ja ilme onaivan kohdallaan.

Ruutuun vietiin yhdessä taas lelu ekalla kerralla, toisen ja kolmanne kerran lelu meni ruutuun niin ettei Rokka sitä nähnyt. Hienosti painaa ruutuun kun vaan muistaa mitä oli tekemässä... Marja sattui tulemaan samaan aikaan paikanpäälle kun otettiin ruutua niin meinasi mennä pikku ukon pää sekaisin ja jouduttiin vähän muistuttaan missä lelu on. Ruudussakin ilme kohdallaan ja vauhtia on vaikka kuinka!!! Tänään Rokka keskittyi todella hyvin mun kanssa tekemiseen, paitsi sillon kun Marja tuli paikanpäälle tollojen kanssa. Olen kyllä tyytyväinen Rokan keskittymiseen ja tekemisen intoon!! Tuo ketunhäntä oli kyllä mahtava ostos, sillä molemmat koirat on aivan intona siitä ja Rokka ei muuta näekkään kun hännän otan käteen!!!