Tänään puolen päivän aikaan käännettiin  Marjan  kanssa auton nokka kohti Turkua ja mentiin Lentsun yksärille kupittaalle. Meillä ongelmana oli se kuuluisa paikallaolo ja sit haluaisin vaikuttaa Rasmuksen työskentelyyn niin kisoissa kun treeneissä. Haluaisin enemmän tekemisen intoa Rasmuksen tokoiluihin ja sitten et se itse tulisi tarjoamaan et tehtäis jotain mamman kanssa.
Ensimmäisena ja hyvänä neuvona saatiin sivulletulo treeni jossa koiran pitää itse tarjota sivulle tuloa, ilman että mä kutsun tai mitenkään autan sitä. Tätä myös kokeiltiin Kupittaalla ja kyllä se sielt tuli kun jonkin aikaa oli puuhastellut omiaan. Nyt tätä vaan harjoitellaan ensin sisällä ja sitten siirretään pikkuhiljaa ulos ja eripaikkoihin.
Puhuttiin myös koiran huomion saamisesta ja koska sille pitäisi antaa huomiota eli ainaostaan ja vaan sillon kun tokoillaan tai tehdään yhdessä jotain ei sellaista turhanpäiväistä "läpinää" enään.  Sain myös hyvän neuvon kuinka saada Rasmuksen motivaatio vähän nousemaan, treenailen ensin Kasperin kanssa ja sit vasta pääse Rapa ja joskus ei treenaakkaan kuin Kasper ja Rasmus vaan katselee vierestä. Meillä tuo on ollut yleensä toisinpäin ja en ole tajunnut että sekin saattaa vaikuttaa paljonki ja sillä saadaan varmaan näkyviä muutoksia ja piakkoin.
Rasmus otti paikalla olon Toton kanssa ja Jukka toimi liikkurina niin tuli vähän kokeen tuntua. Meni ihan ok, vähän oli vilkuillu Totoa mut muuten oli todella rauhallisesti. Marja kävi välillä palkkaileen et saadaan tuohon varmuutta lisää. Jatkossa palkkaillaan kun on vieras paikka tai uusia koiria ja tutussa porukassa otetaan kisamaisesti. Kaikille vaan tiedoksi: jos mun kanssa treenaatte niin otetaan AINA paikallaolo!!! =)
Saatiin kyllä roppakaupalla ideoita ja toimintamalleja  jotka otetaan käyttään heti. Kiitos Lentsu! Toivottavasti kun tullaan keväällä kurssille niin meillä olisi nämä neuvot jo suurinpiirtein hanskassa niin päästään taas uusia opetteleen. Koiran koulutus on niin ihanan haastavaa kun aina löytyy jotain uutta ja haasteellista eipä ole ikinä kaiken oppinut.

Illalla joululahja ostosten jälkeen lähdettiin Miinan ja Eetun kanssa lenkille Kiipulle. Mukaan pääsi myös yksi wippetti. Oli kyllä valoista kun oli maassa vähän lunta, näki jopa eteensä.
Nyt vaan tassupyykille ja valmistumaan huomisiin messukeskuksen näyttelyihin, tulee aikainen aamulähtö huomenna kun Hesas pitäisi olla kahdeksan aikaa.....