Tänään lähdettiin poikien kans heti töiden jälkeen Forssan suureen kaupunkiin. Kävin ensin Kasperin kanssa city-lenkillä, tuli mulle hyvä mieli kun puuhastelin sen kans kaksin jotain kivaa. Lenkin jälkeen Rasmus pääsi treenaan ja paikalle eksyivät myös Tanja ja Tuija.
Teemana oli tänään vauhti ja sen lisääminen toko liikkeisiin. Aluksi otimme paikallaolon kun halusin katsoa lähteekö tuo pikkumies taas johonkin viipottaan. No ei onneksi lähteny olisin varmaan saanu hermoromahduksen jos olis hiippaillu sielt johonkin. Hienosti makalili Hilen ja Epun välissä eli ei tuo paikallaolo taidakkaan olla ihan pilalla, vahvistusta vaan tarvitaan hirveästi. Vauhti osuus aloitettiin noudolla niin että palkka oli mun takana kupissa ja vietiin se sinne Rasmuksen kanssa yhdessä. Heti kun lähti palauttaan kapulaa mulle niin väistin kupin edestä pois ja sai juosta suoraan sinne. Otettiin siis ihan kisaomaisesti muuten mut palautus suoraan kupille. Vauhti lisääntyi toistojen myötä niin puukapulaa kuin metalli- noudettaessa. Tämä siis onnistunut. =)
Luoksetuloja otettiin merkkien ohi ja palkaksi lensi nami pallo taaksepäin. Siis kaikki luoksetulot suoria ja vauhtia myös tuli lisää täytyy vaan tästä eteenpöin treenata stopit ihan erillisinä ainakin ennen kisoja kun vauhti tippuu heti jos kerranki pysäytän matkalla.
Vauhtiosuuden viimeiseksi ruutuun juoksuja kupille. Kasvatettiin vaan motivaatiota mennä ruutuun, joka kerralla pidensin matkaan jotta kisoissa matka tuntuisi lyhyeltä eikä koira stoppaa liian aikaisin.
Viimeiseksi tehtiin tunnari ihan ns liikkeen ylläpitona. Otti suuhunsa ensin viereisen mutta vaihtoi heti omaan. Oma haisi varmaan aika voimakkaasti maksalle kun olin  palkkaillu koiraa maksapaloilla ja haju tietenkin leijaili Rasmuksen nenään jo viereisen kapulan kohdalla.

Kasvattajakin soitteli ja kertoi että Rasmuksen nuorimmainen tyttö on oikein kivan näköinen ja kauhea menemään kaiken aikaa, ei meinaa ollenkaan olla paikallaan. Lupasi sen meille hoitoon ja vähän treenaileen tässä lähiaikoina. Jos päästäisiin vaikka aloitteleen mejäilyä (katsataan onko yhtään isänsä tyttö!!!) ja puuhasteleen kaikkea kivaa. Saa Rasmus ja Kasperikin vipinää kun pikkuneiti tulee niitä pöllyttään :-p

Illalla lenkkeilimme kotikylällä Miinan ja Eetun kanssa, Kasperi sai nyt jäädä kotiin kun oli jo ulkoillut mun kanssa aikasemmin, makaili varmaan tyytyväisenä kotosalla.
Nyt ovat myös joulupiparit paistettu ja taitaa se joulu sieltä oikeasti tulla vaikka ei siltä oikein tunnukkaa, tulispa edes lunta ja pakkasta. Toivossa on hyvä elää......