Eilinen päivä meni isiä juhliessa ja pihaa siivotessa syys/talvikuntoon, nyt on kaikki tavarat korjattu sieltä pois eli lumi voi tulla maahan!!! Koirat siinä hengailivat pihalla ja söivät luitaan reilu pari tuntia. Uunon kanssa vähän tehtiin kaukoja ja hyppyä, kaukoissa pääasiassa ekaa istumaan nousua ja ne nyt terävii. Hyppy alo ja avo tyyliin molemmat oikein hyvin, hyppynoutoa tehtiin lelun kanssa ja hyvin hyppää takaisin päinkin, vähän vaan autoin esteen toisella puolella!!!

Tänään aamusta lenkkeiltiin Elonkierrossa ja lenkin jälkeen vähän tokoiltiin siinä parkkiksella. Rasmus teki kapulan pitoa ja nopeaa nostoa, molemmat todella hyvin. Rallytokon eteentulemista treenattiin joka suunnasta ja se paranee kaiken aikaa, eikä Rapaa enään edes ahdista tulla istumaan ihan siihen mun eteen. Loppuun viel paljon temppui ja hassuttelua!!!

Rokan kanssa puuhattiin ohjatun suuntia alustojen kanssa ja nyt huomasin kuinka tärkeää on että näytän kunnolla ja huolella ne suunnat varsinkin vasemman, kun olen huolellinen ja päättäväinen niin Rokka kääntyy todella nätisti juuri sinne kun haluan eli ei yhtään hätiköintiä tai epävarmuutta. Seuraamista pieni pätkä ja se ihan ok, hieman enemmän saisi olla moottoria mutta sitä pitää nyt alkaa rakentaan lelun kanssa. Kapulan pitoa ja nopeaa nostoa ja ne hyvin, hieman mälvää kapulaa kun pitää sivulla suussaan. Loppuun suora luoksetulo jossa vauhtia!!

Uunon kanssa aloitettiin seuraamisella joka nyt niin ihanaa... Aah mä niin tykkään Uunon seuraamisesta vaikka se on nyt viel vähän keskeneräistä. Tehtiin paljon käännöksiä ja varsinkin oikealle käännöksen jälkeen oltava tarkkana ettei Uuno mene vinoon. Kapulan pitoa joka oikein hyvän näköistä, nopeat nostot onnistui myös hyvin. Kosketusalustaa otettiin muutama kerta ja toimii aika kivasti ku palkkaan lelulla. Loppuun suora luoksetulo, nätti!!!

Iltasella touhuttiin viel vähän sisällä eli kaikki kolme peruutteli rappusissa ja vahvistettiin takaosan käyttöä ja se parantunut kaikille. Rapa temppuili ja tarjoili naksun kanssa juttui ja uutena suosikkina on pyllistys!!! Rokan kanssa tehtiin kaukoi pelkillä käsimerkeillä, pelkillä suullisilla käskyillä ja lopuksi niin et olin selkä koiraa kohden, nuo viimeiset vähän vaikeita mutta treenaamalla paranee muuten kaikki todella hyvin!!! Rokka myös tarjoili hassui juttujaan ja Rokka se tykkää kävellä takajaloillaan kun tarjosi sitä joka väliin!! Uuno teki myös kaukoi mutta ei vielä niin et olisin selkä koiraan päin!!! Kaukoissa seisomasta istumaan meneminen nyt jotenkin ahdistavaa eli sitä pitää palkata paljon et saa sen kivaksi, muuten kaukot aika kivat!!! Uuno peruutteli loppuun et oppii hahmottaan takaosansa paremmin!!!

Obelix treenasi seisomista, istumista, maahanmenoja ja tervehtimistä, on se vaan edelleen niin veikeä kun ihan tuhisee kun pääsee treenaan, on nimittäin pikkaisen innokas kaveri tekeen kaikkea kun vaan näkee namit!!!!