Tänään treenattiin Feeniksin kentällä Marjan, Sirkan, Anun ja erään muun kanssa jonka nimeä en nyt satu muistamaan/tietämään! Mä taas treenasin kiltisti mun ohjelman mukaan eli molemmat pojat treenas ruutuun juoksuja, metallinoutoa, seuraamisen käännöksiä ja tunnaria.

Rokan kanssa aloitettiin ja nyt otettiin ensiksi paikalla olot molemmat, istumisessa olin ensin hetken näkyvillä ja kävin palkkaan ukon pari kertaa sitten menin piiloon minuutiksi ja istuminen meni oikein hyvin. Heti perään otettiin maakaaminen joka kanssa muuten ihan hyvin mutta lopussa oli noussu vähän istumaan ku oli alkanut paleltaan, laitoin vaan uudestaan maahan kaukaa ja sit meni hyvin. Pallopäälle pääseminen onnistui myös oikein mallikelpoisesti. Me piilossa olijat ei yhtään havaittu et koirien takana kulkevalla kävelytiellä oli mennyt joku mies ketä oli vihellelly ja kutsunut koiria luokseen mutta kaikki meidän koirat pysyivät todella hienosti paikoillaan!!!! Hyvä me ja meidän koirat!!! Ruutu olikin hieman vaikeassa paikassa kun oli lumen päällä ja keltaiset törpöt, ei meinannu Rokka ensin hahmottaa ollenkaan ruutua vaan meni molemmin puolin ohi mutta lopulta hahmotti ja sittenhän se pallopää sieltä ruudun takaa löytyi!!! Pari kertaa otettiin perään ja sit meni ihan hyvin. Seuraamisen käännökset sujuivat hyvin ja nyt myös täyskäännös vasempaan sujuu jouhevasti eli sitä voidaan alkaa käyttään kisoissakin. Metallinouto tehtiin ensin nurmella, se ihan sairaan hieno, perään hiekalla ja sekin nyt oikein hyvin ei yhtään pyöritelly kapulaa. Vikaksi viel metalli hiekal ja siitä lennossa palkaksi pallopää!!!

Rasmusken aloitettiin metallilla ja vauhti edelleen hyvä kipon kanssa, kyllä täsätä hyvä tulee. Mun ei ola nyt mikään kiire Rapan kanssa niin saan rauhassa hioa noita pikku juttui sen kanssa ja kyllä se sit on loistava kun palataan kisakehiin!!! Tunnari tehtiin kerran ja se täydellinen!!! Seuraamisen käännökset sujui oikein hyvin ja Rapa pysyi hienosti mukana missä askel lajissa vaan, kontakti oli kyllä hieno ympärillä sai tapahtua mitä vaan Rapsu vaan seurasi!!!! Loppuun ruutu kipolla ja kyllä Rapa kipponsa hahmottaa, no kippo oli kyllä musta niin sen näkikin paremmin sieltä hangesta kun keltaisen pallopään!!!

Rokka tuli vielä tekeen tunnarin pari kertaa kun Marja ehti meidän liikkuriksi. Ekalla kerrall tehtiin ihan kokeen omaisesti kapulat ympyrässä, Rokka meni vauhdilla kapuloille ja haisteli niitä tarkkaan. Otti oman varmasti suuhun mutta pudotti sen keskelle ja mietti hetken ja sitten otti uudestaan suuhun ja toi mulle!! Toisella kerralla kapulat laitettiin riviin ja nyt kun Rokka meni kapuloille niin tassuillaan siirsi yhtä kapulaa mutta sitten alkoi haisteleen tarkasti muita ja jälleen poimi oman varmoin ottein ja toi mulle. Mä olen kyllä niin tyytyväinen tuohon tunnariin, nyt nimittäin toimi Rokka ihan sairaan hienosti vaikka liikkuri haki kapulan ja mä kääntyilin niinku kokeessa. Tästä tulee kylä vielä hieno liike kun saadaan ukkoon ikää lisää ja iän tuomaa varmuutta!!!!