Perjantaina herättiin aamulla kun Viikkari lähestyi Tukholmaa ja meidän oli aika siirtyä autolle ja jatkaa matkaa. Ajettavaa oli tällä kertaa noin 550km ja se tuntui todella vähältä siihen viime kerran matkailuun verrattuna. Päivä meni mukavasti ajellessa ja jutellessa kaikenlaisii juttui, tuli vähän suunniteltua tulevia reissujakin jo tuossa meno matkalla.

Alkuillasta monen pysähdyksen jälkeen saavuttiin Osloon ja käytiin tutustumassa lauantain näyttelypaikkamme. Hotellin löytäminen meinasi tuottaa hieman ongelmia mutta siitäkin selvittiin ja päästiin hotellille hyvissä ajoin. Vetta satoi ihan kiitettävästi mutta ei siinä auttanut muu kun lähetä koirien kanssa kunnon lenkille tutustuun vähän paikallisiin maisemiin. Eipä siinä paljoa maisemia tehnyt mieli katsella kun satoi lähes kaatamalla vettä, mutta me  tytöt vaan käveltiin ahkerasti, no teki koirille hyvää päästä kunnon lenkille pitkän ajomatkan jälkeen.

Ilta meni tavaroita pöyhiessä ja seuraavan päivän näyttelykamoja valmiiksi laittaessa.

Lauantaina meillä ei ollut mikään kiire aamusta vaan käytiin kunnon lenkillä ja syötiin hyvä aamiainen hotellilla. Näyttelypaikalle ajeltiin puolisen tuntia ja saatiin auto hyvin parkkiin vaikka ei päästy ihan sinne parkkiin mihin haluttiin, no mutta aina ei voi voittaa!!!!

Kehät käytiin katsomassa ensin ilman koirian, tavattiin tuttuja ja vähän shopattiin!!! Sitten koirat hakeen ja häkin pystyyn ensin länderi kehän reunalle. Mä siirsin mun koiruudet hetken päästä oman kehän reunalle kun näytti pahasti siltä et kehät menee päällekkän. No loppujen lopuksi kehät ei menneet päällekkäin vaan ehdin hyvin seuraan länderi kehän ja sit kaikki koirat kooikeri kehän viereen. Siinä saatiin sit odotella, odotella ja odotella, en voinut uskoa että tuomarin arvostelu hidastuu niin paljon iltapäivää kohden.

Rokka meni ekana kehään toisen avouroksen kanssa ja voitti hienosti luokkansa ja sai ck:n. Rasmuksen kanssa valioluokassa myös toinen uros ja Rasmus jäi toiseksi vaikka tuo voittanut uros ei ravannut koko kehän aikana varmaan ku metrin verrran ja selväti toinen takajalka kiertyi ulos, olisiko ollut joku polviogelma???? Mutta tuomari näytti silti tykkäävän siitä kovasti... PU kisassa Rokka sijoittui toiseksi ja sai Norjan sertin ja valioitui siis nyt myös Norjan muotovalioksi!!!! Rokalla ollut aikamoinen tahti pohjoismaissa tässä viimeisen parin kuukauden aikana, en olisi ikinä uskonut et saa noin monta valiotitteliä yhden vuoden aikana!!!

Didin kanssa nuorten luokassa toinen narttu jonka neiti voitti upeasti ja samaan menoon Didi vielä voitti PN kisan ja loppujen lopuksi oli VSP!!! Aika hieno suoritus neidiltä kun ikää on kuitenki vasta se 18kk!!! On Rapalla vaan hienoa jälkikasvua, mitä niistä vielä tuleekaan kun kasvavat aikuisiksi!!!!

Saatiin siis Norjan näyttelystä molemmat sertit kotiin tuomisiksi, eipä sieltä olisi paljoa enempää voinut saada yhdellä kertaa!!! Rehellisesti täytyy sanoa et Rapalle olisin sertin mielummin ottanut mutta ei tuo haittaa pääasia et jompi kumpi poika sen sai, nyt voi suunnitella uusia reissuja Rapalle ihan rauhassa!!!!

Paluu matkalle lähdettiin heti kehien jälkeen vaikka siinä vaiheessa jo tiedettiin ettei ehditä iltalaivaan ku kooikeri kehä oli niin paljon myöhässä, vaihdettiin laiva aamulaivaan ja ajeltiin rauhassa kohti Tukholmaa. Yövyttiin ihan lähellä satamaa hotellissa, kun autossa koko yön nukkuminen ei kyllä yhtään kiinnostanut ja olisi se koirillekkin ollut aika rankkaa.

Sunnuntai aamuna sitten laivaan ja vähän nukkuun päikkäreitä, jotka olivatkin sitten hieman pidemmät päikkärit... Havahduttiin joskun iltapäivällä, no mutta meni tuo laiva matka rattoisasti kun puolet ajasta nukkuin univelkoja pois!!! Oli koiratkin todella väsyneitä, nukkuivat ihan tyytyväisinä koko päivän vieressä!!!

Kiitos Ansku jälleen ihan super mukavasta matkasta kyllä oli taas niin kivaa reissata yhdessä vaikka pieniä takaiskuja meinasi tulla ja tulikin, mutta me selvittiin niistä!!! Onneksi on taas jo uusia suunnitelmia mielessä ja hetken päästä aletaan niitä toteuttaan!!!!