Lauantaina oltiin katsoon poikien ja Saken kanssa Jokioisten joulun avausta, Rokalle todella hyvää treeniä kun ihmisiä oli paljon ja kuljettiin siellä väkijoukon mukana. Paljon löytyi rapsuttelijoita, varsinkin Kasper keräsi niitä ympärilleen suuren joukon kyllä pikku poikiakin käytiin rapsutteleen ihan kiitettävästi. Kasperi kyllä nautti tilanteesta suunnattomasti kun sai olla melkein koko joulun avauksen keskipisteenä!!! Tietenkin Jokioisilla ammutaan myös muutama raketti ja niitä oli pakko sit kanssa rientää katsoon. No Kape tapansa mukaan ensin vähän hötkyili ja pötkyili, mutta rauhoittui sitten kun huomasi ettei ne hirveät värioliot tule taivaalta hänen kimppuunsa. Siis ei Kape sitä pamausta pelkää vaan niitä värejä taivaalle....ensi vuonna Kape saa silmälaput silmilleen!!! Rasmus nyt vaan oli ja ihmetteli et mikä paukkuu. Rokka kuuli/näki ekaa kertaa ilotulituksen ja eipä ollu siitä moinaiskaan. Vähän odotteli jopa et miksei sieltä taivaalta tipu mitään alas kun kerran ammutaan, mutta kun mitään ei tippunut niin alkoi leikkimään itsekseen!!!

Sunnuntaina palailin aamulla töistä kotiin ja pääsin hetkeksi nukkuun ennenku suunnattiin ryhmä rämän kanssa Tammelan metsiin lenkille. Meitä olikin tällä kertaa aikomoinen porukka: Kati ja 3koiraa, Marja ja 2 koiraa, Karita ja Wara ja sit tietenkin mä koko jätkälaumani kanssa. Oli kyllä niin ihanaa kävellä kunnon lenkki ja sai samalla vaihdettua kaikki kuulumiset. Niin ja saatiin me meidän tulevaisuuskin suunniteltua, muista Marja sit soitella kun täytyy alkaa toteuttaan suunnitelmaa!!!

Tänään maanantaina nukuttiin jälleen poikein kanssa päivä kun lopetin aamulla valvomisen, mutta alkuillasta suunnattiin treenaan MTT:n parkkikselle Katin ja Marjan ja tietenkin muutaman koiran voimin. Aloitettiin p.oloilla ja ensin istuminen. Rapa istui todella tarkkaavaisena, mutta kun Marja kävi vähän "ojentaa" Roistoa niin Rapa päätti siirtyä hieman lähemmäs Rontti turvaan ettei vaan häntä ojenneta!!! Istui sitten todella hienosti Rontin vieressä. Tehtiin toinen lyhyt istuminen perään ja nyt Rapa todella hyvin. Makuuseen Marja ottikin sitten Jepen niin ei täytyny Rapan ahdistua toisten ojentamisesta, makuu meni todella loistavasti. Rapalla oli tänään vuorossa palkkattomuutta ja tehtiinkin oikein kunnon pätkä liikkeitä elikäs seuraaminen, luoksetulo, hyppynouto, metallinout, tunnari, kaukot ja liikkstä istuminen. Seuraaminen aikas kivaa, vähän ehkä saisi olla tiiviimpää mutta muuten ok. Luoksetulossa jäi ihmetteleen jotain ääntä ja teki hassun kaaren mutta seisomaan stoppi upea ja maahanki meni hienosti mutta varasti ennen kutsua hieman. Vauhti luoksetulossa hyvä. Hyppynouto loistava vaikka heittoni oli hieman vino. Metalli myös loistava. Tunnarissa haisteli kapuloita moneen kertaan läpi mutta otti oman lopulta varmasti eli sekin hyvin. Kaukoissa Kati ja Marja seisoivat molemmin puoli koiraa siin suurinpiirtein mun ja koiran puolivälissä ja heiluttelivat hieman käsiään. Rapa otti ekass nousussa niistä selvästi häiriöö, mutta ei sit enään sen jälkeen kun huomasi et ne on aivan seonneet kun siinä käsiään heiluttelevat!!! Liikkeestä istuminen, jälleen jäi seisoon. Tein sit uudelleen kun halusin et voin palkata onnistuneesta suorituksesta, toisella istui kun autoin jonkin verran vartalolla. Kokonaisuutena aika kivasti eli nyt pitää treenata kaukoja häiriössä ja sit tuohon istumiseen pitää keksiä jokin juttu.... Rapa jaksoi kaikki liikkeet todella hyvin ja oli iloinen tekemään aina lisää!!!

Rokka pääsi sitten nuoriso lauman kanssa treenaan ja jälleen kaikista tärkein asia oli se et oli irki kaiken aikaa ja tuli joka kerta mun luo kun kutsuin, kävi kyllä katsoon Jolindaa ja Roistoa mutta tuli sitten kutsusta takaisin mun luo!!! Aloitettiin sivulletuloilla, mutta niihin oli nyt ihan liikaa häiriöö ja ei oikein malttanut. Saatiin muutama ihan kiva tehtyä. Maahanmenot ok, kun vaan uskalsi laittaa pylly maahan, märkä asfaltti oli hieman ihmeellistä!!! Ruuta tehtiin pari kertaa lelulla ihan täys pitkältä matkalta ja ampuu todella upeasti ruutuun!!! Metallikapulaa heitin muutaman kerran, sitä ei ottanu suuhun mutta eipä mikään ihme kun ei olla sitä edes sisällä tehty. No sitä täytyy nyt alkaa katseleen sisätiloissa. Alusta naksun kanssa todella loistavasti ja sain kasvatettua matkaa alustan ja mun välillä todella kivasti. Lopuksi vielä väähn pompittiin esteen yli ja tuohon loikkaa kun mikäkin!!! Kaikissa väleissä tietenkin leikittiin fuban kanssa tai sit vaan muuten pyörittiin ja hyörittiin , ai niin harjoiteltiin myös mun jalkojen välissä pujottelua!!! Rokalla on kyllä asenne kohdallaan tuon tekemisen suhteen ja on aina niin iloinen ja energinen tekeen kaikkii uutta ja vanhaa, kerrassaan ihana pentu!!!

Treenien jälkeen käytiin tekeen viel pieni kävely elonkierrossa poikien kanssa et saivat hetken juosta ja peuhata keskenään. Tuo vilkkuva panta on kyllä todella hyvä keksintö, näki Rapan todella kaukaa eikä tarvinnu miettii et missä se mahtaa viipottaa. Huomenna mennään ostaan Rokallekkin oma vilkkuva panta, sit mulla on kaks vilkkuvaa ufo-miestä!!!!!