Taas se vuosi on vaan vierähtänyt ja on aika koota vähän yhteenvetoa menneestä vuodesta ja sen tapahtumista. Vuosi 2010 on ollut kyynelten vuosi on tullut vuodatettua paljon ilon kyyneleitä ja nyt sitten viimeisen viikon aikana surun kyyneleitä ihan  tajuttoman paljon, mutta kyllä tää elämä tästä jo pikku hiljaa alkaa voittamaan ja alkaa arki palaamaan meidän perheeseen vaikka laumamme onkin nyt yhtä suurta persoonaa pienempi.

Kasper vietti viimeisen vuotensa kyllä arvokkaasti, sai viettää kunnon oloneuvoksen ja koiran elämää eipä sitä paljon huolet eikä murheet painaneet se hassutteli ja hupsutteli minkä kerkisi. Keväällähän Kapen leikattiin eturauhas vaivojen takia ja selvisi siitä kyllä todella hienosti ja porskutti koko kesän menemään niinku ennenkin. No nyt sitten ennen joulua asiat muuttuivat ja joulun jälkeen oli eron hetki koittanut.

Lepää rauhassa ystävä rakas meillä on niin  kova ikävä sua

Rasmuksen vuosi on ollut kerrassaan huikea, en olisi ikinä voinut kuvitella kokevani näin upeaa vuotta näyttely rintamalla. Kevät talvella käytiin Liettuassa ja sieltä kotiin tuomisina oli valionarvo, voittaja titteli ja vielä balttian valion arvo!!! Huime menestys jatkui kesäkuussa kun matkasimme Tanskaan maailman voittaja näyttelyyn jossa Rapa hurmasi tuomarin upealla olemuksellaan ja sai maailman voittaja 2010 tittelin!!! Eikä tämä upea vuosi vielä tähän päättynyt, nyt joulukuussa ukkeli otti vielä messarissa voittaj 2010 tittelin!!!! Näiden upeiden voittojen lisäksi Rapasta on tullut ruotsin muotovalio, eipä tähän voi muuta sanoa kun aivan uskomaton vuosi!!!! Kolme uutta valioarvoa ja kolme voittaja titteliä samana vuonna, eipä paljon paremmin voisi enään mennä!!!

Ollaanhan me paljon muutakin ehditty tekeen eli tokoiltu ja mejäilty ja molemmissa lajeissa myös kisattu ja tietenkin ahkerasti lenkkeilty ja puuhasteltu kaikkea kivaa ihanien ystävien kanssa. Tokossa tämän vuoden paras saavutus on voi2 tulos todella hyvin pistein, kyllä se ykkönenkin sieltä tulee kunhan vaan aika riittäisi kisaamiseen vähän enemmän!!! Mejä rintamalla ehdittiin kolme starttia otamaan voittaja luokassa ja kaikista saatiin tulos eli mejä kausi on kyllä mennyt todella kivasti ja ihan odotusten mukaan.

Rasmus on ollut terve koko vuoden ja se on se tärkein asia tässä elämässä. Rapa kyllä nauttii elämästään varmasti niinku koiran kuuluuki, nukkuun sohvalla nytkin mun jaloissa kun tätä kirjoitan ja viisaasti välillä katselee että mitä ihmettä se mamma oikein puuhaa noin ahkerasti pyhä päivänä!!! Rapan lapset ja lapsenlapset ovat kehittyneet ja kasvaneet oikein kauniiksi ja komeiksi ja on ollut ilo seurata jälkipolven kasvua, lapsukaisissa on jo monta valiota ja muutama todella lähellä intti valion arvoakin, isukki täällä seuraa lapsukaisten elämää ylpeänä ja tyytyväisenä!!!! Myös käyttöpuolella yksi on suorittanut taipparit, agissa kisataan ja taitaa siellä ainakin yksi mejä tuloskin olla lapsukaisilla, et siis hienosti ovat myös periytyneet nuo Rapan hienot käyttöominaisuudet!

Maailman voittaja 2010

Voittaja 2010

Rasmus kesällä  mielipuuhassaan!!!

Rokka miedän oikea ilopilleri, on kyllä sellainen hassuttelija ja höpsöttelijä!!! Rokka on käynyt muutamat kerrat näyttelyissä katsastamassa mitä siellä tapahtuu ja löytyyhän kotoa jo serttikin!!! Ulkomailla on reissannut mukana ja hienosti saatiin Liettuasta junnu voittja titteli, eestistä junnu valio titteli ja samoin liettuasta, et kyllä pikku ukosta on kehittymässä upea mies!!! Kamalasti on Rokka kehittynyt tämän menneen vuoden aikana, on tullut massaa lisää vähän joka puolelle ja alkaa koiruus näyttään pikku hiljaa jo aikuiselle.

Harrastus puolella ollaan harrastettu ahkerasti tokoa, mejää ja agia. Tokoaa kisaurakin on aloitettu ja heti ekalla kerralla alo1 ja siirtä avoimeen. Avoimessa käytiin myös kerta ja taas siirto voittajaan, on kyllä mennyt aikaslailla putkeen nuo pikku ukon kokeet tokossa. itse kyllä olen tiennyt kokeeseen mennes et jos kaikki onnistuu niinku reeneissä niin se ykkönen sieltä tulee ja niin siinä sitten on käynyt molemmilla kerroilla!!! Agi aloitettiin keväällä ja nyt jo lähes kaikki esteen sujuu itsenäisesti, ollaan Rokan kanssa molemmat kehitytty hurjasti, ku mä olin ja olen kyllä vieläkin hieman tumpelo ja hidas mutta eiköhän sitä tässä opi kun hurjasti vaan treenataan. Mejä saralla aloitettiin kisaaminen jo 11kk ikäisenä ja kaksi koetta käytiin vuoden aikana ja kotona on avo1 tulos, et kyllä se pikku ukonkin nenä toimii ja selkeästi löytyy viettiä tuonne metsästys puolelle. Taippareissa käväistiin loppu kesässä ja ne meni kyllä ihan nappiin eli läpi, tästäkin voi päätellä et Rokalla on upeita taipumuksia metsästys puolelle.

Ime kyllä ukkeli on pysynyt ehjänä sillä tuota vauhtia on vaikka kuinka ja välillä tulee aika vaarallisia tilanteita kun ei nuo jarrut ihan pidäkkään ja pysähtymis matka hieman venyy!!!! Rokka myös on ollut terve koko vuoden ja saanut nauttia koiran elämästä. On se vaan sellainen hassuttelija ja hölmöilijä et eipä sen kanssa mikään päivä ole tylsä tai vaisu vaan kyllä se aina jotain keksii. Rokan ekat lapsukaiset muuttivat loppu vuodesta omiin koteihinsa ja toivotaan että heillä kaikki menee hyvin ja tullaan näkemään heitä yhteisissä tapahtumissa ja näyttelyissä tulevaisuudessa!!!

Liettuan tuliaiset!!!

Kyl mennään siiven perässä ja lujaa!!!

Vauhtia riittää!!

 

Kiitokset kaikille rakkaille ystäville ja tuttaville menneestä vuodesta 2010. Nyt suunnataan nenät uuteen vuoteen ja sen tuomiin haasteisiin.

Onnea ja menestystä vuodelle 2011!!!