Tänään on touhuttu taas vaikka mitä ja ehditty käydä monessa paikassa. Iltapäivällä käytiin Katin ja koirien kanssa Tammelassa lenkkeilemässä ja oli todella hieno ilma. Nähtiin muutama joutsenkin, yllättävän rohkeita ne oli kun eivät ollenkaan ihmetelleet koiria vaan söivät ihan rauhassa siinä vähän matkan päässä.

Lenkin jälkeen suuntasin Kartanon puistoon tokoileen Eijan ja Reiskan seurassa. Rasmus aloitti suorilla luoksetuloilla ja niissä tänään todella kiva vauhti. Käytiin kaikki ruudun vaiheet läpi, eka pari kertaa kipolle juoksu, sitten loppuosa pari kertaa ja loppuun vielä maahanmeno erikseen. Kaikki meni oikein hyvin ja Rapa todella innokas ja iloinen. Pieni palkattomuus treeni tehtiin ennen paikalla oloa eli liikkeestä istuminen, kaukot ja ruutuun kipolla, kaikki meni oikein hyvin samoinku paikalla makuu Reinon vieressä.

Rokan kanssa aloitettiin kanssa ruudulla ja ensin tietysti piti päästää pikku mies juokseen sinne kun pallopää odotti siellä. Ekaa kertaa tehtiin loppuosaa ja tulee todella lujaa mun viereen, paikka vähän vielä hukassa mutta täytyy sitä treenata ihan erikseen. Maahanmeno kaukaa onnistui kanssa aika kivasti vähän tuppaa jäämään puolitiehen eli treenattava lisää. Seuraamista tehtiin pitkä pätkä ja palkkasin kaikki perusasennot, jotka olikin todella hyvii. Täyskäännöstä pitää harjoitella lisää kun siinä tuppaa vähän irtoamaan sivusuunnassa. Reino pääsi suorittaan paikalla makuun myös Rokan kanssa, Rokka makasi oikein mallikaasti ja laskenut päänsäkin alas jossain vaiheessa kun olin piilossa. Tunnaria tehtiin yhden kapulan piilotuksella x3, voi sitä vauhtia millä menee kapulalle, no huomenna saadaan tähän neuvoja Lentsulta. Loppuun vielä ohjattun vasenta puolta, ekalla kerralla vein kapulan itse mutta sitten Eija vei pari kertaa kapulan ja todella hienosti tuo ukkeli hakee sen, merkille vien vielä koiran koska haluan opettaa sille vaan hyvät käännökset nyt aluksi.

Rasmus pääsi treenaan vielä toisen setin ja se aloitettiin tunnarilla, ekalla kerralla meni innokkaasti kapuloille ja kun alkoi haistella niitä niin avasi suutaan ekan kohdalla mutta ei kyllä ottanut sitä suuhunsa vaan toi oman hienosti, tehtiin vielä toinen  perään ja nyt sattui menemään oitis omalle ja otti sen  heti suuhun ja toi mulle. Loppuun vielä ohjatun vasenpuoli ensin vaan yhdellä kapulalla mutta sitten lisättiin kaikki. Ekalla kerralla jätti merkin väliin mutta en kieltänyt koska en halua että vauhti hiipuu sen takia jos kiellän. Toisella kerralla palkkasin pelkän merkin merkin pari kertaa ja sitten vastaa pääsi kaupulalle ja tekikin oikin nätin ohjatun!!!

Illalla Tiia ja Onni tulivat vielä kyläileen ja lähdettiin käveleen sänkipellolle, kyllä riitti Rokalla vielä virtaa vaikka ollaan melkein koko päivä touhuttu jotain! Huomenna sit taas Turkuun opiskeleen Rokan kanssa!!!