Piti niin lähteä heti aamusta tokoileen poikien kanssa ulos, mutta siellähän sataa vettä aikas reippaasti niin päädyttiin sitten tokoileen ihan sisätiloissa. Kasper pääsi nyt myös hommiin ja teki sivulletuloja, peruuttamista, kaukoja ja liikkeestä istumista, kaikki meni todella hyvin ja oli intoa miehessä vaikka kuinka paljon.

Rasmus ensimmäiseksi teki pelkkää alustaa ja siinä oli nyt vauhtia, laukkas molempiin suuntiin!!! Mun ympäri peruuttamista tehtiin ihan keskellä lattiaa ja toimi oikein hyvin, ei tarvi enään edes paljoa apuja vaan peruuttaa hienosti mun ympäri. Kaukoissa palkkailin ekaksi ekaa nousua ja sitten tehtiin vielä peruuttamisen yhteydessä niitä. Ekoissa nousuissa istumaan nousu hieman vaikea aluksi, mutta saatiin se näyttään oikein hyvältä muutaman toiston jälkeen, muuten kaikki oikein hienoja. Läpi temppua tehtiin vähän korkeammalta ja hienosti ukko hyppää käsien läpi vaikka nostin ne muutaman 10cm korkeammalle kun ennen. Lopuksi otettiin vielä erä tarjoamista, ensin maahanmeno sitten pyöriminen ja lopuksi moro. Kyllähän tuo tarjoilee vaikka mitä ja murisee mennessään mulle jos ei saa heti palkaa, hauska ukkonen!!!!

Rokan kanssa aloiteltiin sivulletuloilla ja muutaman askeleen seuraamisella, nyt seuraaminen oikein innokasta ja hyvää samoinku täyskäännökset. Kapulan kanssa tehtiin noudon loppuosaa ja siinä olikin sitten vähän liikaa vauhtia, kivasti pitää kapulaa suussa vaikka mä silittelen korvia ja kaulaa. Saatiin muutama oikein mallikas loppu tehtyä ja niihin sitten lopetettiin. Yksi perusnouto otettiin ja en ole ikinä tuon koiruuden nähny ottavan kapulaa niin äkkiä suuhun ja palaavan takaisin mu sivulle!!! Läpi hyppelyä tehtiin myös ja nyt Rokka uskalsi jo paljon rohkeammin hypätä käsien välistä kun ennen. Mun ympäri peruuttaminen onnistuu todella hienosti jo puoleen v'äliin asti, nyt vaan täytyy tehdä se loppu kuntoo niin sitten ukko osaa peruuttaa kokonaan mun ympäri. Loppuun  otettiin vielä omatoimiasia sivulletuloja pallopään kanssa eli pallopää maahan ja sinne ei päässy ennenkun tuli itsenäisesti mun sivulle. Noita täytyis taas muistaa tehdä paljon enemmän, sillä oli alussa ihan ihmeissää et mitä tehdää....olenkohan mä unohtanut treenata noita vallan tai jotain....??

Kaikka pojat saivat tehdä yhdessä paikalla makuun sillä välin ku mä laitoin niiden ruuat valmiiksi ja maksivat kaikki oikein hyvin ja odottivat kiltisti omaa vuoroaan päästä syömään!!! Illalla lähdetäänkin Koijärvelle katsomaan miten poitsujen nenät toimii, käytiin eilen illalla sateessa vetään Eijan, Marjan ja Sirkan kanssa muutamat jäljet metsään. Toivotaan ettei niitä kamalia hyttysiä ole tänään niin paljoa kun eilen, inhottavaa kun ne hyökkää kimppuun ja tulee kauheita paukamia....