Lauantaina lähdettiin aamusella liikkeelle Saken ja pikku poikien kanssa, matkalla haettiin Ansku ja Fyra kytiin ja treffattiin vielä Eija ja Ranekin. Peräkkäin sitten lähdettiin suunnistaan kohti Helsinkiä ja messukeskusta ja Helsingin voittaja 2010 näyttelyä. Lähdettiin hyvissä ajoin liikkeelle kun kaikki varoittelivat kovista ruuhkista ja ettei parkkiin edes mahdu ja pah....mehän ajettiin ihan suoraan parkkihalliin ilman minkään näköistä ruuhkan tynkääkään. Sitten vaan kamat ja koirat sisään ja shoppaileen, oltiin varattu ihan kivasti aikaa et ehti shoppailla ennen omaa kehää ja kaikkea kivaa sieltä taas tarttui mukaan ja kaikkihan on ihan tuiki tarpeellista!!!!

Kooikerit arvosteli Belgialainen herra Jos de Cuyper jolla oli aikas tiukka mutta kiva linja ja niin se pitääkin, eihän siinä ole mitään järkeä jos kaikille vaan eriä jaetaan kun näytillä oli monenlaita koiraa. Rokka sai eh ja sijoittui luokassaan toiseksi, ihan niinku olin kuvitellut siis tuon eh:n. Rasmus sitten aloitti valioluokan ja tuomari tuli heti kyseleen et miksi häntä noi....en oikein ihan ymmärtänyt mitä ajoi takaa. Saatiin myös eh ja sijoituttiin neljänneksi valioluokaas, tuomari tuli sitten vielä uudestaan selvittään häntä asiaa: oli sitä mieltä et Rapan ristiseläs joku jumi ja sen takia häntä hieman alhaalla ja takaliikkeet eivät niin hyvät kun niiden pitäisi olla tuolla rakenteella, sanoipa sitten vielä loppuun et jos tuo ristiselkä olisi kunnossa niin tässä olisi voittaja koira.....eipä sitten yhtään v.....nut...... Toisaalta todella reilu tuomari kun tuli kertoon näkemyksensä ja varmasti tykkäsi paljon Rapasta kun kerran tuli tuon vielä erikseen kertomaan kilpailuluokan jälkeen. Niin ja Rapa on kantanut häntää vähän oudosti välillä et varmaan oikeassa tuossa arviossaan, onneksi on varattuna se fyssäri et päästään tutkiin mikä siellä on.

Black Amiikos koirat menestyivät todella kivasti ja kasvattajaluokka oli Rop, kunniapalkinnon kera. Onnea Sirpa ja muut hienosti menestyneet koirat ja omistajat!!!

Sunnuntaina lähdettiin jälleen kohti Helsinkiä heti aamusta ja mukaan tulivat Ansku&Fyra, Tiia ja Hanna, kiitoksia kaikille matkaseurasta!!! Taas piti käydä vähän shoppaileen ja ihmetteen mitä kaikkea ihmettäs siellä oli myytävänä ja mitä kaikkea olisi voinut ostaa!!!! Kooikerit arvosteli Annukka Paloheimo joka onkin jo tuttu tuomari Rapalle. Annukalla mukavan tiukka linja eli jälleen todella tyytyväinen tuomarin arvosteluihin.

Rokka sai H:on ihan niinku oltiin arvailtukkin, et ei tullut minään yllätyksenä. Rapa sitten heti perään valioluokkaan ja saatiin hienosti eri vaikka Rapa ei edelleenkään liikkunut ihan niin hyvin kun parhaimmillaan liikkuu. Yllätykseksi voitettiin valioluokka ja tähän päälle Rapa vielä pu1, cacib ja VOITTAJA 2010 titteli!!!!! Tässä vaihees mä ihan pihalla ja en ollenkaan meinannu tajuta et Rapa oikeesti sai sen tittelin jälleen, multa oli ihan menny ohi ne muut urokset...kuvista jälkeenpäin huomasin et Rapan tyttären poika pu2 ja junnuvoittaja, siis aivan mahtavia tuloksia!!!!

Narttujen arvostelut meni multa jotenkin ihan ohi kun mä olin niin ihmeissäni Rapan menestyksestä. Roppi kehään kuitenkin tajusin mennä ja siellä olimme VSP, joka todella hyvä juttu niin ei tarvinnut jäädä odotteleen ryhmäkehii jotka alkais vasta todella myöhään illalla. Black Amiikos kasvattaja ryhmä jälleen Rop kera KP:n, siis todella upea päivä ja koko viikonloppu, ONNEA jälleen Sirpalle upeista koirista ja upeasta kasvatustyöstä, kyllä on ilo esittää Black Amiikos koiria!!! Suuret onnittelut kaikille muille menestyneille, jos en tajunnu paikanpäällä onnitella!!!! Erityis onnittelut vielä Fyralle ja Anskulle, upea päivä teilläkin!!!

Voittaja 2010 ja pystit, parempii kuvii tulee kunhan pääsee vähän ulos kuvaileen!!!

Lauantain arvostelut tulevat myöhemmin kun jaksan ne suomentaa, tässä sunnuntain arvostelut:

Rokka: Hyvä koko ja mittasuhteet. Pää saisi olla voimakkaampi. Riittävä luusto. Etukulmauksia saisi olla lisää. Hieman hätäiset liikkeet. Hyvä karva. Saisi antaa asteen voimakkaamman ja urosmaisemman vaikutelman. Hyvä luonne. Kauniisti esitetty. NUO H

Rasmus: Erinomainen tyyppi. Hyvä uroksen leima. Hyvin terve rakenteinen. Voisi olla hivenen lyhyempi. Sopusuhtainen pää. Korvahapsut puuttuvat. Tasapainoiset liikkeet. Hivenen löysyyttä edessä. Vahva selkä. Erinomainen karvanlaatu. Todella hyvä luonne. VAL ERI1 PU1 VSP &  V-10