....ja kiireiseen sellaiseen. Tää viikko on ollut kyllä yhtä lentoa paikasta toiseen eli kyllä oli hyvä lomailla viime viikko niin jaksoi tän viikon paahtaa eteenpäin!!! Maanantaina mä vietin vielä vapaapäivää ja tokoiltiin poikien kanssa omalla pihalla. Rasmus pääsi näyttämään mitä osaa ja olikin taitava. tehtiin ruudun keskikohdan hahmottamista ja siinä oli hyvä. Tunnari kertaalleen ja se ihan tavalliseen tapaan eli varmasti ja hyvin. Itsenäisiä sivulletuloja paljon koska ollaan ne vähän unohdettu treeneistä, no nyt ne palaa ohjelmistoon!!!

Rokan kanssa puuhattiin ruudun keskikohtaa missä aluksi hieman hahmottamis ongelmia mutta kun kävin kerran näyttämässä niin keskikohta alkoi löytymään hyvin. Tunnari kerran ja se nyt rauhallinen ja hyvä, ei hosunut yhtään kapuloilla vaan haistelei rauhassa ja tarkkaan. Hyppynouto uskalsi ottaa kun piha sen verran sulanut, noudot ihan ok. Rokan kanssa myös sivulletuloi omatoimisesti ja niissä oli kyllä positiivisesti yllätti ja tuli todella hyvin sivulle!!

Uunon treenit alkoi myös ruudun keskikohta treenillä ja oli siinä ihan loistavan hyvä!!! Tunnari Saken liikkuroimana ja siinä ei mitään ongelmaa, vähän hätäinen kapuloilla mutta muuten todella hyvä suoritus! Hyppynoudot ihan ok, vinoi heittoi pitää jatkossa treenata ahkerasti. Loppuun vielä paikalla makuu pari minuuttia pää maassa ja  pää pysyi hyvin vaikka kolistelin auton ovea ja hyppelehdin piilosta toiseen!!!

Illalla sisällä kaikki koirat vielä jummapsivat pallon kanssa, Rapa ja Rokka pystyy tekeen kaukoja siinä päällä. Uunonkin tasapaino kehittynyt hurjasti muutamalla treenikerralle, nyt pystyy jo heilutteleen molempia etutassuja ja seisomaan pallon päällä. Obelix myös jummasi mutta kun tuo meidän karhunen ei mahdu sinne pallon päälle kunnolla tai sitten ei vielä osaa pysyä siellä eli treeniä lisää!!!

Tiistai aamuna Uuno pääsi paimentaan Somerolle ja aluksi tehtiin vähän "oikeita" hommia isä Zaggiksen apuna, itse treenit koostuivat kaarista joita treenattiin ulkona et saadaan matkaa hieman pidennettyä. Kaaret pää osin hyvin mutta kun matka kasvaa niin loppussa tuppaa vähän välillä lintsaamaan eli mun pitää olla siinä tarkkana kuin porkkana. No mutta harjoittelemalla tuos vaan selviää ja saa ne paranemaan!!! Toisella kierroksella jatkettiin kaaria ja vähän poispäin ajoa. Poispäin ajo sujui hyvin kun lampaat olivat sen verran liikkuvaisia.

Keskiviikkona mulla oli koulupäivä ja sen jälkeen kokous joten koirat saivat viettää totaali vapaata ja vaan hengata kotona. Itsellä huono omatunto tuollaisista päivistä mutta se tekee varmaan koirille välillä todella hyvää.

Torstaina koirat viettivät toisen huilipäivän heti perään, kun olin päivän töissä ja illalla autonnokka Turkua kohden ja Lounais-Suomen Spanielikerhon vuosikokousta. Itse vein sinne mukanana 4 kiertopalkintoa jotka olivat meillä vuoden asuneet. Takaisin kotiin tultiin kolemn kiertopalkinnon kanssa.
Rokka on vuoden 2011 Lounais-Suomen Spanielikerhon TOKOkoira, Monitoimikoira ja Aloitteleva agikoira!!!! smiley

Tänään perjantaina aamupäivällä haettiin Tiia ja Koda kyytiin ja matkattiin jälleen Turkuun mutta tällä kertaa Lentsun tokoyksärille. Mulla oli mukana vaan Uuno kun Rokan kanssa ei mitään suurempia ongelmia nyt ole vaan pitää vaan treenata vanhoja juttuja.
Uunon kanssa katsottiin kaukoja ja maasta seisomaan nousua erityisesti, siinä pitää nyt katsoa etti mikään tassu liiku vaan tassut pysyy tiukasti maassa. Seisomaan nousu tekniikka hyvässä mallissa mutta tälläistä pientä viilausta nyt tehdään. Maahanmenoissa palkka vaan jos molemmat etutassut ojentuu eteen, tuppaa jättämään toisen tassun oman kropan alle. Seisomisesta istumaan menossa tarkkailtava et menee taakse päin, ku nyt siirtää etutassuja taaksepäin mutta myös pyllyä eteenpäin eli sekin teho treeniin.

Liikkeestä istumista tutkailtiin ja sain siihen uuden vinkin jolloin mun ei tarvi käyttää "käsi"apua, tuolla pienellä rytmirikolla istumiset todella hienot. Ainiin mun pitää kävellä hiljempaa eikä porskuttaa eteenpäin kamalaa vauhtia. Oli hyvä katsoa tuokin läpi koska istumiset parani heti kun sain siihen hyvän neuvon jälleen mitä en olisi itse varmaan keksinyt.

Sitten vielä mun lempiliike eli seuraaminen ja se pää..... Olin huolissani seuraamiseen vireestä kun ollaan tehty pää treeniä paljon, tehtiin muutama pätkä käskytettynä ja niissä itse vire ihan ok mutta pää ei niinku mä haluun.... Uunon seuraamispaikka valunut vähän eteenpäin joten lähdettiin sitä työstämään peruuttamisen avulla ja kun sain Uunon vähän taaemmas niin se pää nousi sieltä ihan itsestään!!! Eli nyt peruuttelua jos tulee liian eteen kun siinä pää nyt todella hyvin. Välillä täyskäännöksistä mun ympäri pyörimistä et saadaan ne terävämmiksi kun niissä todella "laiska" eli yllätetään Uuno aina välillä. Seuraamisessa itse liikuin taas liian hiljaa eli nyt reippaasti tossua toisen eteen kun seurataan!!!

Loppuun paikalla olo ja siinä kokeilin päätä mutta liikaa häiriöö eli lisää kotitreeniä ja lisään siinä häiriöö. Paikalla olo muuten ok!! Olipa kiva käydä Turus treenaamassa ja nyt on taas selvät sävelet miten edetään ja kuinka treenataan!!! Kiitos Tiia&Koda seuratsa ja Kiitos Lentsu jälleen hyvistä vinkeistä ja neuvoista!!!

Iltapäivällä lenkkeiltiin Anskun&Fyran&Bellan kanssa Murronkulmalla kunnon lenkki kun ilma suosi meitä ja siellä oli vielä vähän luntakin niin koirat pysyi puhtaina!! Oli pojat onnellisia kun pääsivät treffaamaan Fyraa ja juoksemaan kimpassa, jänikset ja muut metsän eläimet kuulivat jo kaukaa kun me tultiin Uuno piti aluksi aika konserttia kun oli niin onnellinen ja iloinen että pääsi juoksemaan metsään ja vielä kaikki ihanat kaverit mukana!!! wink Muuten mä en kestä tuota Uunon huutoa mutta metsässä saa huutaa kun eipä se huuto kauaa kestä ja karkoittaa sillä hyvin kaiken riistan miedän lenkkipoluilta, siis siitä huutamisesta on jopa vähän hyötyä!!!

Illalla kokeilin vähän kaukoja Uunon kanssa ja alkaa tassut pysymään paikollaan kunhan mä olen rauhallinen ja vähän ehkä tylsäkin. No nyt vaan treeniä kun Uunon kanssa molemmat opitaa miten tää juttu toimii!!!