Oi kuinka ihana keli tänään aamulla olikaan, lähdettiin heti kun herättiin poikien kanssa Murronkulmalle lenkille. Siellä vaellettiin auringon paisteessa vajaa pari tunita. Yöllä oli ollut sen verran pakkasta että hankikin kantoi paikotellen ja Rasmus pääsi juokseen pitkiäkin matkoja hankikannolla. Kyllä me kaikki kolme nautittiin aivan valtavan paljon näin ihanasta aamulenkistä. Pitkään mietin otanko kameran mukaan, mut jätin sit kotiin ku pelkäsi etten ehdi ollenkaan töihin jos vielä alan kuvaileen pikku ukkojani!!! No nyt jäi hienot kuvat saamatta, mutta toivottavasti samalaisia ilmoja tulee vielä tämän kevään aikana.

Lenkin jälkeen käytiin treenaan meitin porukoiden pihalla vähän tokoa Rapan kanssa. Aloitettiin ruudulla, niin että molemmilla puolilla ruutuun meno linjaa oli esineet: pallo ja noutokapula. Rasmus hienosti hahmotti ruudun ja lähti sinne päin reippaasti, mutta matkalla huomasi kapulan ja päättikin tehdä tästä noudon. Lähetin vaan uudestaan ihan rauhassa ja nyt meni sinne missä käpula oli ollut ja katseli siellä vaan et missä pirussa se kapula nyt on ku äsken juur oli täällä. Hetken pohdittuani siirryin vähän lähemmäs ruutuä ja lähetin uudellee ja nyt Rapa meni ruutuun innoissaan ja stoppasi todella kivasti!! Toinen sitten perään ja täydeltä matkaa -> oikein hienosti!!! Täytyisi muistaa treenata ruutua ns. häirittynä et noit "esineitä" olisi siinä ympärillä, mut silti pitää mennä ruutuun. No seuraavalla kerralla laitamme sinne sen ruokakupin ruutuun, niin luulen et ei esineet kiinnosta!!!

Hyppynouto oikein mallikas, ekalla kerralla vähän kolautti takaisinpäin tulleessa niin otin  toisen perään joka sitten mahtava!!! Kaukoissa hiottiin ekoja nousuja, kun niissä tarvii usein kaks käskyy. Tänään nousi hienosti ekalla käskyllä kaikki kerrat. No sitten löytyi uusi ongelma kaukoissa noi maahanmenot, haluaisin saada ne vähän nopeammiksi. Ulkona sain muutaman oikein kivan ja sitten tein myös sisällä ja sain kanssa ihan kivoja maahanmenoja. Nyt vaan noita hiomaan et saadaan Rapa kirjaimellisesti tippumaan maahan!!!Silmänisku Loppuun vielä yksi juoksu ruutuun kupille ja tässä ne treenit sitten olikin.

Kotona huomasin Rapan selän olevan vähän jäykkä tai en tiedä onko se selkä vai lantio, kun ei halunnut kävellä takajaloillaan vaikka siitä tempusta yleensä tykkää kovasti. Hieroin selkää hetken ennen töihin lähtöä ja huomasin siellä kohdan johon selvästi reagoi. Nyt vaan venyttelyä ja toivotaan et menee ohi itsestään. Luulen et on satuttanut sen kun juoksee tuolla hankikannolla ja välillä sit uppoaa sinne lumeen niin varmaan on sen venäyttänyt kun siellä rimpuilee. Ai niin ja onhan meillä enemmänkin noit "sairaita" koiria. Kasper aloitti eilen taas kipulääke kuurin kun on jäykkä edestä ja välillä ontuu vähänsen toista etujalkaa. Luulenpa tuohonkin syyksi tuota umpihankea ja siellä riehumista. Täytyy varmaan jättää peltolenkit nyt vähäksi aikaa poikottiin et pojat paranevat ja toivottavasti sitten vielä ehditään kevät hangille tarpomaan hankeen!!