Tänään lähdettiin heti aamupäivällä maalle hiihteleen. Nyt sujui jo taas paljon paremmin tuo Rokan vetäminen kun viimeksi, pari sukellusta kyllä vielä teki hankeen, mutta eiköhän niistä päästä kun harjoitellaan. Huomasin että sukeltelee paljon vähemmän kun hiihdetään ladulla eli tästä eteenpäin harjoittelemme vaan ladulla. Kovaa nuo kooikerit vaan vetää kun innostuvat oikein kilpaa juokseen, ei tarvi mun kyllä yhtään pistellä vauhtia, pikemmin vaan jarrutella et pysyn kyydissä!!! Rasmuksen kanssa hiihdettiin pari lenkkiä ihan kaksistaankin ja voi jettä kun se nautti, häntä heilui ja ihan selkeästi hymyili kaiken aikaa!!!!

Tanjan kanssa oltiin sovittu kolmeksi tokotreenit Forssaan ja ennen treenejä kävin hakeen tokon tärkeimmän apuvälineen tarjoustalosta eli pesuvadin!!!! No siitä kuulette sitten lisää kun ollaan sillä harjoiteltu, idean tuohon saaviin varastin Lentsun blogista! No sitten itse treeneihin, Rapa aloitti ohjatun vasemmalla puolella ja oli aivan sairaan hieno!!! Tehtiin sitten toinen kerta vielä perään siinä Rapa meinasi sitten oikeista suoraa kapulalle, mutta otettiin uusiksi ja palkkasin pelkän merkin ja sit vasta pääsi noutaan kapulan. Ohjattu oli kyllä todella hieno tänään, ihan kisavalmis!!! Ruutu tehtiin pari kertaa vaan kupille juoksuna ja ne ok. Hyppynoudot myös oikein hyvät. Lopuksi tehtiin seuraamista käskytettynä ja halusin pitkiä suoria pätkiä ihan sen takia kun mun mielestä Rapa kyllästynyt niissä joskus, mutta ainakin tänää todella hyvää ja tiivistä seuraamista!!

Rokka pääsi sitten areenalle yht aikaa Epun kanssa että saatiin vähän häiriöö, kävi kerran moikkaan Eppua mutta sen jälkeen keskittyi mun kanssa puuhasteluun oikein hyvin. Sivulletulot tänään todella reippaita ja hyviä. Ruutu otettiin kaks kertaa lelun kanssa niin että Rokka jäi istuun ja odottaan kun mä vein lelun ja sitten käskystä sai ampua lelulla ja ampui todellakin!!! Hyppyä otettiin pari kertaa, nyt täytyisi alkaa viemään lelu esteen taakse niin ettei Rokka nää, niin sai vahvistettua tuota hyppyyn lähtöä. Kaukojen asentoja tehtiin siinä leikin yhteydessä ja ne kyllä aika kivoja, vähän vielä arpoo että mistä asennosta lelu lentää mutta tekee todella hienoja asennon vaihtoja ja iloisia!!! Lopuksi sai leikkiä hetken fubbansa kanssa ja näyttää Tanjalle kuinka hassu on!!!

Huomenna on tiedossa taas kivat kimppatreenit ja katsoo sit mitä me keksitään tehdä, nyt aloitetaan saavistelu ja siitä huomenna lisää!!!