Eilen noudatettiin perinteitä ja käytiin vanhojen koneiden kokoontumis ajoissa Murronkulmalla vähän kameran kanssa heilumassa ja Uuno oli tietenki mukana ihmettelemässä menoa ja ihmisiä. Uuno vipelsi siel pitkin pihaa Leevin kanssa ja eipä paljoa ihmiset ja koneet sitä ihmetyttäneet!!!

Uunokin pääsi kuskiksi

Ilta meni ihan kotona ollessa ja vähän tarvi tietenki treenata ku ei muutakaan tekemistä ollut!!!!! Rokka aloitti kepeillä ja tehtiin niissä vähän kaikenlaisii juttui eli mun irtoamista sivusuunnassa, menen koiran edelle, jään jälkeen ja ekan välin hakemista. Sivusuunnassa irtoaminen sujui todella hyvin, sain irrota ihan rauhassa  seitsemisen metriä eikä haitannu Rokan pujottelua yhtään. Kutsuin Rokan kepeille niin et odotin keppien lopussa ja tämä parilla harjoituksella onnistui todella hyvin. Jos jäin Rokasta jälkeen kepeillä enemmänku metrin niin alkoi pujottelu tökkiin eli tuo nyt erityis treeniin!!! Ekaa väliä vahvistin lelun kanssa ja sitä täytyy viel vahvistaa lisää et hakee sinne paremmin. Takaakiertoja tehtiin tokon hypyllä ja niissä kurvit pieneni kun olin palkannut pari kertaa molemmat suunnat et siis niitä tarvii kanssa ahkerasti treenata!!!

Rasmus teki keppejä myös mutta ohjurien kanssa ja ihan huvin vuoksi mutta kyllä Rapa hienosti ne muistaa ku ollaan joskus monta vuotta sitten tehty niitä. Vahvistin pelkkää hyppyä muutaman kerran ku se siinä pihalla kerran oli!!!

Uuno teki kanssa keppejä ohjurien kanssa ja huomasin et tarvii tehdä namin kanssa ku jos lelu näkyy niin tulee yli tai ali ohjureista. Namilla pujottelee kivasti siellä välissä, nyt on siis agi urakin aloitettu!!! Sisällä illalla vielä heitteli Uunolle vähän lelua ja tehtiin samalla hissinä maahanmenoja ja menne kyllä hienosti, mutta niitä tarvii vaan treenata et jää sinne lihasmuistiin!!!

Tänään lähdettiin aamupäivällä ajeleen Somerolle katsomaan Ranch kisoja ja vähän taas opetteleen paimennuksen ihmeellistä maailmaa, on meillä tainut joku muukin kun Uuno hurahtaan tuohon paimennukseen!!!! Matkalla poikettiin Vaulammille ja pojat pääsivät uimaan, voi sitä riemua jälleen!!! Rapa näytti sellaisia pellehyppyjä ettei olla vähään aikaan nähty, Rokka muuten vaan ui pitkin lammikkoa ja Uuno haki kaikki kepakot rannalle!!!!

Iltapäivästä puuhateltiin vähän pihalla mun uuden ostoksen kanssa eli flyball-koneen kanssa (satuin löytämäään sellaisen tarjoustalosta ja sehän oli pakko tietenkin ostaa). Uuno alkaa oleen jo aika hyvä tuossa palloilussa, mutta Rapa ja Rokka ovat vähän sitä mieltä et mikä ihmeen kone tuo oikein on ja olivat sen kanssa todella varovaisia eli pitänee niiden kanssa totutella siihen ja varmasti sit tykästyvät!!!!

Vähän myös tokoiltiin kaikkien kanssa, Rasmus teki hyppynoutoja ja palautukseen sain vauhtia kun lähdin karkuun muutaman kerran. Metallin kanssa samat konstit ja vauhtia tuli lisää. Tunnaria kaks kertaa putkeen ja molemmilla nousi oma mutta ekalla kerralla tarvi kaks lähtö käskyä, muuten hyvät suoritukset!!!

Rokka teki metallilla hyppynoutoa ja sain Rokkaanki lisää vauhtia kun lähdin karkuun ja alkoi näyttämään nouto paremmalta. Tunnari kanssa kaksi kertaa ku ekalla vähän epävarman oloinen vaikka toi oman, muuten tunnarit siistit. Takaa kiertoja molemmista suunnista ja nyt niissä jo vauhtia ku kurvit todella tiukat, treeni siis tehnyt terää!!!

Uunon kanssa heittelin puu sekä metallikapulaa ja hakee molemmat hyvin, puu kapula on niin kiva et ei halua vaihtaa sitä edes leluun!!! Maahanmenoja tehtiin lelun kanssa ja jälleen siis niitä hissinä, menee edelleen todella hyvin. Ettei kävisi tylsäksi nää treenit niin tehtiin vähän kaukojen muitakin asentoja eli I->S ja I->M. Seisomiset vähän hukassa aluksi mutta sieltä se löytyi kun oltiin pari tehty!!! Paikalla makuu et Sakke käveli vierestä sekä takaa ohi ja hienosti makasi, mä kävin myös Uunon takana ja ei yhtään haitannut ukkoa vaan makasi oikein mallikelpoisesti maassa!!!

Lopuksi viel kaukoja kaikkien kanssa yhdessä ja meni todella hyvin, erityis huomio oli kaikilla tekniikka et tekevät kaikki vaihdot oikein ja näin myös tehtiin. Uunon kanssa olen ollut ihan super tarkkana noiden tekniikka juttujen kanssa, mutta niin tarviiki olla jos meinaa voittaa suomen mestaruuden tokossa parin vuoden päästä!!!!  Palkkailin vielä Rokkaa kun haukkui käskystä ja hienosti haukkuu, huomasin tuossa samalla et Uunokin osaa haukkua käsksytä eli oppinut varmaan Rokalta kun ollaan sitä nyt vahvistettu!!!! No osaapa koirat haukkua käsksytä, voi siitäkin taidosta olla jotain hyötyä joskus!!!!