Kirjoittaja
Täällä juorutaan kolmen vallattoman koirakaveruksen toilailuista ja tempuista. Välillä vähän puututaan myös noiden omistajien elämään.
Meidän kuvia voit katsella kuva-albumistamme (valitkaa oikealta yläkulmasta: lajitteluperuste->Lähetyksen päivämäärä niin uudet kuvat tulevat ensimmäisiksi).
Kuvien kopioiminen ehdottomasti kielletty!!!

|
15.12.2011 - 02:35
Tiistaina aamulla mentiin tokoileen Tiian ja Kodan kanssa Prismalle vaikka maa oli ihan peilijäässä niin löydettiin sieltä hyvä luminen alue jossa uskalsi tokoilla turvallisesti eikä tarvinnut pelätä kaiken aikaa koiran tai omaa kaatumista. Rokka sai aloittaa ja tehtiin ihan vaan kapulan nostoa ja luovutusta ja ne kyllä sujuu hyvin ja Rokka tulee todella reippaasti sivulle. Pitkältä matkaa luoksetuloi muutama ja siitä suorapalkka ja Rokka tulee nykyään todella lujaa. Palkkasin myös luoksetulon alkua eli sitä maahanmenoa muutaman kerran ihan erikseen et saa pysymään sen nopeana.
Uunon kanssa tehtiin liikkeestä seisomista ja TIia vähän tarkkaili ettei mun tarvinnut tarkistaa et jäikö varmasti seisoon. Seisomiset kyllä todella hienot Uunolla ja pysähtyy just eikä melkein siihin mihin sanotaan!!! Suoria luoksetuloja muutama ja nyt kun maa oli vähän märkää niin se istumassa odottaminen ekalla kerralla hakalaa mutta toistolla kunnossa eli sitä pitää myös muistaa palkata jatkossa. Kosketusalustaa naksun kanssa pitkältä matkaa ja siinä vauhtia ja nyt menee sinne alustalle asti!!! Kiitos Tiia treeneistä!! 
Suoraan tokosta ajeltiin Somerolle paimentaan pienen paimenpojan kanssa ja Uuno oli jälleen niin taitava vaan ku ohjaaja vielä olisi taitava niin kaikki olisi todella hyvin!!! Tehtiin hakukaaria molempiin suuntiin ja ne nättei, sit vähän pyöritettiin Uunoa ja lampaita pienessä aitaukses ja hyvin pyörii molempiin suuntiin ja menee hyvin aidan ja lampaiden välistä vaikka oli vähän ahdastakin. Loppuun viel lampaat häkistä ulos ja sisään pariin kertaan ja se oli mulle jotenki todella vikeaa hahmottaa mihin ne lambit lähtee ja mihin laittaa koira, no ehkä mä senkin joskus viel opin!!! On Uunon paimennusta niin ihana seurata ku se selvästi nauttii siitä ja tekee sitä niin luonnostaan, mä olen enemmänki siel tiellä ku hyötynä!!! 
Illalla viel innostui naksutteleen sisällä kaikkien kolmen vanhemman koiran kanssa laatikkoa ja kooikerit jo seisoo laatikon sisällä, Uunon kanssa viel vähän harjoiteltava et ne takatassutkin tulee sinne laatikkoon. Uuno teki myös kapulan nostoa silleen et menee kapulan taakse ja alkaa näyttään hyvältä. Rokka ja Uuno tekivät päätäkin ja siinä molemmat edistyy hyvää vauhtia!!!
Obelix ja Sakke naksuttelivat alustaa ja siinä alkaa olla pieni musta karhunpoikanen aika haka, harjoittelivat myös kaukoja eli taitaa siitä Obelixistakin vaan tokokoira tulla!!! 
Tänään mulla oli koulupäivä Hämeenlinnassa ja illalla piti jo sit rientää töihin yöksi uurastaan, mutta ehdittiin me vähän harjoitella kaikkien laatikko koirien kanssa laatikkoa ja kaikille sujuu oikein hyvin samoinku peruuttelu rappusissa et niitä takajalkoja tulee varmasti käytettyä tarpeeksi. Paljon muuta ei sitten tehtykkään ku mä sain taas jo pakata itseni autoon ja hurauttaa töihin. Katsotaan jos huomenna ehtisi ulos tokoileen tai siis jos ulkona uskaltaa tokoilla tai löytää sellaisen paikan missä ei ole peilijäätä.....
09.12.2011 - 12:54
Keskiviikkona heti töiden jälkeen ajeltiin Elonkierron parkkikselle vähän tokoileen poikien kanssa. Rasmuksella oli myös treeni päivä ja tehtiin ruutua merkin kautta ja se meni todella hyvin vaikka on varmaan vähän aikaa ku viimeksi ollaan tuota treenattu. Merkit myös oikein nättei ja palkkasin senkin aina välillä. Suoria luoksetuloja muutama ja tulee nykyään laukalla koko matkan ku ei olla varmaan kesän jälkeen stoppeja treenattu tuossa yhteidessä. Rallytokon eteentulemisia muutama ja se tehtävä selkeästi hahmottunut Rapalla paremmin ja tietää jo mitä siitä haetaan.
Rokka treenasi myös ruutua ja samalla tavalla välillä palkka merkistä ja välillä ruudussa. Hienot ruudut ja hienosti hakee katseellaan ruudun ku kysyn -missä ruutu on-. Ruudun loppuosa pari kertaa ja sitä tarvii treenata nyt paljon ku vähän hidastelee ennenku on sivulla, lähtee kyllä reippaasti liikkeelle ruudusta. Jäävistä treenatiinn istumista ja seisomista jotka molemmat todella hyvin ja tehtiin aika monta suorapalkalla et saan niihin varmuutta ja vähän terävämmiksi molemmat liikkeet. Seuraamista ideana motivaation nostatus ja se onnsitu kyllä täydellisesti. Rokka ihan innoissaan ja teki hommia todella hyvin. Oikeaan käännö vähän aukeaa mutta se on sellainen juttu jota treenataan sit ihan erikseen eikä sotketa tähän huippu kivaa seuraamiseen vielä.
Uunon kanssa aloitettiin ruudulla kanssa ku vähän tuppasi pimeä tulemaan. Ruutu merkin kautta molemmin puolin ja ne menee kyllä todella hienosti, välillä tietenkin palkka merkistä ja välillä ruudussa. Ruudun loppu osa pari kertaa ja se tarvii ottaa nyt erityistreeniin koska vähän siinä ihmettelee ja miettii mitä tehdään eli sitä treenataan kiertämisen avulla jatkossa. Suoria luoksetuloja muutama suoraan leluun ja niitä tarvii tehdä enemmän ku jostain syystä niissä vähän himmailee. Luoksetulon loppuosaa ihan läheltä ja siinä alkaa olla ideaa miten se suoritetaan ja Uunolla selvästi mielikuva asiasta. Tunnari ensin vaan oman piilotuksena ja heti perään samaan kohtaa ihan oikea tunnari ja ekaa kertaa malttoi haistella kapuloilla kunnolla ja sieltä nousi OMA!!!! Tunnarissa ollaan menty siis suuri askel eteenpäin eli lata treeni on auttanut paljon.
Välissä käytiin käveleen reipas lenkki pimeässä elonkierrossa ja ennenku kotiin lähdettiin niin Uuno teki viel parin minuutin paikalla makuun jossa kävin piilossa ja välillä näyttäydyin koska haluan et Uuno on vähän terävämpi kun makaa siel maassa ja tuolla treenilla se onnistui hyvin. Makasi nyt myös suorassa eikä painunut lonkka-asentoon eli paikalla oloja jatketaan noin ja sitten mä yritän ryhdistäytyä ja alkaa opettaan sitä päätä Uunolle aktiivisesti ku haluun sen pään maahan kun makaa paikoillaan!!!
Eilinen päivä meni vaan maatessa ja nukkuessa ku jokin kamala flunssa on iskenyt muhun ja vienyt kaikki mun voiman... Tänäänki viel vähän flunssa vaivaa mutta olo sentään jo hieman parempi ja jaksettiin vähän treenailla sisällä koiruuksien kanssa. Rasmuksen kanssa kosketusalustaa, rappusissa peruuttelua, mun ympäri pyörimistä ja eteentulemisia ja kaikki tietenkin ihan super hienosti ja voi ihana millä energialla ja ilmeella Rapa teki kaikki!!!
Rokan kanssa kanssa alustaa, rappusia, sivulletuloja, sivulta maahanmenoaj, kiertämisen avulla luoksetulon maahanmenoa ja seuraamisen oikeaan käännöksiä ja kaikki myls ihan super hienosti!!! Uunon kanssa lähes samat jutut eli alusta, rappuset, sivulle tulot+maahan menot (Uuno muuten tarjoilee nykyään sivulle tuloja todella reippaasti), peruuttelua ja luoksetulon maahanmenoja, nämä kaikki loistavasti. Seuraamista peilin edessä ja edelleen pää paino siinä pään ylhäällä pysymisessä ja alkaa sujumaan jo aikas kivasti, nostettiin pari kertaa metallikapulaakin kun Sakke teki eilen Uunolle vähän isomman kapulan, hienosti nostaa ja silleen takakautta mitä ollaan harjoiteltu tässä viime päivien aikana.
Obelix pääsi myös treenaan ja olihan pienen karhunpoikasen päästävä tekeen kosketus alustaa jota ei olla ennen tehtykkään, äkkiä pikku mies sen ymmärsi ja lähti sitä reippaasti tarjoileen. Kaukojen vaihtoja ja niissä uutena juttuna istumasta seisomaan nousua, sekin sujuu hienosti niinku kaikki muutkin vaihdot. Loppuun viel vähän seisomis harjoittelua näytelmiä varten ku Obelixin eka pentunäyttely ilmo on jo lähtenyt!!! 
21.10.2011 - 22:20
Aamusella lenkkeiltiin jälleen Katin ja koirien kanssa, tällä kertaa mentiin Tammelan metsiin ja upeisiin järvimaisemiin käveleen, kyllä aika meni todella nopeasti kun oli seuraa ja koirat tykkäsivät kun saivat juosta!!! Rasmus oli jälleen kotosalla kun en uskalla ottaa riskiä et tassu menisi uudestaan rikki kun nyt on aikas hyvä!! No maanantaina Rapa pääsee juokseen kunnolla metsään, ku taitaa ukkelissa vähän tuota energiaa olla!!! 
Iltapäivällä tokoiltiin kotipihassa Rokan ja Uunon kanssa, Uuno pääsi aloittaan kun testailtiin uutta noutokapulaa, kyllä se näytti ja tuntui painavalta kun on tottunut noihin pikku kapuloihin!!! Uuno kuitenkin haki kapulan todella hyvin ja piti suussaan nätisti, ei halunnut edes vaihtaa kapulaa leluun oli kapula siis mieluisa ostos!!! Hyppyä ihan liikkeenä kerran ja pari kertaa niin et vapautin eteenpäin pallolle, hypyt kyllä hienoja ja hyppää todella innokkaasti!!! Liikeestä seisominen kanssa liikkeenä ja pari kertaa seisomisesta palkaten ja kerran jätin palkan eteen ja vapautin sinne, kaikki sujui hienosti!!! Loppuun tunnari, ensin oman piilotus ja sitten kokeilu et maassa viisi vierasta ja oma siellä joukossa. Piilotettu löytyi hyvin ja näkyville kapuloille meni myös nenä maassa mutta ei ihan viel syttynyt idealamppu pään päälle mutta hyvään suuntaan ollaa menossa!!!
Rokan kanssa hyppynouto pari kertaa puukapulalla ja vauhti ihan huipussaan, siis aivan täydelliset hyppikset!!! Kaikki jäävät läpi, maahanmenot hitaat mutta muuten jäävät oikein hienot ja varsinkin seisominen!!! Ruutua keskikohta treeninä ja aluksi vähän hukassa mutta sitten löytyi ruutu ja hienosti haki keskelle ruutua. Jatkossa pitää mistaa treenata ruutua ja ohjattua tasapainoisesti ettei toinen kärsi!!! Loppuun tunnari, joka oikein hieno!!!
Alkuillasta Uuno pääsi viel citylenkille Tiian ja Onnin seurassa, kun tarvi oikein kunnolla väsyttää Uunoa kun huomenna Uuno joutuu jäämään kotiin kun lähdetään kooikereiden kanssa erkkariin ja sunnuntai meneekin sitten töissä... Joten voi olla Uunolla vähän virtaa maanantaina ja on varmaan pakko lähteä metsäileen!!! 
Iltasella tokoteltiin viel vähän sisällä ku sattui oleen ylimääräistä aikaa... Nyt pääsi Rasmuskin treenaan, tehtiin paikallamakuun alkua ja loppua, eteen istumaan tulemista, temppuja ja takaosan jumppaa rappusissa!!! Rapa oli kyllä todella super innokas ja iloinen kun pääsi treenaan muutaman päivän tauon jälkeen!!! Rokka treenasi myös paikallamakuun alkua ja loppua, kaukoja kiertämisen kanssa, temppuja ja rappusjumppaa, Rokan treenit myös todella hyvin!!! Uuno viimeisenä ja olikin todella pätevä jälleen!!! Paikallaolon alkua ja loppua, toimi todella hyvin ja kuunteli mitä käskin. Seuraamisen täyskäännöksi molempiin suuntiin, Uuno osaa hyvin käyttää takaosaansa kun käännyttiin vasempaan vaikka ei olla sitä paljoa treenattua. Kapulan pitoa ja sen kanssa sivulletuloa ja niissä on kyllä todella hyvä ja kapula pysyy hyvin suussa!!! Kaukoja kiertämisen kanssa, niitä tarvii tehdä enemmän ku vähän tuppaa jumittaan maahanmenoissa, istumaan nousut kyllä hienoja!!!
Olipa kivat sisätreenit, nyt tavarat kasaan ja huomen aamulla kohti Hyvinkäätä ja spanieleiden erikoisnäyttelyä, huomenna nähdään 91 kooikeria eli paljon tuttuja tiedossa ja oikein mukava päivä hyvässä seurassa!! 
02.10.2011 - 21:30
Äkkiä ne päivät vaan menee eteenpäin, hyvä kun ite pysyy edes jotenki perässä vaikka välillä sekin meinaa olla vaikeaa!!! Täytyy oikein muistella mitä me ollaan loppuviikosta touhuttu..... Perjantaina iltasella mentiin Paavolaan Anskun ja jengin kanssa lenkille ja samalla aksaileen kentälle. Ideanan oli tehdä hyvänmielen treenit ennen tämän päivän kisaa ja siinä onnistuin Rokan kanssa oikein hyvin. Tehtiin keppejä vauhdikkaasti parin putken avulla, puomin pelkkää alastuloa putken kanssa, hyppyjumppaa ja sitten mä otin viel keinun ja A:n pari kertaa ja kaikki onnistui tietenkin hyvin koska kyseessä hyvänmielen treeni!!!
Alsasin myös vähän Reiskan kanssa kun senkin kanssa on sovittuna pieniä skaboja.... Reiskan kanssa aksa meni myös oikein hyvin kun mä vaan muistan kuinka iso se on ja et mun pitää jättää sille tilaa suorittaa esteet!!!
Eilinen vierähti mukavasti töissä mutta iltasella vähän sisällä viel hömpöttelin koirien kanssa kaikkea pientä!!! Paljon temppui tietenkin, Rapan kanssa rallytoko juttui, Rokan kanssa erityisesti tiiviitä käännöksiä ja Uunon kanssa sitä kapulan pitoa!!! Näiden lisäksi kaikkien kanssa kisapalkkausta ja kaukoja!!! Kaikki oli ihan super taitavii ja teki hommia oikein hyvin!!!
Tänään aamupäivällä Eija ja Reiska tulivat hakemaan mua, Rokkaa ja Uunoa ja matkattiin yhdessä Hyvinkäälle vähän aksaileen ja tällä kertaa ihan kisoihin!!! Ensiksi kisasin Reiskan kanssa kaksi maksi1 hypäriä, jotka kokonaisuutena meni todella hyvin siihen nähden kuinka paljon olen treenannut sen kanssa viime aikoina!!! 
Ekalta radalta vitonen kun tuli kepeille vähän liian lujaa ja ei vaan yksinkertaisesti taipunut toiseen väliin mutta muuten kiva rata!!! Toinen rata meni sitten todella mallikelpoisesti ja siitä tuloksena oli 0 ja luva!!!! On se Reiska vaan niin taitava aksakoira ja ei yhtään haitannut et mä meen sen kanssa, kivasti teki töitä mun kanssa!!! Kiitos Eija kun sain lainata Reiskaa jälleen!!!
Rokan olin ilmoittanut aksaradalle ja kahdelle hypärille mutta mentiin vaan aksarata ja eka hypäri ku sit pitä lähteä jo kotiin et ehdin töihin ajoissa. Aksaradalla mä kämmäsin viidennen esteen ku ajauduin sivuun ja Rokka teki siinä pienen lenkin sit vaan päätin et nyt mernnään täysiä ja mä en varmistele mitään ja me todellakin mentiin ja Rokka kulki ihan sairaan lujaa... En ole tuollaista vauhtia ennen nähnyt sen menevän kisoissa, varmaan vaikutti se et oltiin hallissa ja Rokka tykkää kisata hallissa tokoa ja näköjään aksaakin!!! Aksaradalta tuomioksi hylly mutta se oli sairaan hyvä hylly ja mä olin todella tyytyväinen!!!
Hypärille lähdettiin vauhdílla ja mentiin koko rata lujaa läpi!!! Kepeille tuli liiana lujaa ja jouduin vähän auttaan takaisin samoin vikan hypyn ohi meinasi mennä ja siitä tehtiin pieni lenkki mutta muuten rata meni ja sujui hyvin!!! Tuomioksi 10 ja pari sekunttia yli aikaa noiden korjauksien takia mutta sekin oli sellainen -VAU- mikä rata ja -VAU- kuinka lujaa mun koira kulkee!!!!
Vitsi toi aksa on kivaa ja Rokka nyt todellakin kulkee eteenpäin ja lujaa. Ihana ku ennen omaa vuoroa se räkyttää ja on ihan tohinoissaan, asenne on siis kohdallaan ainaki ja meno haluja riittää!!!! Aksa&Rokka Huomenna laitan videot tänne kun pääsen omalle koneelle!!!
Uuno oli mukana maskottina ja pääsi välillä aina hengaileen halliin sisälle, tehtiin ihan vaan kontakti treeniä, leikittiin ja vähän kaukoi. Uunoa ei yhtään haittaa missä ollaan vaan tekee aina töitä kun pyydetään, eipä aiheuta häiriöö mikään!!! Halli oli muuten todella kiva ja koe järjestelyt toimivat loistavasti oli ilo kisata kokeessa missä kaikki järjestelyt pelasi hyvin, tuonne uusiksi!!!
29.09.2011 - 21:58
Eilen keskiviikkona iltapäivällä poikien kanssa vähän puuhasteltiin sisällä kaikenlaista. Rasmuksen, Rokan ja Uunon kanssa tehtiin kapulan pitämistä, kisapalkkausta, kosketusalsutaa ja tarjoamista ja kaikilla meni tietenkin todella hienosti. Uunokin alkaa pikku hiljaa ymmärtään niin kosketusalustan kuin tarjoamisen idean!!!
Käväistiin Katin ja koirien kanssa kunnon lenkillä metsässä ja oli vauhtia meidän koiralaumalla ja riemua kun näkivät pitkästä aikaa!!! Kiitos Kati seurasta oli niin mukava tallustella yhdessä ja matka taittui paljon nopeammin!!!!
Illalla oli vuorossa Rapan rallytoko Loimaalla jonne jälleen matkattiin Eijan ja Reiskan kyydissä, ihanaa matkustaa kerranki jonkun kyydissä voi vaan nauttia hyvästä seurasta ja juoruilla viikon kuulumisia!!! Itse rallytokossa meillä oli vuorossa varmaan noin 15 kyltin pituinen rata ja se meni Rapan kanssa ihan nappiin!!! Pitää muistaa vaan liikkua reippaasti ettei Rapa paina pyllyään maahan ku se on kuulemma virhe!!! Uusia kylttejä opiskeltiin taas muutama ja ne oli oikeestaan ohjaajalle vaativampia kuin koiralle eli siis ohjaajan pää nuppi kanssa hommiin!!! Mä olen kyllä innosunut nyt tuosta rallytokosta aika hyvin ja Rapan kanssa ollaan suuntaamassa kisoihin kyllä jo talven aikana. Mä luulen et Rapa saa nyt rallytokoilla vaan talven ja sitten kesällä katsotaan jos vielä mennään oikeen tokokisoihin vai jatketaanko vaan rallytoko linjalla. Tietenkin Rapa treenaa tokoa kun muutkin koirat treenaa mutta enemmänki silleen ylläpito juttuna et liikkeet pysyy mielessä!!!
Illalla heti rallyn jälkeen lähdettiin Rapan kanssa Hämeenlinnaan Jaanan ja Leevin luo yökylään ku mulla oli tänään taas koulupäivä. Rapa pääsi lyhyelle kaupunkilomalle ja sai viettää laatuaikaa mun kanssa oikein urakalla!!!
Tänään olin todellakin koulussa päivän ja sitten nappasin Rapan ja Leevin kyytiin ja kotiin katsomaan miten nää miehet on täällä pärjänneet!!! Obelix oli ollut päivän todella nätisti kun Sakke oli töissä, no eipä se varmaan paljoa edes huomaa et ihmiset puuttuu ku on kuitenkin muita koiria kavereinaan. Uuno on kyllä ihastunut vallan pikku karvapalloon, se leikkii sen kanssa vähän väliä ja Obelix jo komentaa tomerasti Unskia jos ei ole leikkituulella!!!
Iltasella taas tokoiltiin vähän sisällä kun ulkona on jo niin pimeä ettei siellä nää mitään, tyhmä syksy.... Rasmuksen kanssa tehtiin peruuttamista, kaukoi, temppuja, oikealla kulkemista ja eteen tulemista. Kiva kun Rapalle jotain uusii juttui mitä treenataan on selvästi innokas kun tehdään uusii juttui!!! Rokan kanssa katsottiin kanssa kaukoi ja siinä sivussa peruuteltiin vauhdikkaasti. Kisapalkkausta vahvistin ja siinä Rokan ilme muuttunut paremmaksi ja se alkaa varmaan kohta toimimaan kisoissakin!!!Seuraamisen paikallaan käännöksii ja sivuaskeleita ja oikealle käännös väljä joten sitä treenattava paljon et saa sen tiiviimmäksi. Loppuun Rokan kanssa temppui kanss ja se vasta onkin oikea sirkuskoira, menee mutkalle joka suuntaan ku vähän hoopottaa sitä!!!
Uuno teki kosketusalustaa joka alkaa näyttää jo paremmalta ei enään jumita niin sen eteen vaan menee loppuun asti reippaasti. Kapulan pitoa ekaa kertaa niin et seison ja onnistui niinki hyvin. Lattialla istuessani voin jo silittää Uunon poskeakin kun pitää kapulaa eli siin edistyy hyvää tahtia!!! Peruuteltiin muutama kerta ja tehtiin muutamaa muutakin kivaa temppua joita voisi sitten joskus käyttää palkkana kisoissa!!! Kontaktin pitoa peilin edessä ja Sakke yritti viel häiriköidä meitä, hienosti Uuno parantaa kontaktin pitoa kaiken aikaa eli tuotakin tarvii vaan treenata ettei ota häiriöö ympäristöstä. Loppuun viel kaukoi ja niissä kaikkii vaihtoi sekaisin, mä voin seistä jo metrin päässä ja onnistuu hienosti. S->I on hieman tahmea eli se selkeästi vaikea ja sitä pitää muistaa treenata vähän enemmänku muita nyt lähiaikoina!!!!
19.06.2011 - 20:09
Tänään kun tulin töistä kotiin aamulla niin lähdettiin koko perheen voimin Riihimäen kansalliseen näyttelyyn. Mä olin ilmoittanut Rapan ja Rokan kehään ja nyt menivät sitten molemmat valioluokkaan kun kerran Rokka sai viime viikonloppuna sen sertin ja valioitui!! Kooikereita oli ilmoitettu ja paikalla 6 urosta, et vähän jätkä voittoista tänään!!!!
Ekana arvostelussa Rokka ja sai hienosti erin, niinku Rapakin. Kilpailu luokassa Rapa vei tänään pidemmän korren, molemmat saivat SA:n ja jatkoivat Pu kehään jossa upea meno jatkui, sillä Rasmus PU1 ja Rokka PU2!!!! Kun kerran narttuja ei ollut paikalla niin samalla Rapasta tuli Roppi, ei mitenkään pöllömmät sijoitukset pojille!!! Tuomari tuli vielä erikseen juttelemaan kun seistin siinä kehässä ja kertoi et tykkää Rokasta kovasti mutta haluaa sille vähän lisää massaa, no sitä massaa tulee kyllä varmasti lisää kun ukolle tulee vähän ikää lisää. Tuomari oli myös huolissaan rodun luonne puolesta kun tänään pari koiraa arasteli tuomaria ja siitä tuomari oli erityisen huolissaan kun toinen oli vielä valioluokassa. Oikein mukava tuomari ja selkeästi huolissaan tärkeistä asioista rotumme kannalta!!
Uuno hengalil mukana näytelmissä ja käyttäytyi oikein hienosti, reippaasti tallusteli mukana muiden koirien seassa ja ei tietoakaan et olisi jännittänyt tai arastellut mitään, hyvää treeniä nuorelle miehelle!!!
Rasmuksen arvostelu: Erinomainen tyyppi, leikkaava purenta, hyvä ilme, erinomainen selkälinja, seistessä hyvät kulmaukset, hyvä väri ja liike-ja temperement ERI1 SA PU1 ROP
Rokan arvostelu: Erinomainen tyyppi ja koko, todella tyypillinen pää, hyvät kehon mittasuhteet, hyvät liikkeet ja luonne ERI2 SA PU2
Illalla vähän temppuiltiin ja tokoiltiin sisällä kaikkien poikien kanssa, kaikki tekivät tuota rappusissa peruuttamista ja edistyvät kyllä hurjaa vauhtia!!! Rapa ja Rokka tekivät omatoimista tunnarikapulan sivulle tuontia, kapulan pitoa tunnarilla ja metallilla, sujui oikein hyvin molemmilla. Omatoimisia sivulletuloja otetiin muutama ja ne kanssa ihan huippu luokkaa molemmilla, kontaktia vahvistettiin sivulla istuen ja nekin molemmilla ihan super hienosti. Uuno teki nenäkosketusta agia varten ja kyllä se siitä pikku hiljaa löytyy. Sivulletuloja treenattiin muutama toisto ja kyllä lähtee hienosti tarjoon pyllyn sivulle tuontia, siinä samalla muutama kontakti treeni ja kyllä tapittaa mua!!! Tunnarilla tehtiin pitotreeniä ja sitä pitää alkaa treenaileen on hyvä sisätreeni, metallin kanssa vähän leikittiin ja mielellään nappaa sen suuhun ja kiikuttaa mun lähelle. Lopuksi paikalla makuu ja mä pääsin 7 metriin koirasta ja kuljin myös sivuille vähäsen, paikalla olon fiilis mun mielstä nyt oikea kun selkeästi rauhoittuu siinä. Rokka teki vielä viimeisenä paikallaan istumisen ja nyt todella lyhyt ja paljon palkkaa, aloin luomaa istumisen motivaatio uudelleen et Rokka jaksaa sit kisoissa istua!!

Riihimäen Roppi kooikeri Rasmus!!!
18.06.2011 - 22:56
Viime päivät ovat vierähtäneet ihan ohimennen kun olen nukkunut päivät ja ollut yöt töissä, myös koirat ovat saaneet vaan nauttia olemisesta. Lenkillä ollaan käyty kun ilmatkin sen sallii ja vähän Rokan kanssa olen tehnyt keppejä ja sit tietenkin ollaan koko lauman kanssa temppuiltu sisällä.
Rappusten kulkeminen peruuttaen onnistuu Rapalta ja Rokalta jo viidennelle portaalle ja Uunon kanssa päästää toiselle portaalle, Uuno tietenki harjoitteli ensin peruuttaan tyynyn päälle, sit koirien petin päälle ha nyt ollaan jo päästy niihin rappusiin ja kivasti kyllä alkaa hahmottaan missä ne takajalat kulkee. Rapan ja Rokan peruuttaminen ylös päin on nopeutunut hurjasti, huomnaa siis selkeästi et oppivat hahmottamaan niitä takajalkojaan paremmin.
Tänään tehtiin rappusten lisäksi kaikkien kanssa kaukoja ja olen nyt kiinnittänyt erityishuomion mun käsimerkkiin etten liiku muuten itse ja kyllä nuo koiruudet ne kaukot osaa niin hienosti!!! Rokan kanssa tehtiin myös päätä ja siinä menty kyl hieman takapakkia kun olen unohtanut treenata sitä eli nyt se treenilistalle takaisin ja äkkiä. Uunon kanssa tehtiin sivullaoloa kontaktissa ja sivulta maahanmenoja, molemmat tietekin todella hienosti!!!!
Huomenna on edessä Riihimäen näytelmät Rapan ja Rokan kanssa, Uunokin pääsee mukaan turistiksi ja vähän ihmetteleen suurta väen ja koirien paljoutta!!! Samalla reissulla vähän sukuloidaan kun sattuu hyvin matkan varrelle!!!
13.06.2011 - 22:36
Tänään on lähes koko päivän satanut vettä ja ollaan hengailtu poikien kanssa vaan sisällä nauttien tästä viileidestä!!! Päivällä vähän treenattiin, kaikki teki kaukoja tarkkuus treeninä, harjoitteli syviä lihaksia jumppapallon päällä ja Rokka ja Uuni harjoittelivat nenäkosketusta rappusissa. Rasmus oli ihan super innoissaan kun pääsi jumppapallon päälle hassutteleen, se on Rapan mielestä ihan super kivaa!!! Kaukot sujui myös hyvin, Rokanki kaukot loistavat ja palloilu sujui kanssa hyvin. Rokan ja Uunon nenäkosketus on nyt hyvällä alulla, täytyy vaan treenata sitä ihan päivittäin nyt hetken ajan. Uunon kaukot on aika vauhdikkaat mutta tekee hienoja vaihtoja ja pääasia et fiilis on se oikea!!!! Palloilu vähän jänskätti Uunoa ensin mutta rentoutui hyvin pallon päällä kun oltiin hetki syöty nameja!!!!
Iltapäivällä mentiin Rokan kanssa Pukon kentälle kun meillä oli Lotta Vuorelan aksakoulutus ja oli muuten jälleen todella hyvä kerta. Lotta oli tehnyt meille 32esteen radan mutta me suoritettiin siitä varmaan vaan puolet koska halusin erityisesti keskittyä perustekniikka juttuihin et oppisin ne hyvin ja pystyisin hyödyntään niitä eripaikoissa. Hyvin Lotta osasi lukea koiraa millä saadaan vauhtia mihinkin kohtaan lisää ja sain todella hyviä neuvoja miten suoritan minkäkin kohdan. Tehtiin valsseja, välistä vetoja, takaakiertoja ja persjättöjä ja hyvässä ohjauksessa ne sujui kaikki hyvin. Mä niin tarvin tälläistä koulutusta missä joku sanoo mulle mitä teen oikein ja missä pitäis pitäis parantaa!!! Mun pitää muistaa kun palkkaan Rokan et jatkan itse liikettä ettei se palkka vaan töksähdä koiran nenän eteen, koska tuolla jo saatiin hyvin lisää liikettä Rokkaan!!!
27.03.2011 - 22:15
Perjantaina käytiin Uunon kanssa kaksin autoajelulla Forssassa ja samalla matkalla poikettiin Johannan työpaikalle jonne pikku herra pääsi sitten katseleen ja ihmetteleen. Eipä Uunoa paljoa uusi paikka ihmetyttänyt vaan siellä se tapsutteli mennä ja moikkaili reippaasti ihmisiä, on se vaan niin ihana kun se on niin rento ja reipas ei paljoa ihmettele uusia tilanteita vaan menee reippaasti ja rohkeasti katsomaan!!!
Iltapäivällä mentiin Vaulammille jälleen ihmetteleen ja mä kävin Rapan & Rokan kanssa vähän juoksemassa mutta tiet on nyt niin liukkaita ettei itse meinaa pysyä pystyssä ja jopa koirat liukastelevat joten ei päästy juokseen ihan niin paljoa kun haluttiin mutta kiva lenkki kuitenkin saatiin aikaa välillä juostiin ja välillä käveltiin!
Illalla Onni kultainennoutaja tuli tutustuun Uunoon ja oli muuten vähän vauhtia!!! Uunolla ja Onnilla näytti olevan oikein kivaa alku ihmettelyn jälkeen ja niistä tulee varmasti oikein hyvät kaverit!!! Tervetuloa Onni uudestaankin Uunoa katsoon mutta sit mennään ulos niin on vähän enemmän tilaa kirmata!!!
Eilen lauantaina vietiin Rasmus ja Rokka hoitoon maalle ja me lähdettiin Uunon&Saken kanssa kohti Helsinkiä. Mä menin kouluttaan Koirakeitaalle ja Sakke tuli Uunon kanssa ihmetteleen toimintaa. Uunolle niin hyvä kokemus kun oli uusia koiria, uusi paikka ja sitten ei ollut mukana noita kooikereita. No Uuno ei paljoa viitsinyt hötkyillä vaan nukkui lähes kaiken aikaa mitä me hallil oltiin siis 3h, ei haitannut vaikka koirat haukkui ja kulkivat ihan vierestä, Uuno vaan nukkui. Ne ajat mitä oli hereillä niin leikki leluillaan Saken kanssa sohvalla ja välillä vähän katseli et mitä ihmettä noi muut oikein tekee!!!
Hesasta suoraan ajeltiin Leevin synttäreille Hämeenlinnaan, no siellä Uuno sitten jo jaksoi vähän esiintyä ja leikkiä ihmeisten kanssa. Ei sielläkään ihmetellyt oikeestaan mitään vaan paineli katsomaan kaikkia ja kaikkea todella reippaasti ja iloisesti.
Eipä miedän ohjelmallinen päivä vielä siihen loppunut vaan illalla tuli Saken synttäri vieraita ja myös Rapa ja Rokka palautuivat kotiin hoidosta, Uuno oli kyllä onnellinen kun näki kaverit.
Tänään mä olen ollut päivän töissä ja pojat ovat olleet täällä keskenään, ovat käyneet kuulemma raksalla muutamaankin kertaan ja touhuilleet siellä kaikkea kivaa. Illalla vähän tokoiltiin ja Rasmus tietenkin aloitti tehtiin naksun kanssa tarjoamisleikkiä, metallinoutoa, sivulletuloja, merkkiä ja jumpat. Kaikki meni kyllä hyvin vähän olisi saanut olla lisää asennetta mutta Rapa usein sisällä vähän himmailee, no kun päästään tästä ulos treenaan niin jos asia sitten paranisi!! Rokalla ohjelmassa myös samat jutu ja eipä niissä ihmeellisyyksiä ollut missään. Jumppa osiossa johon kuuluu esim diagonaali jalan nostot niin Rokan kehon hallinta mun mielestä parantunut kun ei lähde niin voimakkaasti enään mutkalle!!! Uuno alkoi harjoitteleen naksua siis me vaan syötiin nameja ja jatketaan sitä huomen ja parina iltana siitä eteenpäinkin, kohta voi siis Uunolle opettaa kaikkia todella hauskoja temppuja!!!!
Tänään Rokka ja Uuno ovat ekaa kertaa leikkineet oikein kunnolla yhdessä ja painineet, hauska pari kun kamala murina kuuluu Rokka makaa selällään maassa ja Uuno siinä Rokan päällä ja puree korvista ja kaikkialta mistä vähänki saa kiinni!!!! Rasmus on vaan tyynen rauhallisesti seuraillu vierestä ja ihmetellyt et miten noi jaksaa ja viittii leikkii tuollaisii leikkei!!!!
16.01.2011 - 21:53
Nyt illansuussa vähän temppuiltiin ja pidettiin kivaa koirien kanssa ihan tässä sisällä kun ulkona on aikamoinen myräkkä ja olen vaan liian mukavuuden haluinen etten halua lähteä sinne!!! Rasmus aloitti ohjatun suunnilla ja tehtiin niitä kosketusalustan avulla ja tänään sinne mentiin ihan merkin kautta vaikka merkille meno matka oli kyl aika lyhyt. Rasmus teki todella hienot merkit ja meni semmoisella innolla merkille etten ole nähnyt ja vauhti jatkui edelleen alustalle ja sieltä mun tykö takaisin!!! Kerrassaan ihana tekemisen into Rapalla!!! Metallikaupulan kanssa tehtiin noudon loppuu eli sivulletuloa kapulan kanssa ja ne niinku aina ihan super heinoi. Mun kiertämistä tehtiin muutama kerta ja siinäkin nyt sitä ilmettä ja pilkettä silmäkulmassa. Temppu osiossa oli tänää vuorossa -ylös-, -orava-, -läpi- jne.... Rapa oli kyllä niin tohkeissaan tänään että voi kun olisi kokeessakin tuollainen niin me voitais esitellä siellä vaan meidän temppui ja hauskuuttaa yleisöä!!!!!
Rokan osiossa oli lähes kaikki samat jutut, ohjattu meni tosi hyvin ja voi sitä vauhtia ukko paineli ihan täysiä merkille, sieltä alustalle ja takas mun luo....tästä tulee vielä täyden 10 ohjattunouto!!! Metallin kanssa loppu oikein taitavasti ja perusasento tiivistynyt hurjasti. Mun kiertämisen opettaminen ollut vähän laiskaa joten se ei viel ihan valmis, mutta eiköhän se tästä valmistu ku otan sen taas ohjelmistoon!!! Temppu osiossa keskityttiin -päähän-, ei olla sitä otettu pitkään aikaan mutta nyt päätin et haluan sen kuntoon koska haluan kokeilla sitä paikalla makuussa eli sitä on reenattava nyt ja paljon. Äkkiä tuo pikku ukkeli vaan tajus mitä haetaan ja lähti tarjoileen päätä maahan todella nopeasti.
Lopuksi molemmat pojat teki kaukoja yhdesssä ensin ihan tavallisesti sitten pelkillä käsimerkeillä ja loppuun tietenkin ihan vaan suullisesti, kaikki meni hyvin. Rokan kaukot on kyllä hienommat kun Rapan, Rapa tekee kyllä tarkat asennon vaihdot mutta niissä saisi olla sitä jotain jota taas sitten Rokalla niissä on, mutta molemmat pojat oli oikein taitavii ja hyvii ukkeleita!!!! Sitten tietenkin niitä istumis harjoituksii mun jalkojen välissä Rokan kanssa ja voi että ku se oli vaikeaaa ensin saada se koira sinne oikeaan kohtaan ja sit saada se koiran istuma asento viel suoraan. No kun alkuun päästiin niin johan alkoi sujumaan. Rapa sai kokeilla myös samaa juttua ja se muuten istuu paljon paremmin jo luonnostaa eli sillä varmaan paremmat lihakset takapäässä tai siis onhan sillä parempi takaosa muutenki ku pikku ukolla!!!
29.11.2010 - 21:21
Lauantaina ajeltiin Rokan kanssa käymään Riihimäellä silmätarkastuksessa ja pikku miehellä on terveet simmut!!! Nyt on sitten nekin katsottu, kiva kiva!!! Muuten lauantai menikin vauhdilla ku oli vähän niinku kiire kaiken aikaa johonkin suuntaan!!!
Sunnuntai oli kanssa täynnä ohjelmaa, käytiin joulumarkkinoilla, katsomassa uusia lemmikkejämme (niistä lisää sitten myöhemmin kun asia on ajankohtainen!!), illalla oli vierailu uuden koiratuttavuuden Tuksun luona ja voi jettä kun pikku täti oli aika topakka ja ihana pakkaus vaikka yrittikin syödä mun sormet pariinki otteeseen!!! Nyt vaan odotellaan et ilmat vähän lämpii niin pääsee pojatkin tutustuun Tuksuun!!! Ilta menikin Forssassa ajellessa ympäriinsä kun kaverin koira oli karannut ja etsittiin sitä. Onneksi koira löytyi 7h tunnin etsintöjen jälkeen ja kaikki päättyi onnellisesti!!
Tämä päivä on mennyt kotona maatessa ja ihmetellessä. Nyt iltasella vähän naksuttelin poikien kanssa et tulee edes jotain tehtyä. Rapa pääsi aloittaan ja tehtiin muutama erä arvausleikkiä naksun kanssa, kyllä riiitti energiaa ja virtaa kun Rapsu tarjoili kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Vahingossa tuli opeteltua myös uusi temppu -kumarrus-, kaikkea voi tapahtua tuolleen ihan vahingossakin!!! Sivulletuloja omatoimisesti tehtiin myös naksun kanssa ja ne varsin lennokkaita!!! Mun ympäri peruuttaminen alkaa olla ihan huippu kiva juttu Rapan mielestä, peruuttaa nimittäin ihan hirveää kyytiä ja oikein heittäytyy sivulle istuun!!! Loppuun vielä jumpattiin oravaa ja sitten takajaloillaan kävelyä, saadaan Rapan keskivartalo timmiin kuntoon!!!
Rokka aloitti kanssa tarjoamisleikillä ja kun tajusi mistä on kyse niin sujui upeasti tuo tarjoilu. Sivulletulot ovat kovasti parantuneet ja tiivistyneet ja lähtee todella nopeasti tarjoon niitä. Mun ympäri kiertämistä peruuttaen tehtiin taon jälkeen ja nyt selkeästi Rokettimella jo paljon enemmän hajua asiasta, et treeniä vaan lisää niin saadaan se toimiin, hauskaa se ainakin oli nyt ja varmasti on hauskaa kun saadaan kokonaiseksi jutuksi se. Loppuun kanssa vähän jumppaa, ne sujuu kyllä Rokalta todella hyvin!!!
14.11.2010 - 22:44
Tänään käytiin Eijan, Reiskan ja Rokan kanssa aksaamassa Halikossa Ehyt-areenalla Anette Lindellin koulutuksessa ja voin sanoa et oli oikein kiva ja hyödyllinen koulutus. Ensin tehtiin 12 esteen rata jossa oli hyppyjä, putkia, A ja kepit (ei olut ohjureita joten me ei luistettiin niistä, kerran kokeilin mutta ei tullut mitään) ja tietenkin vaikka minkälaisia kiertoja ja kaaroksia (joiden nimiä en edelleenkään muista/tiedä). Ekalla kierroksella Rokka meni aika rauhallisesti (niin siis ei kaahottanut vaan kuunteli mua ja meni sinne minne halusin) ja mun mielestä oikein kivasti, vautia ehkä rauhoitti pieni tila niin ei päässy niin paljoa kaahaamaan kun isolla kentällä ja se et mä en ottanut pallopäätä vaan vetolelun mukaan. Katsottiin muutama hyppyhässäkkä yhdessä ja saatiin niihin neuvoja ja hyviä vinkkejä miten ne suorittaa. Anette käski mun antaa Rokan vähän enemmän "kaahottaa" ja mennä vaan koska olin nyt vaatinut sitä olemaan vähän liian kuuliainen ja ehkä liikaa mun hallussa.... Sanoi myös että huomaa selkeästi et ollaan tehty tokoa paljon koska siinä tarvii ollaa kuuliainen ja todella hyvin käskyn alla.
Toisella kiekalla tehtiin pieni vauhtirata ja nyt alkoi vauhtia löytymään koska otin pallopään mukaan!!! Mä olin ajatellu et Rokalle riittä jokin muukin lelu mutta eipä näköjään riitä, siis pallopää vaan otettava aina mukaan koska se näyttää olevan kaikista paras juttu. Olen kyllä kokonaisuutena todella tyytyväinen Rokkaan vaikka paljon parannettavaa löytyy ja niin pitääkin löytyä, mutta osattiin jo monta juttua ja jopa mä olen vähän oppinut tajuamaan mitä mun pitäis tehdä siel radalla!!! Oli kyllä kiva koulutus ja sinne suunnataan uudestaankin!
Ai niin, saatiin harjoiteltavaksi myös koiran haltuun otto tai siis se et koira tulee lähelle (en tiedä sillekkään sitä oikeää termiä, miksi pitää olla liikaa uusia termei ku ei voi muistaa.... ) silleen nätisti ettei tarvi mitenkään pahalla äänen sävyllä sanoa koiralle mitään eli sitä pitää nyt lähteä työstämään kanssa. No sekin onnistuu pallopään kanssa joten eiköhän sekin saada onnistuun kun vaan muistetaan treenata sitä, on tää koiraurheilu ihmeellistä ku mikään ei toimi jos ei niitä asioita treenaa!!!
Illalla oli vielä pakko vähän tokoilla sisällä kun ei olla pariin päivään tokoiltu. Rasmus aloitti kaukoilla ihan liikkeenä, sitten leikkien ja lopuksi tehtiin vuorotellen käsimerkeillä ja suullisilla käskyillä ja kaikki meni oikein hyvin. Kiinnitin erityisesti huomiota maahanmenoihin kun niissä alkanu tuleen jostain kumman syystä eteenpäin mutta nyt palkkailin kaikki oikeat maahanmneot. Luoksetulon loppua siis tokasta stopista sivulletuloon tehtiin muutama kerta ja ne ihan ok, ravilla tuli ihan Rapamaiseen tyyliin. Sivulletuloja omaehtoisesti muutamat ja ne oikein nopeita ja tiiviitä. Pari liikeestä istumista otettiin ja nekin oiekin hyvii ja loppuun temppui.
Rokka teki samat jutut kun Rapakin, kaukot oikein kivoja ja aika hyvin toimii kun tekee kaukoja silleen vaan toisella avulla niitä tarvisi kyllä treenata paljon lisää. Sivulletulot tiivistyneet hirveästi ja nyt tulee oitis uudelleen sivulle kun on saanut namin vaan nielaistua. Liikkeestä istumiset kivoja, vähän apua vielä tarvii mutta treenillä senkin saa kuntoon. Luoksetulon loput oli oikein vauhdikkaat, meinasi ukkeli mennä päin ovia ja seiniä kun ei tahtonut saada jarrutettua että olisi päässy sivulle!!! Nyt Rokkain uskaltaa tehdä jo läpi temppua mikä sitä jostain kumman syystä pelitti ihan hirveästi vielä vähän aikaa sitten!!!!
Kasper sai myös temppuilla kun oli vahtinut namipussia niin hienosti, on niin hassu kun peruuttaa sen kolme askelta aina käskyn jälkeen ja siinä sitten odottelee uutta komennusta vaikka kuinka ja kauan, no iteppä olen sen tuollalailla opettanut!!! Karhua oli pakko myös tehdä koska se kuuluu Kapen lemppareihin samoinku moro!!! Jos joku haluaa harrastaa koiratanssia niin Kasper on kyllä käytettävissä se olisi nimittäin ihan varmasti luotu siihen lajiin kun tykkää esiintyä ja pelleillä ja menisi vaikka puuhun takaperin jos lihapulla menisi edellä!!!! Hauska berni!!!
03.11.2010 - 21:03
Eilen aamusta lähdettiin koko lauman voimin metsään ja kyllä oli ónnellisia pikku miehiä kun pääsivät juokseen reiluksi tunniksi pitkin pusikoita!!! Juoksivat kyllä paljon enemmän kun tavallisesti et taisi olla energiaa hieman varastossa kun edelliset neljä-viisi päivää vaan matkustettiin!!! Lenkin jälkeen vähän tokoiltiin sisällä Kasper aloitti temppuilaan ja kyllä temppuili innokkaasti, tuli karhua ja moroa sellaiseen tahtiin ettei olla vähään aikaan nähty!!!!
Rasmus oli kanssa innokas temppuilija, temppujen lisäksi tehtiin svulletuloja naksun kanssa ja ne oli todella nopeita ja tiiviitä. Metallinoutotehtiin pari kertaa, ekalla hieman hidas nouto mutta loput oikein reippaita ja iloisia. Peruuteltiin vauhdikkaasti pitkin eteistä ja mukana tietenkin Rapan äänitehosteet!!! Loppuun vielä vähän temppuiltiin lisää!!!
Rokka teki kanssa naksun kanssa sivulletuloja ja ne oli kyllä todella nopeita hieman vielä tiiviimpiä voisivat olla niin sitten olisi todella tyytyväinen. Metallinouto otettiin kanssa muutama kerta ja ne oikein hyvät. Kaukoja tehtiin ihan liikkeenä ja nyt ideana ettei lähde itse tarjoileen asennonvaihtoa vaan odottaa kiltisti seuraavaa käskyä, näitä täytyy tehdä lisää sillä herkästi lähte tarjoileen ja arvaileen.
Tänään piti mennä ulos tokoileen Eijan kanssa mutta täällä os satanut niin paljon ettei tuonne ulos kyllä tee yhtään mieli niin sitten tokoiltiin jälleen sisätiloissa. Kasper jälleen temppuili ja hassutteli, on se kyllä vaan niin hauska kiipeisi puuhun vaikka takaperin jos namit menisivät sinne!!!
Rasmuksen kanssa aloitettiin nopeilla tunnarikapulan nostoilla ja ne kyllä oli nopeita. Merkkiä tehtiin muutama kerta ja ne muuten oikein hyvii mutta ekalla kerralla vähän lintsasi ja jäi merkin päälle seisomaan!!!! Naksun kanssa otettiin tarjoamisleikkiä ja kyllä muute tarjoili tuo mies, välillä jopa murisi kun namit ei tullu ihan heti kun olisi pitänyt!!! Lopuksi tietenkin vielä temppuiltiin ja harjoiteltiin vähän tasapainoa kävelemällä takajaloilla!!!!
Rokka teki myös tunnarikapulan nostoa ja oli siinä todella hyvä. Merkkiä tehtiin muutama kerta ja ihan selkeästi pikku ukolla hajua mitä pitää tehdä, merkissä on ainakin vauhtia. Seuraamista tehtiin muutaman askeleen pituisinä pätkinä ja perusasennot aina palkaten, seuraaminen hyvää ja pysyy todella hyvin mukana vaikka peruuteltiin ja tehtiin sivuaskelia. Tarjoamisleikkiä tehtiin naksun kanssa ja hienosti lähti tarjoilemaan tuota täytyy leikkiä useammin et saadaan valikoimaan enemmän juttuja!!!! Loppuun otettiin vielä kontaktien alastulo pysähdystä jalkarahin kanssa, hienosti kyllä pysähtyy ja päässääntöisesti pysyy siinä vaikka mä esitän mitä pelleily liikkeitä!!!!
On tää sisällä tokoilukin ihan kivaa, huomenna kyllä pitää päästä jo ulos tokoileen et pääsee ottaan kaikkia kivoja vauhti juttui niinku ruutuu jne...!!!!
22.08.2010 - 23:06
Pari kolme päivää on menny aivan töiden merkeissä ja menee vielä huominenkin, ikävää kun nuo työt haittaa harrastamista..... Tänään kuitenkin vähän touhuiltiin sisällä poikien kanssa kun tulin tösitä. Rasmus pääsi aloittaa ja tehtiin ihan perus treeniä eli kapulan pitoa ja sujui oikein hyvin. Piti todella hyvin kiinni vaikka silittelin ja koskin kapulaankin, vasta käskystä irrotti nätisti. Kaukoja tehtiin leikkien ja ne oikein hyvät, näin siis jatketaan nyt ja kokeillaan saada ne kuntoon. Lyhyt paikallaan istuminen tehtiin niin et menin piiloon mutta palasin sieltä kehumaan aina aika ajoin ja istui oikein tarkkaavaisena ja rauhallisena!!! Loppuun vähän mun kiertämistä ja temppui.
Rokka aloitti ohjatun suunnilla ja tehtiin niit ihan pallon kanssa, menee ihan hirveän lujaa pallolle kun saa luvan, tästä voi tulla viel aika komee liike sit joskus!!! Kapulan pitoa tehtiin ja se on tuntunu kamalan vaikealta aina Rokan kanssa mut nyt hokasin et olen jättäny siinä tekemättä pienen vaiheen, no nyt palattiin ihan alkuun eli mä istun maassa ja Rokka pitää kapulaa mun edessä nätisti. Onnistui todella hyvin ja antaa hienosti silitellä ja koskettaa kapulaankin eikä tiputa sitä. Tehtiin nyt vaan näin ja lopussa ihan tarjosi kapulaa aina vaan lähemmäs mua et jos niitä silityksii tulis sillekeinolla ja tulihan niitä tietenkin!!!! Kaukojen istu-maahan-istu vaihtoja tankattiin, kovasti tarjoaa seisomista kun sitä ollaan tehty paljon mutta saatiin istuminen ja maahanmenokin toimimaan ja oli kyllä aika hienot kaukot!!! Loppuun vähän pujottelua ja leikkimistä pallon kanssa.
Kaikki kolme karvatassua saivat tehdä yhdessä paikallaolon niin et häiritsin niitä eli heittelin leluja koirien ohi ja taakse, heittelin myös nameja ja kävin soittaa ovikelloa jne.... todella hienosti pysyi kaikki kolma maassa, kerran Rokka poimi yhden namin etutassujen edestä mutta muuten ei kukaan hievahtanutkaan vaan olivat oikein tarkkaavaisia ja seurasivat mitä hullua se mamma sseuraavaksi keksii!!!
Seuraavan kerran blogi päivittii varmaan tiistaina tai keskiviikkona Rokan taippari kertomusken merkeissä, toivotaan et taipparit menis oikein hyvin eikä niihin tarvisi sitten enään toista kertaa osallistua!!!
24.05.2010 - 12:51
Piti niin lähteä heti aamusta tokoileen poikien kanssa ulos, mutta siellähän sataa vettä aikas reippaasti niin päädyttiin sitten tokoileen ihan sisätiloissa. Kasper pääsi nyt myös hommiin ja teki sivulletuloja, peruuttamista, kaukoja ja liikkeestä istumista, kaikki meni todella hyvin ja oli intoa miehessä vaikka kuinka paljon.
Rasmus ensimmäiseksi teki pelkkää alustaa ja siinä oli nyt vauhtia, laukkas molempiin suuntiin!!! Mun ympäri peruuttamista tehtiin ihan keskellä lattiaa ja toimi oikein hyvin, ei tarvi enään edes paljoa apuja vaan peruuttaa hienosti mun ympäri. Kaukoissa palkkailin ekaksi ekaa nousua ja sitten tehtiin vielä peruuttamisen yhteydessä niitä. Ekoissa nousuissa istumaan nousu hieman vaikea aluksi, mutta saatiin se näyttään oikein hyvältä muutaman toiston jälkeen, muuten kaikki oikein hienoja. Läpi temppua tehtiin vähän korkeammalta ja hienosti ukko hyppää käsien läpi vaikka nostin ne muutaman 10cm korkeammalle kun ennen. Lopuksi otettiin vielä erä tarjoamista, ensin maahanmeno sitten pyöriminen ja lopuksi moro. Kyllähän tuo tarjoilee vaikka mitä ja murisee mennessään mulle jos ei saa heti palkaa, hauska ukkonen!!!!
Rokan kanssa aloiteltiin sivulletuloilla ja muutaman askeleen seuraamisella, nyt seuraaminen oikein innokasta ja hyvää samoinku täyskäännökset. Kapulan kanssa tehtiin noudon loppuosaa ja siinä olikin sitten vähän liikaa vauhtia, kivasti pitää kapulaa suussa vaikka mä silittelen korvia ja kaulaa. Saatiin muutama oikein mallikas loppu tehtyä ja niihin sitten lopetettiin. Yksi perusnouto otettiin ja en ole ikinä tuon koiruuden nähny ottavan kapulaa niin äkkiä suuhun ja palaavan takaisin mu sivulle!!! Läpi hyppelyä tehtiin myös ja nyt Rokka uskalsi jo paljon rohkeammin hypätä käsien välistä kun ennen. Mun ympäri peruuttaminen onnistuu todella hienosti jo puoleen v'äliin asti, nyt vaan täytyy tehdä se loppu kuntoo niin sitten ukko osaa peruuttaa kokonaan mun ympäri. Loppuun otettiin vielä omatoimiasia sivulletuloja pallopään kanssa eli pallopää maahan ja sinne ei päässy ennenkun tuli itsenäisesti mun sivulle. Noita täytyis taas muistaa tehdä paljon enemmän, sillä oli alussa ihan ihmeissää et mitä tehdää....olenkohan mä unohtanut treenata noita vallan tai jotain....??
Kaikka pojat saivat tehdä yhdessä paikalla makuun sillä välin ku mä laitoin niiden ruuat valmiiksi ja maksivat kaikki oikein hyvin ja odottivat kiltisti omaa vuoroaan päästä syömään!!! Illalla lähdetäänkin Koijärvelle katsomaan miten poitsujen nenät toimii, käytiin eilen illalla sateessa vetään Eijan, Marjan ja Sirkan kanssa muutamat jäljet metsään. Toivotaan ettei niitä kamalia hyttysiä ole tänään niin paljoa kun eilen, inhottavaa kun ne hyökkää kimppuun ja tulee kauheita paukamia....
07.05.2010 - 21:56
Alku illasta käytiin Marjan ja Sirkan kanssa vetään jäljet Torrolle, kivasti alkoi satamaan heti kun päästiin metsään. No eipä meitä pienet sateet haittaa vaan vedettiin reippaasti jäljet neljälle koiralle, huomen pääsee sitten kattoon miten poitsujen nenät toimii tällä kertaa!!!
Piti niin mennä ulos oikein tokoileen mutta kun siellä kaiken aikaa tihuttaa vettä niin päätikin treenata sisällä, jaa miten niin mää muka mukavuuden haluinen??? Kasper sai aloittaa seuraamisella ja oli todella loistavaa, samoinkun liikkeestä istuminen. Kaukot tehtiin lyhyeltä matkaa liikkeenä ja nekin sujui ongelmitta jos ei lasketa mukaan ekan vaihdon kahta käskyä. Muutama sivulletulo ihan erikseen ja sitten pari karhua ja se oli siinä. Oli muuten karhussa intoa kun pienessä kylässä, ei meinannu nahoissaan pysyä kun pääsi treenaan mamman kanssa ja vielä ekana!!!
Rasmuksen kanssa aloitettiin myös seuraamisella ja liikkeestä istumisella, molemmat oikein hyvin. Kaukot tehtiin 10m matkalta ja ne todella hyvin, vaihdot teräviä ja iloisia. Tunnari kapulalla otettiin nosto harjoituksia ja hienosti lähtee tarjoamaan kapulan nostoa kun vaan huomaa kapulan maassa ja ihan heittää itsensä sivulle istuun. Yksi kutsunouto tunnarin kanssa ja siinä loppu asento todella tiivis ja suora, kun noissa nostoharjoittuksissa olin erityisesti kiinnittänyt huomiota loppuasentoon. Mun ympäri kiertämistä peruuttaen tehtiin seinän vieressä ja nyt menee jo aika vauhdilla ympäri, vähän hienosäätötä tarvii tehdä viel lopun kanssa mutta muuten tuo oikein hyvällä mallilla. Läpi temppua muisteltiin tai ei sitä tarvinnu muistella se oli oikein hyvin Rapan mielessä, hyppää jo aikas korkealta mun käsien läpi eikä tarvi edes heittää namia enään sinne eteen!!!! Taka jaloilla kävelyä harjoiteltiin ja siinä tasapaino kehittynyt hurjasti, sillä nyt jo pomppii eteenkin päin kun aluksi ei päässy kun sivulle tai taakse!!! Rapa on nykyään oikea sirkuskoira, voitais vaikka aloittaa koiratanssi paitsi että mä en varmaan pysyis koirani mukana!!!
Rokka aloitti sivulletuloilla ja seuraamisella, molemmat oikein hyvin. Virtaa oli ehkä hieman liikaa mutta silti pystyi seuraamaan oikein hyvin ja keskityymäänkin hetkittäin sivulla istumiseen!!!! Kaukot päätin kokeilla liikkeenä ihan parin metrin päästä ja toimi aivan sairaan hyvin, otettiin vaan maasta-istumaa-maahan. Nopeita teräviä vaihtoja, kaukot siis oikein hyvällä mallilla avointa luokkaa silmällä pitäen, sitten joskus jos jaksetaan ja päästään kisamaan sinne!!! Tunnarikapulan kanssa tehtiin noudon loppu osaa ja samaa tehtiin myös kapulalla, kapulalla ehkä parempi sivulletuloja kun tunnaria tuppas vähän pyöritteleen suussa. Antoi silitellä ja rapsutella itseään vaikka istuu kapula suussa mun sivulla, ote kapulasta oikein hyvä. Pari kutsunoutoa tehtiin, muuten oikein hyvii mutta tuppaa liikaa innostuun kun ottaa kapulan suuhun, no hyvähän se on että kapula on kiva mutta rajansa kaikella.... Mun kiertämistä tehtiin seinän vieressä ja reippaasti lähtee peruuttaan mua ympäri, ihan ei viel hallitse takapäätään joten lisää treeniä ja paljon. Pelkkää peruuttamista tehtiin lisäksi ja se hyvän näköistä. Pitihän Rokan kanssakin tehdä läpi temppua, siihen tarvittiin vähän Saken apua mutta muuten meni oikein hyvin.
Loppuun kaikki saivat ottaa yhdessä paikalla makuun jonossa, Kasper meni taaimmaksi sitten Rapa ja ekaksi Rokka. Kaikki makasi oikein hyvin kaksi minuuttia ja mä olin koko ajan piilossa. Vapautin eka Kapen, sit Rapan ja vikana Rokan, tämä meinasi mennä vähän yli hilseen pienellä pojalla mutta onnistuttiin kuitenkin lopulta oikein hyvin!!!!
Huomenna mennään sitten jäljesteleen iltapäivällä ja toivotaan että kaikki pojat löytävät kaadon ettei tule mitään hukkia matkalla!!!
28.03.2010 - 21:35
Illalla vähän naksuteltiin poikien kanssa. Rasmus aloitti tunnarikapulan nopealla nostolla ja oli aluksi vähän unessa mutta kun heräsi niin johan nousi kapula nopeaan! Sivulletuloja otettiin myös naksun kanssa ja niissäkin petrasi paljon ja nopeutta tuli runsaasti lisää!!! Tarjoamis leikkiä leikittiin kolme erää ja hienosti kyllä lähtee tarjoileen temppuja ja kaukoja kun vaan odottaa hetken, ekaksi palkka tuli maahanmenoista, sitten pyörimisestä ja viimeisenä peruuttamisesta. Lopuksi tehtiin vielä mun kiertämistä peruuttaen ja käytin siinäkin nyt naksua niin johan alkoi Rapa tarjoileen hienosti aina vaan lisää ja lisää!!!
Rokka aloitti myös kapulan nostolla ja tehtiin sitä ekaa kertaa. Hienosti lähti nostaan kapulaa, mutta kapulan sivulle tuonti ei vielä ihan kunnossa niin loput ei ollu ihan täydellisiä. No palkkailin vaan kun toi kapulaa sivulle päin ja ideana oli se että lähtee sitä uudestaan nostaan. Hienosti kyllä ymmärsi jutun idean ja alkoi tuomaan kapulaa nopsaan aina uudestaa ja uudestaan mulle!! Tarjoamisleikki alkoi sivuilletuloilla, niissä jouduin vähän auttaan parilla ekalla kertaa mutta sitten tuli jo ihan itse siihen sivulle istuun!!! Tarjoamisleikin toisessa erässä tehtiin peruuttamista ja kolmantena maahanmenoja, nekin oikein hyviä.
Loppuun piiloteltiin vielä ketunhäntää ja kaninnahkaa niin että molemmat koohottimet pääsivät niitä "metsästtä". Kyllä oli olohuoneessa tohinaa kun molemmat painoivat menemään edestakaisin kun etsivät "saaliitaan", myös Kape innostui etsimään mutta sillä taisi olla mielessä enemmän namit kun mikään nahka!!!
02.03.2010 - 22:24
On tuo Rokka vaan niin hauska koiruus ettei sille voi kun nauraa, nyt on nimittäin keksitty taas aivan uusi lempileikki eli lumipallot!!! Se voi mönkiä tuolla henges vaikka tunnin kun vaan joku viittii heitellä sille lumipalloja sinne, ei yhtään haittaa vaikka eteneminen on hieman hidasta ja vaikeaa. Rapa ja Kape kattelivat sitä eilen siihen malliin et voi hyvät hyssykät tuon pennun kanssa, mä varmaan 25min heittelin sille lumipalloja kartanonpuistossa ja tuo vaan odottaa aina uutta kun on käyny kattoon mihin edellinen uppos!!! No hyvää lihasjumppaahan tuo mönkiminen tuolla hangessa on, jos tästä jotain muuta positiivista haluaa hakea kun tuon hauskuuden!!!
Tänään lenkkeiltiin Katin ja koirien kanssa Murronkulmalla ja saatiin myös tehdä pientä lihastreeniä, kun se hanki oli yllättävän raskasta. Kiitoksia seurasta ja mennään taas pian uudestaan kun vaan ehditään!
Illalla treenailtiin vähän sisällä, Rasmus aloitti luoksetulon loppuosalla, siis toisesta stopista->sivulletuloon. Ekalla kerralla tuli vähän laiskasti, mutta paransi kyllä hienosti seuraavilla kerroilla ja neljännellä kerralla tuli jo todella tarmokkaasti. Liikkeestä istuminen tehtiin moneen kertaan, ensin autoin hieman vartalolla, mutta viimeisillä kerroilla en auttanut enään yhtään ja istui hienosti. Eteisen lasiovi pelisi hyvin, niin sain siitä kaiken aikaa katsottua et istuuko heti käskystä ja palkattua kaikki loistavat suoritukset. Tunnarikapulaa nosteltiin ja tuotiin sivulle mahdollisimman nopeasti, tämä kuuluu kyllä ihan Rapan lemppari treeneihin sillä innostuu todella paljon kun näkee että otan kapulan ja naksun kaapista, on oitis valmiina syöksyyn kapulalla ja tuomaan sen sivulle!! Kiertämisen yhteydessä otettiin muutamat kaukot ja sitten loppuun temppuja, nyt -läpi- jo todella vauhdikas ja hyppää paljon korkeammalta kuin ennen!!
Rokan kanssa aloitettiin sivuilletuloilla ja nyt niin että laitettiin lelu lattialle yhdessä ja Roksu pääsi sinne kun itse tarjosi sivulletuloa ja tarjosi sitä oitis!!! Siis aivan sairaan hyvin on pikkuinen oivaltanu tuon jutun, no ollaan sitä nyt kyllä hinkattu viime päivinä aikas paljon. Naksun kanssa tehtiin peruuttamista ja siinä voi seuraavalla kerralla alkaa vaatiin jo vähän enemmän askeleita taakse päin. Seuraamisen käännökset käytiin läpi namin kanssa ja sitten itse seuraamista tehtiin ekaa kertaa lelun avulla ja toimi hienosti. En tiedä otinko taas liian pian tuon lelun tuohon, mutta kun seurasi niin hienosti namin kanssa niin ajattelin kokeilla sitä ja se toimi. Tunnarikapulalla tehtiin kapulan pitoa sivulla ja aika kivasti pitää sen sekunnin tai kaksi kapulaa mutta sitten siitä eteenpäin ei vielä onnistu eli tuota harjoiteltava lisää. Lopuksi otettiin vähän näyttelytreeniä tai oikeestaan pöydällä seisomis treeniä silityslaudan avulla, se on niin hyvä "pöytä" kun sopivasti keikkuu joka suuntaa. Hienosti seisoi ja antoi siirrellä jalkojaankin, eikä haitannu yhtään vaikka "pöytä" vähän heilui!!!
Rasmus pääsi sitten myös käymään "pöydällä" ja sehän olisi jököttäny siellä vaikka loppu illan, on se hyvä ettei koiruudet pelästy pienistä keikkumisista ja heilumisista tietää että ne luottaa omistajaansa ainakin!!!
25.02.2010 - 21:13
Jotenkin olin järjestänyt taas tälle päivällä vaikka kuinka ohjelmaa, siis niin paljon ettei kunnon lenkille edes ehtiny vaan koirat saivat tuhota enrgiaansa Vaulammilla pihalla juosten. No niillä näytti kyllä olevan ihan hauskaa siellä, huomen sit mennään lenkille ja toivottavasti myös hiihtään!!!
Iltasella vähän puuhasteltiin sisällä samalla kun katselin telkkaria. Rokka aloitti saavin kanssa ja hienosti sen hokasi kun tehtiin naksun kanssa, nyt saavi siinä vaihees et seisoo etujalat sen päällä. Jos saavin laittoi toiste päin niin sitten ei uskalla vielä laittaa kun yhden tassun sinne sisälle!!! Sivulletulot edelleen paranee, täytyy huomenna taas tehdä sitä tarjoamis juttua et tulee sivulle ilman käskyä. Seuraamista tehtiin ensin ihan yhtä askelta mutta kun sujui niin hyvin niin otin parikin askelta putkeen ja hyvin seuraa, tietenki autan vielä namilla! Metallilla otettiin noutoo ja todella hienosti nostaa metallin ja tuo mun käteen. Mitä kauempana metalli oli niin sitä vauhdikkaammin sen haki mulle. Pitoa tehtiin myös mutta se vähän tökkii.... Siihen tarvii keksiä jotain nyt tässä kohta.... Kaukojen asennon vaihtoja käytiin läpi, pääasiassa M->S ja ne hienoja, katsottiin myös muut läpi ja nekin ihan kivassa mallissa. Lopuksi leikittiin narulla ja tehtiin siinä sivussa noipeita maahanmenoja ja seisomisia!!!
Rasmus aloitti myös saavilla ja sehän laittoi oitis etujalat saavin päälle, toinen takajalkakin saatiin melkein saavin pohjalle. Kun käännettiin saavi toiste päin niin taisi kerran seisoa siellä ihan kokonaankin!!! Metallinoutoja tehtiin pari ja ekalla kerralla kapula meni ihan seinän viereen joten Rapalle sen ottaminen todella vaikeeta, ottaa kapulan hyvin kun se jää keskelle... No onneksi ulkona ei kauheasti pysty heittään kapulaa ihan seinän viereen, niin sen ottaminen helpompaa Rapalle. Kaukojen ekaa nousua hiottiin ja seisomaan nousu sujuikin todella hyvin, istuminen olikin sitten todella vaikeeta. Tein sitä todella läheltä kun huomasin sen vaikeudun, nyt sitä täytyy vaan alkaa tekeen paljon että saa siitä varmemman. Idarin asennot käytiin läpi pujottelun yhteudessä, siis R pujottelee mun jalkojen välissä ja aina välillä tehtiin joku asento ja ne kaikki todella hyvin, vähän erilainen treeni!!!
Kasper pääsi sitten viimeisenä saavisteleen ja sain tuon jätinkin etujalat saavin päälle, mutta nyt ainakin tuntui niiden takajalkojen saaminen lähes mahdottomalta, no katsotaan mitä saadaan aikaiseksi pienen treenin jälkeen. Kape harjoitteli myös lehden vientiä Sakelle ja Sakelta mulle. Hienosti kipittää lehti suussa edestakaisin meidän välillä, meidän pikku poika posteljooni!!! 
Pikku miehet pääsivät myös kuskaan lehteä ja Rapalta se sujui kun vanhalta tekijältä, mutta Rokka ei sitten millään ymmärtäny et mitä järkee tässä on kun hän voi juosta ilman lehteäkin.... No ehkä se aikanaan tajuu kuinka hyödyllistä tuokin taito on!!!
21.02.2010 - 21:25
Taas on ollut hieman kylmää ja mä olen ollu töissä niin treenattiin poikien kanssa vaan sisällä, no onneksi sisällä saa tehtyä vaikka mitä kun vaan vähän käyttää mielikuvitusta!!!! Tänään reenaamisen pääsi aloittaan Rokka ja teeman jälleen sivulletulot, mutta tänään haettiin sitä että tarjoaa itse sivulle tulemista. Laitettiin siis lelu maahan ja lelun sai ottaa vasta kun oli itse hokannut tulla sivulle, ekoilla kerroilla jouduin hieman avittaan mutta fiksuna poikana Roksu alkoi hienosti tarjoamaan itse sivulla istumista. Tehtiin 7 toistoa ja viimeisellä kerralla mun ei tarvinnu enään auttaa yhtään, sivulletulo ei nyt tietenkään ollu mikään ihan täydellinen mutta kyllä se siitä pikku hiljaa tulee täydelliseksi!!! Seisomisia tehtiin ihan noiden tulevien näyttelyiden takia ja onhan sitä -seis- käskyäkkin hyvä harjoitella, hyvin stoppasi ja seisoi nätisti vaikka mä liikun koiran edessä. Sivulta maahanmenoja harjoiteltiin ja nyt tuo jo meni maahan ihan salamana ja tapitti siellä mua et koska palkka tulee!!! Sivulletuloja tehtiin myös niin että ohjasin namilla ja siitä palkka, sekä tehtiin muutama seuraamis askel suoraan eteenpäin ja ne oikein hyvin!! Lopuksi leikittiin hetki fuban kanssa ja samalla harjoiteltiin nopeita maahanmenoja, Rokka tarjoaa hienosti jo maahanmenoa on siis ennen maassa kun ehdin edes käskyttään!!!
Rapa aloitti tänään merkillä ja nyt sijoitin merkin eteiseen niin ei pääse niin paljon peruuttaan, kun pienenä ongelmana on peruuttaan lähteminen merkin takana vaikka mä antaisin -seis- käskyn. Nyt kaikki 5 merkkiä todella hienosti eikä yhtään peruutellu stopin jälkeen ja haki itsensä suoraan merkin taakse!!! Metallikapulalla tehtiin kaksi kutsunoutoa ja pari tavallista noutoa, ilme oli kohdallaan ja meni todella reippaasti kapulalle ja toi vauhdilla sen mun sivulle!!! Kierrettiin myös keittiön pöytää ja samalla tehtiin kaukoja ja ne todella vauhdikkaat ja iloiset. Lopuksi pelleiltiin hetki kosketuskepakon kanssa ja se oli kivaa meistä molemmista!!! Rapa otti sitten paikallamakuun kun Rokka tuli vähän vielä temppuileen.
Rokan kanssa puuhasteltiin kepakon kanssa ja se oli hauskaa tehtiin myös -läpi- temppua ja siinä oli kanssa vauhtia ja hyppäsi jo todella korkealta mun käsien läpi. Rapan paikalla olo erittäin hyvä vaikka Rokka vähän kokeilikin häiriköidä, eikä yhtään häiriintyny vaikka treenattiin vierressä. Rapsu pääsi sitten myös tekeen -läpi- temppua mutta ei tänään ollu yhtään hyppy tuulelle.....
Kasper tuli sitten viimeiseksi vähän temppuileen ja hassutteleen, tuo berni kiipeis vaikka puuhun noiden namien perässä, on kyllä niin ahmatti!!!
29.01.2010 - 22:51
Sain illalla jonkin inspiraation ja puuhasteltiin poikein kanssa pikaiseen vähän jotakin. Kasper temppuili ja hassuili ja oli oikein tyytyväinen kun sai vähän nameja!!! Rasmuksen kanssa tehtiin metallin kanssa hommii ja nyt jo koko koiran olemus paljon varmempi kun menee metallille, nyt mä luulen et mun täytyy oikeesti jättää se tauolle ettei tule hinkattua liikaa ja sitten sillä konstilla pilattua sitä. Katsotaan sitten keväällä ulkona miltä se näyttää. Kape ja Rapa suorittivat yhdessä paikalla makuun sillä aikaa kun mä puuhastelin Rokan kanssa. Molemmat makasivat oikein rauhallisina vaikka Rokka ihan vieressä hyppi ja pomppi. Rokka harjoitteli damin palautusta joka tulee nyt hienosti käteen asti, muutama sivulletulo tehtiin ja ne ihan ok. Odotusta harjoiteltiin kerran istuen ja kerran maaten ja molemmat oikein rauhalliset ja hyvät, juuri sellainen ilme kun haluan niissä olevan sitten joskus valmiina liikkeenä.
Kaikki kolme saivat yhdessä ottaa pari erää etsimistä, piilossa oli nameja ja pupun nahka. Kape nyt etsi vaan nameja niinku saataa arvatakkin, Rapa etsi todella innokkaasti ja pääasiassa kanssa vaan nameja kun huomasi niitä olevan. Rokka kyllä poikkesi muista pojista ja käytti kaiken etsimis energiansa pupun nahan löytämiseen, se vaan pyöri ja hyöri niin kauan et nahka löytyi ja sitten hirveet bileet pystyyn!!! Aika jänskä huomata että toiset etsii nameja ja sit tää yks vaan sitä nahkaa, Kapen nyt arvasinkin et on namien perään ja toisaalta kyllä Rapastakin olisi sen saattanut aavistaa et namit vie voiton! Täytyis kokeilla jaksaa ja ehtiä tehdä tuonne ulos joku päivä taas esineruutu niin pääsisivät vähän isommalle alueelle hakemaan ja etsimään, nyt nukkuun ja huomenna aamusta metsäileen!!! =)
|
RASMUS
FI JVA, C.I.B, BALT, POHJ, FI, SE, DK, EE, LV, LT & RUS MVA, EE JMVA, EE JV-06, V-08, LT V-10 , WW-10, V-10, V-11, BH BLACK AMIIKOS DELFINUS DIS

ROKKA
FI, NO, SE, DK, POHJ, BALT, EE, LT & LV MVA, EE JMVA, LT JMVA, LT JV-10, TLN V-12 AMAZING LONSOME LASSIE ACHTERAF

UUNO
UUNO DG

OBELIX
BLACK AMIIKOS ODRADA OLDRIK

Muitoissa:
TK1 BH Black Amiikos Kermit Kasper
KASPER
19.4.2004-27.12.2010
  
....Vain yksi voi olla ensimmäinen....
|