Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
11.05.2011 - 22:27

Töiden jälkeen lähdettiin koko koira lauman kanssa Forssaan Pukon kentälle, ensin vähän tokoiltiin. Rasmus aloitti ja otti paikallaolon Reiskan vieressä ja se hyvin, perään liikkeestä istuminen joka taitavasti ja sitten se oli siinä kun Rapa vähän ontunut toista takajalkaa. Varmaan se viimeviikkoinen revähdys paheni sunnuntaina mejä mettäs ja nyt se sit taas vaivaa vähäsen eli lepoa vaan et jalka olisi kunnossa ensi viikolla.

Rokka harjoitteli sitten kontaktia kun liikkuri käskytti, aluksi otti hieman häiriöö mutta sitten kun tajusi et mun tuijottamisesta saa palkkaa niin johan alkoi kontakti vahvistuun!!!! Kaikki jäävät tehtiin kertaalleen ja ne hienosti. Ruutu lelulle molemmin puolin ja nyt todella hienosti kun käskin hakea merkin ennenku menin aloituspaikkaan. Loppuun paikalla istuminen Reiskan vieressä, todella lyhyt mutta idea et onnistutaan ja niinhän me tehtiin!!!!

Uuno pääsi viimeisenä vähän puhasteleen kentälle, tehtiin maahanmenoja ja ne kyllä parantuneet hurjasti. Ihan uutena juttuna tehtiin seisomista liikkeestä ja kyllä oli  pikku mies ihmiessään kun namit lenteli!!! Sivulletuloja paljon ja ne kanssa parantuneet ja enään tarvitaan vaan ihan pieni apu. Loppuun tietenkin leikittiin yhdessä ja sitten mentiin vähän katseleen ja ihmetteleen Tuksua!!!

Tokojen jälkeen me aloitettiin aksan ulkokausi meidän oman aksa porukan kanssa ja kyllä oli niin kiva aksata ulkona pitkän tauon jälkeen. Johanna oli radan tuonti vuorossa ja olikin tuonut aika haastavan 1 luokan radan....meinasi kyllä tulla paniikki kun tutustuin rataan koska se tuntui ihan mahdottomalta suorittaa... No Rokan kanssa sitten vaan reippaasti matkaan ja ekalla kerralla otti yhden väärän esteen kun unohdin koiran mun taakse mutta muuten se meni ihan putkeen, aika hyvin siis!!!! Keinua otin muutaman kerran erikseen mutta se ihan kunnossa ja kepit myös todella hienosti eikä meillä ollut yhtään ohjuria!!! On aksa vaan niin kivaa kun onnistuu vaikka luulee ettei siitä tule mitään!!!!

Uuno pääsi tietenkin hengaileen kentän reunalle ja katseleen kavereitaan. Käytiin me tekeen pari kertaa putki kun kaikki aikuisen koirat olivat menneet. Taitaa tulla Uunosta vielä putki hullu jonain kauniina päivän!!!

Kuvia eiliseltä iltalenkiltä:

Kooikeri ystävykset!!!

Sit koko paletti samas kuvas!!!

ompa väsyttävää tää kuvattava oleminen....

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

 RASMUS

FI JVA, C.I.B, BALT, POHJ, FI, SE, DK, EE, LV, LT & RUS MVA, EE JMVA, EE JV-06, V-08, LT V-10 , WW-10, V-10, V-11, BH BLACK AMIIKOS DELFINUS DIS 

 

ROKKA

FI, NO, SE, DK, POHJ, BALT, EE, LT & LV MVA, EE JMVA, LT JMVA, LT JV-10, TLN V-12 AMAZING LONSOME LASSIE ACHTERAF


 

UUNO

UUNO DG


 

OBELIX

BLACK AMIIKOS ODRADA OLDRIK

Muitoissa:

TK1 BH Black Amiikos Kermit Kasper

KASPER

19.4.2004-27.12.2010

....Vain yksi voi olla ensimmäinen....