Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
08.05.2010 - 21:03

Kolmeksi sovittiin Marjan ja Sirkan kanssa treffit Torrolle ja jäljestettiin eilen tehdyt jäljet pois. Roisto aloitti ja jäljesti oikein hienosti, toisena hommiin pääsi Ruu jonka nenä toimi myös oikein kivasti.

Sitten olikin Rokan vuoro ja kokonaisuutena jälki meni aika kivasti... Eli eka osuus oikein hyvin ja tarkasti, kulmalla olisi halunnut mennä suoraan mutta mä en päästäny niin jatkoi sitten "suoraan" toiselle osuudelle. Toisen osuuden puolessa välissä haahuiltiin jäljen molemmin puolin, selkeästi vieressä menemä metsätie ja hakkuu kiinnostivat kovasti poikaa, lopulta kuitenkin jatkoi jäljestystä. Toinen kulma tarkistus lenkin kanssa mutta muuten oikein hyvin. Viimeinen osuus aikas kivasti, välillä tehtiin muutama pisto mutta pääsääntöisesti jäljesti aivan jäljen tuntumassa. Kaato kiinnosti kovasti eikä suostunut vaihtaan sitä edes pinkkiin ketun häntäänsä!!!! Nyt siis mulla pienoinen ongelma et mitä annan Rokalle palkaksi jäljen päässä ku sorkka otetaan kuiteskin kokeissa melkein heti pois, siis kun namitkaan ei oikein kelpaa eikä näköjään tuo häntäkään mika on muuten Rokalle niin rakas....tätä täytyy nyt pohtia, mutta taidan kokeilla viel seuraavan kerran namien kanssa ja katsoo sit miten sujuu. Hieman saisi jäljestää vauhdikkaammin mutta vauhtia tulee varmasti lisää kun saadaan varmuutta ja motivaatioo lisää eli nyt vaan jäljestellään lyhyempii jälkii ja saadaan motivaatio nouseen. Kyllä tuo jäljestää osaa mutta nuoruus ja kokemattomuus näkee viel työskentelyssä.

Jesper kävi välissä jäljestään Ruun jäljen uudestaan ja sitten oli vuorossa Rasmus. Rasmuksen jälki kulki todella riistarikkaassa metsässä, paskaa oli vähän väliä ja myös riistan jälkiä näkyi jaloissa vähän väliä. R jäljesti omaan varmaan tapaansa oikein hyvin koko jäljen, paisti makaukset kyllä hyppeli ylitse eli niiden kanssa pitää nyt tehdä jotain ja äkkiä....No onneksi Sirkalla on apu tähänkin ongelmaan!!! Katkolla ouduin vähän auttaan  kun se tehtiin tarkoituksella vasemaan kun tuo kääntyy aina paljon mielummin oikealle ja niin teki tänäänkin. Katko muuten meni hyvin kunhan vaan Rapa tajusi että pitää kääntyä toiseen suuntaan eli vasemapaan, katkoja harjoiteltava myös paljon että saadaan niistä sujuvat! No eipä siitä Rapan jäljestä ole sen enempää sanottavaa kun oikein mallikas suoritus noita muutamaa miinusta lukuun ottamatta!!!!

Tuo metsässä tarpominen on kyllä niin rentouttavaa ja kohentaa kummasti mielialaa ja kun siihen vielä lisää hyvän seuran niin miten voisi paremmin viettää lauantai iltapäivää!!!  Kiitokset siis Marjalle ja Sirkalle hyvästä seurasta!!!!

Loppuun erityis ONNITTELUT Reiskalle tämän päivän upeasta näyttely reissusta ja huomenna sitten lisää pokaaleja!!!! Rokka lähettää Reiskalle erityis onnittelut ja odottaa täällä innokkaana että koska ehdittäis yhdessä lenkille juokseen??

Reiska kirjoitti 10.05.2010 - 12:38
Reino kiittää ja kumartaa saamiensa onnittelujen johdosta ja ilmoittaa, että torstaina olis oikein hyvää aikaa vähän härnätä Roksua! Jos mätsäriin menee niin sen jälkeen, jos ei mee mätsäriin, niin mihin aikaan vaan sopii ja sit Reiskalla ois perjantaikin vapaa, mut sillon ei sais emännän mielestä kurastua kauheesti kun on ne seuraavat koetukset pojilla viikonloppuna!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

 RASMUS

FI JVA, C.I.B, BALT, POHJ, FI, SE, DK, EE, LV, LT & RUS MVA, EE JMVA, EE JV-06, V-08, LT V-10 , WW-10, V-10, V-11, BH BLACK AMIIKOS DELFINUS DIS 

 

ROKKA

FI, NO, SE, DK, POHJ, BALT, EE, LT & LV MVA, EE JMVA, LT JMVA, LT JV-10, TLN V-12 AMAZING LONSOME LASSIE ACHTERAF


 

UUNO

UUNO DG


 

OBELIX

BLACK AMIIKOS ODRADA OLDRIK

Muitoissa:

TK1 BH Black Amiikos Kermit Kasper

KASPER

19.4.2004-27.12.2010

....Vain yksi voi olla ensimmäinen....