Kirjoittaja
Täällä juorutaan kolmen vallattoman koirakaveruksen toilailuista ja tempuista. Välillä vähän puututaan myös noiden omistajien elämään.
Meidän kuvia voit katsella kuva-albumistamme (valitkaa oikealta yläkulmasta: lajitteluperuste->Lähetyksen päivämäärä niin uudet kuvat tulevat ensimmäisiksi).
Kuvien kopioiminen ehdottomasti kielletty!!!

|
18.05.2012 - 21:06
Tiistaina aamulla kävin Uunon kanssa roktuksilla ja herra käyttäytyi todella esimerkillisesti, painoa oli kertynyt 23kg et sitäkin ihan sopivasti!!! Eläinlääkäristä ajeltiin Katille aamukahville ja siitä jatkui matka Katin ja Uunon kanssa Somerolle paimentamaan!! Esiteltiin Katille vähän paimennuksen ihmeellistä maailmaa Uunon kanssa.
Ekalla kierroksella otettiin sisarusten kesken eli Tiikerin, Lukkiksen ja Uunon kanssa hakukaaria isolla pellolla ja niissä Uuno oli taitava jälleen, kerran kai vähän annoin kaarella palautetta niin seuraavalla kerralla korjasi hienosti omaa sijaintiaan. Kaaret kyllä hyvän näköiset ja ne näyttää laajenevan vaan kaiken aikaa ja mä pystyn lähettämään Uunon jo silleen et en itse mene kuin metrin tai kaksi Uunon etupuolelle!!
Toisella kierroksella oltiin myös isolla pellolla mutta tällä kertaa ison lauman kanssa ja koirat saivat "vapaasti" hakea laumaa, se oli Uunolle vähän haasteellista kun ei olla pitkään aikaan tehty mutta hienosti kuljetti lampaita sitten mun perässä. Päästettiin lampaat kerran karkuun ja Uuno sai vielä uudelleen noutaa ne, se sujui sitten jo kivasti. Tuollaista tarvisi treenata useammin et koira oppii itse vähän ajattelemaan ja katsomaan missä lauma on ja minne pitää mennä!! Oikein mukavat paimennustreenit aamutuimaan ja nyt vaan odotellaan Ruotsiin lähtöä, lähdetään ensi viikolla hakemaan vähän lisäoppia paimennukseen Ruotsista, katsotaan sitten mitä opitaan ja mitä Uunosta ja musta sanotaan!!!  Videoo paimennuksista tulee kunhan saan tuon uuden koneeni toimimaan ja videot laitettu sinne!!!
Tiistai iltana ajeltiin Uunon ja Rokan ja muutaman ihastuttavan leidin kanssa Turkuun ensin Lentsun tokokurssille jossa aiheena oli ruutu ja hyppynouto. Ruudulla aloitettiin ja nyt teemana se oikea paikka, ekalla kerralla Uuno sivusta sisään mutta meni keskelle. Kävin näyttään oikean paikan ja sitten teki todella hienoja ruutuja ja meni ihan keskelle, tämä toimi myös vaikka en pysäyttänyt Uunoa sinne vaan pysähtyi itse kun oli hyvässä paikassa. Ruudussa koiran liikuttelua harjoiteltiin myös joka suunnasta ja ne oikein hyvin, paitsi mä voisin vaihtaa niihin jonkun muun käskyn kuin ruutu ettei sinkoa mihinkään kamalan kauas kun liikuttava matka oli kuitenkin vaan se metri tai kaks.
Hyppynouto tehtiin ohjatun ja metallikapulalla ja molemmat ihan ok, vähän haki takaisin tullessa ponnistus paikkaa eli taisi vähän jänskättää, nyt vaan hypellään esteen yli lelu suussa niin saadaan tuohon hyppelyyn varmuutta ja varsinki silleen et koiran suussa on joku esine. Loppuun paikalla makuu ja nyt pää pysyi maass kaiken aikaa eli meidän pää treenit auttaneet ja päälle löytynyt oikea paikka!!!
Kiitoksia mukaville kurssikavereille ja Lentsulle, meidän jää ensi viikolla viimeinen kerta väliin mutta kyllä taas on saatu paljon treenattavia asioita näillä viidelläkin kerralla et hommaa riittää!!!
Kurssilta ajeltiin koirafysiolle ja Rokka ja Uuno pääsivät jälleen polskimaan vesialtaaseen tai paremminki käveleen. Molemmilla vuorossa ylämäki painoitteinen treeni jotta sinne takaosaan saadaan voimaa ja se voima käyttöön. Molemmat menivät reippaasti altaaseen ja tekivät treenin todella nätisti ja innoissaan eli kyllä koirista huomaa et nekin tykkää tuosta vesiterapiasta!!! Kiitos Anu jälleen ja pian taas nähdäänki!!!
Keskiviikko oli sitten mun kauhujen päivä ja mun meni ihan suunnitelmat uusiksi eli kävin Uunon kanssa pyöräileen reippaan lenkin ja siitä tuli loppupeleissä todella reipas kun nähtiin kyykäärme tuossa kirkkotiellä. Mä huusin ja kiljuin niin paljon kun musta ääntä lähti....ja se saatana liero vaan sihisi mulle... Onneksi käärme oli keskellä tietä ja Uuno ravasi ihan reunassa eli ei päässyt onneksi pistämään koiraan eikä muhunkaan. Tästä kamaluudesta selvittyäni pyöräiltiin reippaasti kotiin ja äkkiä sisälle, piti vähän käydä Rokanki kanssa pyöräileen mutta se sitten jäi kun mä olin niin järkyttynyt ja ahdistunut tuosta näkemästäni lierosta.
Eilen tortaina illan suussa suunnattiin koko perheen voimin elonkiertoon vähän juoksuttaan koiria ja Uunon kanssa tokoilin myös. Tehtiin seuraamista ja paljon kun se on niin kivaa ja ihanaa!!! Seuraaminen oli hyvää ja Uuno pysyi hyvin mukana tempomuutoksissa joita tehtiin paljon, samoinku pysähdyksiä jotka kaikki palkkasin ja sitten vielä jonkin verran käännöksiäkin eli treenattiin seuraaminen aikalailla kokonaisvaltaisesti ja se oli hyvää. Liikkeestä istuminen kerran ja se niin nätti ettei tarvinut edes miettiä et tekisi sen uudestaan. Kaukoissa palkkasin ekaa nousua ja tehtiin myös liikkeenä kun se loppu vähän tuottanut ongelmia mutta nyt kunnossa. Loppuun tunnari pitkässä heinikossa ja hyvin haisteli ja oma tuli mulle!! Kivat tokot jälleen pienestä sateesta huolimatta!!!
Tänään ollaan hoideltu paljon juoksevia asioita yhdessä Saken kanssa kun ollaan oltu kotosalla kerranki yht aikaa. Kyllä menee yllättävän paljon aikaa kun käy ruokakaupassa ja hoitaa muutaman asian muuallakin, no nyt ne on hoidettu!!!
Kolmen aikaan mentiin Eijan kanssa kentälle vähän tokoileen ja pelastettiin myös seuran näyttelyteltta ettei lähtenyt karkuun, no onneksi ei ollut mennyt rikki!
Rokka aloitti synttärin kunniaksi paikallaan istumisella 3 minuttiia ja se ihan nappiin, oli todella hyvän näköinen kaiken aikaa kun vähän kurkin piilosta. Heti perään Uuno paikalla makuuseen Reiskan viereen ja jätettiin nyt koirat vähän vinoon piiloon nähden ja se tuotti vähän ongelmia Uunon päälle, mutta pää pysyi maassa kun kerran korjasin, 5 minuutin paikalla makuu hyvä. Tehtiin perään viel ihan lyhyt ja nyt pää maassa nätisti kaiken aikaa!!!
Rokan kanssa treenattiin ruutua alustalla ja se ihan kunnossa. Tunnarissa ekalla kerralla toi väärän pitkän harkinnan jälkeen mutta uusinnalla oikein nätti ja tarkka tunnari. Kaikki jäävät suorapalkalla ja ne hyvät. Loppuun vielä hyppynouto metallilla pari kertaa ja sekin ihan nätti. Rokalle hyvät treenit omalla kentällä ennen ensi viikon omia kisoja, nyt turvallisen ja luottavaisin mielin kisaan!!!
Uunon kanssa tehtiin kanssa ruutua alustalla ja se alusta pitää muistaa laittaa aika etureunaan ettei mene pylly ruudusta ulos.Ruudun loppuosa käskytyksellä ja se hyvin. Hyppynouto puukapulalla pari kertaa ja ne ihan ok, kapulasta voisi ottaa kiinni ehkä hieman tarkemmin mutta muuten hyvä. Tunnari kerran ja se ihan täyden 10 suoritus!!! Loppuun vielä luoksetuloa välillä stopista palkka ja loppuun monta kertaa seisomisesta liikkeelle lähdöstä palkka kun tahtoo siinä jäädä vähän miettiin ja odottaan mitä sanon seuraavaksi. Lopuksi vielä tehtiin muutaman kerran rengasta ja keinua kun ne aksa esteen kerran siinä kentällä olivat. Rengas alkaa muistuttaan jo ihan hyvää suoritusta ja keinua vaan tarvii treenata ei se muuten tule kuntoon, mutta eipä meillä nyt aksan suhteen niin tavoitteita ole kun tuo toko ja paimennus vie niin paljon aikaa, katsotaan sitten tulevaisuudessa....
14.05.2012 - 21:28
Perjantaina ennen tokoryhmien vetoa tokoilin omalla kentällä koirien kanssa eli Rokan kanssa hyppynouto jotka ihan ok, vähän voisi paremmin ottaa kapulan suuhun mutta Rokaksi hyvä silti. Ruutu muutaman kerran lätkällä ja ne todella hyvät, katsoi ruudun tarkkaan ja sitten vauhdilla merkille ja sieltä ruutuun. Luoksetulon maahanmenosta sain oikein ahaa elämyksen ja kokeilin sitä maahan käskyllä kun tähän asti olen käyttänyt down käskyä ja uskokaa tai älkää "uudella" käskyllä tippui oitis maahan eli tämä otetaan käyttöön. Tehtiin myös kaikki jäävät suorapalkalla ja kokeilin niissä myös tuota "uutta" käskyä ja se toimi siinäkin oikein hyvin, kaikki jäävät muuten oikein hyvät!!! Paikalla istuminen joka ei kyllä nyt ihan nappiin sillä valui maahan, no kävin korjaamassa mutta jotenki se mielentila väärä eli nyt keskitytään siihen ennen kisoja et saadaan se onnistumaan!!! Tunnari kerran ja se nätti ja varma!!
Uunon kanssa pari kertaa ruutu lätkällä ja lätkää tarvii siirtää vähän eteenpäin kun meinaa mennä nyt ulos ruudusta kun kääntää itsensä lätkälle. Ruudut muuten oikein nätit!!! Hyppynouto kolmella erilaisella kapulalla ja kaikilla ihan super hyvin, yksi kapula oli metalli ei tuottanut mitään ongelmia!!! Seuraamista pitää pätkää ja kaikkia nopeuksia ja käännöksiä sekoitettu sinne joukkoon, seuraaminen aikas mukavaa ja tarmokasta, paikkakin pysyi nyt hyvin. Alkaa tuo seuraaminen muistuttaan sellaista kun sen haluisin olevan!!! Liikkeestä istuminen kerran ja se kanssa ihan nappiin. Tunnari kerran ja se hieno ei mitään epävarmuutta. Tokokoulutusten jäälkeen otin Uunon viel suoraan autosta ja tehtiin tunnaria, siinä nyt ekalla kerralla hätäilyä ja toi väärän mutta uusinnalla oikein nätti tunnari!!!
Lauantai & sunnuntai päivät meni töissä, mutta vähän sentään kotona jaksettiin jotain puuhata iltaisin tai sunnuntaina ainakin jaksoin lauantaista ei nyt ole mitään musitikuvaa.... Sunnuntaina menin oikein MTT:n puistoon nurmelle treenaan tulevia koitoksia varten ja Rokka aloitti ohjatulla, tehtiin ihan yhdellä kapulalla molemmat suunnat ja ne nätit. Tunnari kerran ja sekin oikein nätti. Suoro luoksetulo pari kertaa ja niissä vauhtia, siihen oli hyvä lopettaa treenit Rokan osalta.
Uunon kanssa aloitettiin kaukojen ekalla nousulla ja nousee hyvin 20 metristä niin seisomaan kun istumaankin. Pitkän matkan vauhtinouto x2 ja nyt vaihtoi molemmilla kerroilla hienosti kapulan leluun ja taisi sitä vauhtiakin vähän tulla kun menin nurkan taakse karkuun. Loppuun palkkaamattomuustreeni johon kuului, kaukot, suoraluoksetulo, perusnouto, seuraaminen, liikkeestä istuminen ja tunnari. Kokonaisuutena kaikki aikas kivasti paitsi et kaukojen loppua pitää treenata kun hyppää istumaan kun lähden käveleen kohti. Tunnari onnistui todella hienosti vaikka alla paljon liikkeitä palkatta eli sitä tunnari pitää nyt vaan vahvistaa ja paljon et siihen saa varmuutta. Olipa hyvät treenit ja mukavaa!!
Tänään maanantaina aamutuimaan lenkkeiltiin Katin kanssa Tammelassa yhdellä ihanalla järvellä, koirat saivat uida ja juosta pitkin metsiä minkä jaksoivat!!! Kyllä nuo aamuiset metsälenkit hyvässä seurassa on vaan niin ihania!!! 
Iltasella ajelin Uunon kanssa Turkuun Jaanan toko-oppeihin, kiitos jälleen!!! Halusin et katsotaan Uunon luoksetuloa ja varsinki sitä seisomista kun ei stoppaa.... No olen sitä kotona nyt vähän vahvistanut niin nyt stoppasi todella hienosti eli kyllä tuo treenaaminen tuottaa vaan tulosta!!! Luoksetulo muutenkin hyvä ja nyt vaan jatketaan stoppien vahvistusta koska nekin vaan tarvii sitä treeniä!!!
Välissä tokoilin vähän mun lainakoiran kanssa, joka on vaan niin ihana ja taitava herra!!!  Toisena juttuna Uuno teki tunnaria jossa valitin et on hieman hätäinen, no ekalla kerralla teki tietenkin ihan 10 tunanrin. Vaikeutettiin tunanria sitten niin et siellä kapuloiden ympärillä myös ihmisiä ja kapuloita oli paljon. Ekalla kerralla ei malttanut haistella tarpeeksi vaan jäi pyörimään ekoille kapuloille ja toi väärän, lähetin uudestaan ja sitten haisteli tarkkaan ja oma tuli mulle!!! Tehtiin samanlainen harjoitus toisen kerran ja siinäkin ekalla lähetyksellä vähän turhan kiire ja nousi väärä, uusinnalla jälleen oma mulle!! Nyt vaan treenattava tunnaria joka päivä vähintään se kerta ja tehtävä erilaisii variaatioita et Uuno oppii keskittyyn ja haisteleen tarkkaan vaikka siellä kapuloilla olisi mitä!!! Kiitos Jaana tästä vinkistä en ole ennen ajatellutkaan!!!
Loppuun paikalla makuu Cindyn kanssa ja pää nätisti maassa kun jäin ensin hetkeksi näkyviin ja sitten vasta piiloon. Paikalla olo rauhallinen ja siisti!!! Hyvät treenit Turussa jälleen, näitä paljon lisää!!! 
11.05.2012 - 11:35
Tuo oksikko jo vähän viittaa siihen että tämä viikko on ollut aika kiireinen ja vähän stressiäkin on pukannut vaihtelevasti ja vähän kaikkee muutakin....eli ihan tälläinen perus toukokuun viikko kun kamalasti ohjelmaa ja pitää itse viel järjestää koetta ja olla tietoinen monesta asiasta yht aikaa ja hallita viel ne asiat kaikki kerralla ja ehkä siinä sivussa pitäisi viel muistaa ja osata käyttäytyä silleen suurinpiirtein edes nätisti ja sivistyneesti.... Ja uskokaa tai älkää mä olen selvinnyt tästä kaikesta näiden viiden kuluneen päivän aikana eli nyt vaikka väsyttää todella paljon ja on sellainen olo että on kaikkensa antanut niin mä olen SELVIYTYNYT TÄSTÄ VIIKOSTA VOITTAJANA!!!
Maanantaina kävin tokoilemassa Uunon kanssa Turkkusessa Jaanan hyvissä opeissa, kiitoksia Jaanalle ja Marikalle kun olet järjestänyt tämän meille!!! Uunon kanssa tehtiin metallinoutoa kun kapula kolisee hampaissa palautuksessa, muuten nouto ok. Treenattiin palautusta lyhyeltä matkaa ja siinä Uuno alkoi pitämään kapulaa todella hyvin suussaan ja kolina alkoi heti vähentymään eli nyt vaan pito treeniä metallin kanssa kun puukapulaa pitää todella nätisti.
Toisena juttuna tehtiin ruutu kokonaan läpi, ensin pari kertaa vaan juostiin lätkälle ja sitten loppu osa erikseen ja loppuun vielä koko ruutu. Ruudun osat nyt hyvin hallussa ja tällä kertaa tuli sivullekkin hyvin eikä lähtenyt merkille. Ruudussa ei ollutkaan oikeestaan mitään korjattavaa ainakaan mun muistaakseni!
Tokoilin myös Uunon isukin Zaggiksen kanssa hetken ja kyllä isukki on niin taitava ja siitä vielä TVA tulee, Jaanan valmennettavana on hyvä olla ja tuloksii tulee!!!
Tiistaina oli vuorossa Lentsun tokokurssin 4 kerta ja nyt oltiin Kaarinassa Tuorlassa oikein kivassa paikassa, no häiriöö oli aikas vähän mutta uusi paikka kuitenki koirille!!! Teemana oli tällä kertaa nouto ja ensin katsottiin metallinouto ja siinä se kapula edelleen vähän kolisee, kokeiltiin pienemmällä kapulalla ja se oli kyllä vähän parempi eli sillä voisi nyt treenata et saisi Uunon ottamaan kunnolla kapulasta kiinni.
Vauhtinouto pitkältä matkaa, hyvin Uuno hakee mutta palautuksen pystyisi tulemaan lujempaa joten siihen keskityttiin ja saatiin lisää vauhtia kun mä lähdin juokseen nurkan taakse heti kun Uuno oli ottanut kapulan suuhun eli näitä nyt treenilistalle ja silleen et vaihdan lennosta leluun. Vaihto ei nyt vielä ihan onnistu mutta kyllä se kuulemma alkaa sujumaan kun sitä vaan tekee, no mä luotan tähän sitten!
Pelkkää pitoa tunnarikapulalla ja se on Uunolle kunnossa kun sitä ollaan tehty, tehtiin samaa pienellä metallilla ja alkoi pitämään sitä kaiken aikaa paremmin eli treeniä vaan siihen niin sekin saadaan kuntoon.
Paikalla olot molemmat tehtiin heti aluksi ja ne hienot Uunolla, pää ei pysynyt maassa mutta muuten oli ollut todella rauhallinen. Lopuksi vielä paikalla makuu seuraavan ryhmän kanssa ja siinä Uuno oli ihastunut naarupin narttuun ja heilutellut sille häntää eli nyt tarvii päästä treenaamaan vieraiden narttujen kanssa et saa tuohon paikalla oloon varmuutta ja sitten sitä päätä pitäisi muistaa treenata ihan erikseen. Paikalla olon sivulle istumaan nousu hidas ollut Uunolla varmaan aina mutta nytpä tiedän miten saan siihen kin vähän nopeutta eli sitäkin pitää alkaa treenaamaan, on meillä aika paljon treenattavaa tiedossa Uunon kanssa mutta eikö sen takia koulutuksissa käydä et saa ohjeita mitä kotoan tehdään taas jatkossa!!!
Keskiviikkona aamulla ajeltiin Somerolla paimentaan ja olipas kaunis keväinen tai voisiko sanoa jo kesäinen päivä. Ekalla kierroksella tehtiin sisäflänkkejä pikku aitauksessa ja Marika mulle havainnollisti Uunon kanssa miten niitä tehdään ja sitten mä pystyin siihen ihan itsekki!!! Nyt mulla taas parempi ajatus miten niitä tehdään ja miten ohjaan koiraa eli kyllä tästäkin vielä hyvä tulee!!
Toinen kierros tehtiin isolla laitumelle ja kaaria ja Uunon kanssa varsinki sitä loppu osaa kun mienaa siellä vähän lintsata. Saatiin hyviä kaaria ja pääsin myös korjaamaan sitä loppuosaa ja se paranikin. Oli taas niin hyvät paimennustreenit hyvässä seurassa!! iitos jälleen, ensi viikolla uudestaan!!
lllalla koitti sitten tämä suuri päivä jolloin mun piti olla varsin hyvin kartalla mitä tapahtuu ja missä eli oli Ypäjän mejäkokeen jälkienteko ilta ja mä olin vastaavana koetoimitsija harjoittelijana joten vastuu oli mulla... Jälkien teosta selvittiin kunnialla ja kaikki jäljet saatiin metsään reippaasti ja oikein hyviin maastoihin ja juuri niinkun ne oli suunniteltu. Ihanaa kun täällä lähostöllä löytyy hyviä metsästysseuroja jotka suostuvat järjestämään kokeita tälläin aloittelijan kanssa ja seuralla itsellä on vankka kokeus kuitenki kokeen järjestämisestä vuosien ajalta, näitä seuroja on kyllä harvassa mutta onneksi Ypäjältä löytyy yksi!!!
Eilen torstaina jännitys sitten kasvoi kun mun piti pitää edelleen se mejäkoe juttu kasassa ja tällä kertaa kokeen muodossa.... huh huh mihin kaikkeen sitä onkaan itsensä taas laittanut, no mutta onneksi Marianne tuli mun henkiseksi tueksi ja saatiin homma kyllä hoidettua mun mielestä ainakin ihan kunnialla läpi ja sitä mieltä kyllä oli tuomarikin kun kirjoitti koepöytäkirjaan että koetoimikunta selviytyi tehtävästään erinomaisesti!!!  Ja tiedättekös mitä tämä tarkoittaa no sitä että mulla on kaikki nyt tehty mejän koetoimitsija korttia varten eli paperit vaan postiin ja sitten odotellaan paluu postissa sitä virallista korttia!!!
No mutta palataan vielä vähäne eiliseen kokeeseen eli mä opastin yhden jäljen ja se meni hyvin ja sitten Rokka oli myös kokeessa mukana. Rokka teki hyvää jälkityötä ja Rokaksi oli aika rauhallinen, kun normaalisti se sählää ja paljon eli ehkä sekin alkaa rauhoittumaan pikku hiljaa kun kasvaa aikuiseksi!!! Rokan kokonais tulokseksi tuli AVO3 ja 26pist ja kokeen paras koira eli tuolla Ypäjällä nuo maastot on aikas riistarikasta ja nytkin jäljillä oli tuoreita hirven sorkan jälkiä joita ei jälkien teon yhteudessä siellä ollut, no mutta sellaista sen koemaaston kuuluuki olla et siellä riistaa on.
Rokan koeselostus menee näin: Koira ohjataan jälkityöhän jota tehdään pääosin maavainulla ja sopivaa vauhtia. 1 osuuden alussa heti tarkisteluita ja ohjaajan kehoitus jonka jälkeen palataan jälkiuralle. Osuuden puolivälissä hirven sorkan jäljet vievät mennessään ja veriura unohtuu, tulee 1 hukka. Kulma tarkasti ja makaus merkataan hyvin pysähtyen. 2 osuuden koira kulkee lähes 100m vweriuran sivulla mutta on kokoajan tietoinen jäljen sijainnista. 2 kulma kierretään 6 metrillä ja makaus jää huomioimatta. 3 osuudella muutama lenkki ja sitten kirsu ilmaan ja menoksi, tulee 2 hukka. Kaadolle suoraan ja se nuollaan ja nuuhkitaan. Ohjaaja luottaa koiraansa 100%, vähän harjoitusta ja jälkiuskollisuus paranee. AVO3 26pistettä. Rauno Koskinen
Et sellainen Rokka oli eilen ja mä olen siihen kyllä todella tyytyväinen kun teki hyvin hommia ja on rauhoittunut todella paljon!!!
Jäljellä tietenkin taas sattui ja tapahtui mulle, mä nimittäin upposin mutaojaan puoleen reitiin ja sitten kaaduin siitä nenälleni sille mutaan... No siellä hetken sitten piehtaroin ja ylös ja matka jatkui, empä ole vielä ikinä noin hyvin uponnut mihinkään mutta kerta se ensimmäinenkin!!! Tästä riitti sitten illan mittaan hauskaa ja kyllä mua nauratti jo siellä ojassa kun piehtaroin mutta oppaa oli siinä vaiheessa vielä aika hiljaisia ja totisia.... Mä kehitän tässä ennen seuraava koetta oppaille vielä jonkun pienen koston.... sitä odotellessa vaan!!!
No mutta koe saatiin hyvin vietyä läpi ja mä onnistuin pysymään tolkuissani ja järjissäni koko illan ja tiesin missä mennään. Kyllä nyt on aika voittaja fiilis kun eka koe takana ja kaikki meni hyvin. On kyllä sellainen olo et on kaikkensa antanut ja vähän väsyttääkin mutta nyt vaan nokka seuraavaa koetta kohden ja sen järjestelyitä, onneksi tukena on ihan uskomattoman hyvä tiimi ihmisii jotka tietää mitä tekevät ja luottavat myös mun tekemiseen!!! Suuri kiitos siis Ypäjälle, kesäkuussa taas nähdään samoissa merkeissä, mutta mä en enään uppoa mutaojaan!!!
Mitäs muuta meillä on sitten viikon aikana tapahtunut, no Rapa on sairaslomalla kun selkä kipeä. Ei tainnut olla viisasta ihan vielä päästää sitä uimaan kun sen jälkeen selkä on vihoitellut ja jos yht äkkiä hyppää johonki innoissaan niin sitten sattuu.... Luulen et siel on lihakset nyt vaan kipeänä ja se toipuminen vie vaan aikansa, särkylääkkeitä on saanut että ei ainakaan joudu särkyä sietämään ja ihan iloinen ja reipas oma itsensä kyllä on tässä kotosalla. Nyt tarvii ensi viikon antaa sen vaan huilata ja käydä vaan lenkilläkin noiden nuorempien kanssa joilla sitten taas sitä virtaa ja energiaa on ihan riittävästi!!!
Nyt kaikille hyvää viikonloppua ja mä meinaan nyt vähän huilata et ens viikolla jaksaa sitten alkaa taas suunnitteleen uusia kokeita ja niiden järjestelyitä oikein tohinalla!! 
06.05.2012 - 20:11
Tänään oli se jännittävä päivä josta olin nähnyt jo jopa painajaista mitä kaikkea siellä voi tapahtua ja kuinka "villi" Uunosta voi tulla kun pääsee oikein kokeeseen.... No onneksi tuo painajainen ei kuitenkaan toteutunut vaikka vähän kyllä pelotti!!! 
Aamupäivän olin varikolla lastaamassa lampaita trailerin kyytiin ja sitten iltapäivällä oli mun ja Uunon taidon näytteen vuoro, kyseessä oli siis paimennuskoe (paimenkoira yhdistyksen järjestämä) ja ykkös luokka.
Jännityksestä huolimatta sain homman pysymään aikaslailla kasassa koko suorituksen ajan, hakukaaren lopussa jäi hiippaileen ja taittoi sisälle vähän liian aikaisin ja tästä johtuen nosto ei onnistunut kauhean hyvin. Lampaat kuljetti mulle hyvin esimerkillisesti ja maahanmenotkin onnistui tuossa nyt hyvin, kaipa mä olin sen verran napakampi kun vieraita ihmisiä katselemassa meidän suoritusta!!
Poispäis ajossa olin päättänyt et vaihdan peruskuljetukseen jos ei lähde sujumaan, mutta mehän saatiin tehtyä poispäin ajoa koko sivu, se kyllä aaltoilin linjan molemmin puolin mutta ajettiin kuitenki. Paljon jouduin Uunoa auttamaan ja kulkemaan sen lähellä mutta olen niin tyytyväinen kun saatiin se kuitenki onnistumaan ja sain itsekki taas varmuutta siihen. Peruskuljetuksena kaksi sivua ja ne ihan ok, hyvin Uuno luki lampaita kun niiden veto vasemmalle niin meni sinne ihan itse että lambit pysyi oikeassa paikassa!!
Viimeisenä sitten häkki-kammotus, kokeilin siinä rauhoittaa tilanteen ja saada lambit hyvään paikkaan ja vielä jätettyä Uunon niin et pystyy siitä siirtään itsensä lambien taakse ja tämä suunnitelma jopa toimi aikas pitkälle. Lambit lähtivät itse valumaan häkille kun sain portin auki ja eihän mun tarvinut siirtää Uunoa kun vähän niiden taakse ja ajaa siitä niin ne oli jo häkissä!!! Tuossa häkityksessä oli kyllä niin paljon hyvää onnea ja tuuria mukana että saatiin rouvat niin kauniisti häkkiin ja sitten portti äkkiä kiinni!!! Vau se oli siinä, mun ja Uunon eka paimennuskoe ja me selvittiin siitä hengissä ja saatiin kaiken huipuksi rata ajettua kunnialla läpi ilman yhtään paniikkia tai katastrofi tilannetta!!!  Kokonaispisteiksi saatiin 50 ja tultiin luokassa viidenneksi, aika kiva aloitus tuolla paimennuskoe saralla!!!
Kyllä nyt voi jälleen todeta ja ihailla kuinka upea paimenkoira Unski vaan on, mä kun en lajista vieläkään niin hirveästi tiedä mutta Uuno kyllä hoitaa homman taidolla!!!  Olipa kiva päivä tänään Somerolla, nyt jo odotellaan seuraavaa paimennus kertaa innolla että päästään harjoittelemaan lisää näit juttui!!! Erityis kiitokset Kimmolle siitä "koivesta", ehkä oli parempi ettei Uuno sitä mulle hankkinut pikku hampaidensa kanssa!!! 
05.05.2012 - 20:45
Keskiviikkona vietettiin muuten aika hiljaiseloa muutakun illalla kävelin Vaulammille ja siellä vähän innostuin tokoileen Uunon kanssa, tehtiin tunnari tietenki joka oikein hyvä. Kaukojen ekaa nousua palkkasin ylipitkältä matkaa ja ne ok, tehtiin myös kaukot liikkeenä, varmaan 9 vaihtoa ja kaikki kunnossa. Nyt tätä kirjoittaessani muistin että joskus pitää muistaa treenata sitä ihan loppua eli sivulletuloakin kun se unohtuu aikas monessa liikkeessä.... No täytyypi laittaa ylös!!! Metallikapulan pitoa otettiin pari kertaa ku saisi pitää sitä hieman tiiviimmin suussa, nyt vähän hölskyy kun juoksee sen kanssa. Muuta ei varmaan treenattu kun mun piti lähteä Ypäjän kylään maasto tarkastukselle ens viikon mejäkoetta varten ja maastothan oli oikein hyvässä mallissa!!!

Uuno treenaa nykyään syviälihaksia Leevin trampoliinilla!!!
Torstai meni päivä töissä ahkerasti ja kotona ei sitten jaksanutkaan enään muuta tehdä kuin maata sohvalla hetken ja mennä nukkumaan. Perjantaina heti töiden jälkeen treffattiin Kati ja koirat elonkierrossa ja mentiin ihanalla kävelylle aurinkoisessa ilmassa, kiitos seurasta!!! Lenkin jälkeen tokoiltiin vähän siinä parkkaipaikalla. Rasmus pääsi tekemään ensimmäisenä tunnarin ja se ihan täydellinen, perään etsittiin vähän ruudun keskikohtaa ja se kyllä vähän hukassa mutta löytyi kuitenkin!
Rokan kanssa aloitettiin kanssa tunnarilla ja teki oikein nätin tunnarin vaikka olikin aika eloisa!!! Sivulletuloja joka suunnasta ja ne kyllä parantuneet hurjasti. Ruudun keskikohta ihan hukassa mutta se löytyi muutamalla toistolla eli lätkän kanssa tehtävä nyt ennen kisoja paljon että on selkeä paikka minne juosta. Kaikki jäävät kerran läpi ja ne ihan nappiin.
Uunon kanssa aloitettiin kanssa tunnarilla ja se paras mun koirista sillä kertaa!!! Ruudun keskikohta hyvin hallussa ja aktiivisesti lähti sitä etsimään jos ei ihan osunut ekalla kerralla keskelle. Noutoa super pitkältä matkaa ku haluan siihen vähän vauhtia lisää ja hyvin hakee, palkkasin suoraan leluun aika taakse että saadaan se palautus paikka kuntoon. Seuraamista ja siinä aika monta variaatioo ensin ihan tempo muutoksia ja jos lähden hitaasta käynnistä juoksuun niin se vaikea. Käännökset hyvin ja tehtiin paljon ravikäännöksiä ja ne kanssa hyviä. Seuraaminen kokonaisuutena todella kivan oloista ja tuntuista eli kyllä se siitä pikku hiljaa kehittyy sellaiseksi kun haluan!!!
Illalla käytiin vielä tekemässä Eijan kanssa muutamat jäljet metsään tätä päivää varten ja sitten se päivä taisikin olla aika pitkälti siinä!!!
Tänään lauantaina on ollut aikamoisen koiramainen päivä, päivällä käytiin ajamassa Eijan kanssa eilen tehdyt jäljet pois. Rokka aloitti mun koirista ja teki ihan hyvää perusjäljestystä, toisella kulmalla vähän ajautui pitkälle mutta muuten oikein hyvin. Rasmukselle oli myös oma jälki jossa jopa yksi kulma ja siinä katko, Rapa nyt jäljesti niinku aina enneki eli varmasti ja ihan super hyvin. Puolet jäljestä meni liina maassa kun eipä se siitä jäljeltä mihinkään lähde!!! Uuno pääsi kanssa tekeen pienen haistelu urakan ja se oli todella hyvä, voisi sanoa et parempi kuin Rokka. Taitaa kyllä olla pakko ilmoittaa Uunokin johonki mejä kokeeseen koska jäljestää kyllä todella varmasti ja hyvin ja nyt sai kepitkin olla maassa ihan rauhassa!!!
Samalla reissulla kävin pyöräileen Uunon ja Rokan kanssa reippaat lenkit ja mentiinkin aika vauhtia molempien kanssa. Uunon ravi tempo on aika vauhdikas saa ihan fillarilla sotkea tosissaan et pysyy sen mukana, se vaan nauttii mitä lujempaa mennään!!!
Iltasella ajeltiin Pukon kentälle ja vähän ensin tokoilin Rokan kanssa tehtiin ruutu molemmista suunnista ja ne oikein nätit, samoin merkit. Seuraamista pieniä pätkiä joka askellajissa ja voi sitä intoa ja riemua!! Eipä sitten enempää tokoiltu kun Rokka oli kyllä todella hyvä!!! Tokojen jälkeen kentälle saapuivat EIja ja Hanna, Hanna tuli näyttään/kouluttaa pallopaimennusta....
Kaikkee uutta pitää kokeilla ja ihmetellä ja niinpä Obelix ja Rasmus pääsivät vähän palloileen. Obelix oli kyllä aikalailla ihmeissään ja ajatukset ihan jossain muualla, hyvin kyllä oppi kiertään pallo taakse mutta eipä siihen oikein suvainnut koskea.... Rasmun tykkäsi puuhasta todella paljon ja tökki palloa aikas hyvin. Taakse kiertäminen sujui Rapan kanssa mallikkaasti eli voipi olla et harjoitellaan tuota tuossa pihamaalla vielä kesällä!!! Kiitos Hanna koulutuksesta!!!
Pallohässäkän jälkeen Uunon kanssa tehtiin muutama kerta ruutua ja sinne oli nyt aivan kamala juosta kun hiekassa näkyi muiden koirien jälkiä, no kun muutama kerta harjoiteltiin niin tuo kammotuskohtaus katosi ja ruutuun juostiin nätisti ja suoraan!!! Ihmeellisiä aivoituksia tuolla Uunolla. Tunnari Eijan liikkuroimana nätisti, vähän ehkä hätäinen kapuloilla mutta kuitenki varmasti haisteli ja toi oman. Kaukoja peruuttamise yhteydessä ja ne hyvin, vähän tarkkuutta tassuihin kaipaan mutta idea ja mielntila oikea. Loppuun suoraluoksetulo leluun ja vauhtia riitti.
Rasmus pääsi suorittaan paikallamakuun Reiskan viereen josta jouduin vähän ojentaan sitä ku jotain hännän heilutuksiin näytti Reiskalle, tämän pienen ojennuksen jälkeen todella nätisti poitsut makoilivat! Rasmus pääsi sitten vielä juoskeen ruutuun kipolle ja sinne mentiinkin ihan hurjaa vauhtia!!!
Kotona vielä vähän työstin Uunon kaukoja tai paremminkin istumisesta seisomaan nousua kun päätin vaihtaa siihen tekniikkaa ja joka tietenkin tarkoittaa sitä että paljon treeniä tiedossa, no mikäs tässä treenatessa kun koira on kuitenki aina yhtä innokas!!!
01.05.2012 - 16:16
Sunnuntaina ajeltiin EIjan, Reiskan ja Uunon kanssa Oripäähän Mäkisen Heikin tokokoulutukseen, aina kyllä saa jotain uutta kun menee uuden kouluttajan luokse oppimaan ja kuuntelemaan hänen koulutus tyylistään ja tavoistaan. Itse tykkäsin kovasti koulutuksesta ja voipi olla et tulee tokon merkeissä jatkossakin jossain vaiheessa ajeltua Oripäähän!!!  Kiitos Eijalle seurasta!!
Uunon kanssa koulutuksessa katsottiin seuraamista kun haluan siihen "voimaa" ja sellaista näyttävyyttä lisää ja heti saatiinkin hyvä neuvo eli suuntaan oman katseeni eteenpäin niin johan koiran ryhti parani. Muuten seuraaminen oli kuulemma ihan perussiistiä ja nättiä, hieman voisi paikkaa ottaa taaksepäin mutta ei se edistä kuulemma vielä kuitenkaan. Toisena vinkkinä saatiin vaihtelvuus ja se et koiran pitää kaiken aikaa itse seurata minne mennään ja millä vauhdilla, tuo kyllä itse asiassa vänha juttu mutta olen sen unohtanut vaan hyvin mutta hyvä kun joku muistutteli mieleen taas!!
Luoksetulon ja noutojen loppuun sain hyvän vinkin millä saisin Uunon tulemaan vähän pidemmälle kun nyt alkaa tekemään käännöstään kovin aikaisin ja tuppaa välillä vähän törmäämään muhunki eli muutettiin vähän palkkauksen paikkaa ja saadaa koiran ajatus sinne eteenpäin. Tätä nyt vaan työstämään et saadaan tuo pieni kauneusvirhe kuntoon!!!
Luoksetulo katsottiin kokonaisuutena ja kas kummaa ku seisomaan stopista ei tietoakaan eli nyt se teho treeniin ja niin et vaadin joka kerta Uunolta hyvää pysähdystä, niinstä huonoista ei palkkailla koska ei haluta koiran niin pysähtyvän....mäki olen tainnu tuosta vähän joustaa aina välillä laiskuuttani.....
Tuossa nuo jutut taisi olla mitä ihmeteltiin ja paljon todellakin saatiin neuvoja ja vinkkejä, kiva käydä välillä jollain mulle vieraalla kouluttajalla ja vielä saada paljon hyviä vinkkejä!!!!

Uuno tekee luoksetulon maahanmenoa

näin leikitään hyvien treenien jälkeen!!! Kiitos Eija kuvista!!!
Sunnuntaina illalla vielä käytiin koko lauman kanssa Vaulammilla ja koirilla alkoi kesäkausi eli pääsivät ekaa kertaa uimaan lammikkoon!! Voi sitä riemua kun pihalla sanoin että "uimaan" kaikki juoksivat äkkiä lammikolle ja laiturilta kunnon loikat veteen, myös Obelix teki näin ja ui siis samalla ekaa kertaa elämässään!!! No eipä tuo paljon Obea kauhistuttanut vaan ei vielä pari kertaa lisää eli taitaa tulla siitäkin aikamoinen vesipeto kun kesä tulee!!! Rapa ja Rokka niin nauttivat kun saivat vaan uida, uida ja uida.....

Rasmus nautiskelee!!

Uuno lelujahdissa

Obelixin tyylinäyte!!! 
Illalla käytiin kartanon puistossa tekemässä ekat puisto tokot tänä keväänä ja niihin pääsi ihan osallistuun kaikki mun tokoilevat koriat!! Rasmuksen kanssa tunnari joka todella hieno, suora luoksetulo 2x jossa oli ainakin vauhtia ja sitten vielä vähän seuraamista ja kerran liikkeestä istuminen. Kaikke Rapa teki todella hyvin ja innokkaasti, on se vaan aikamoinen papparainen!!!
Rokan kanssa tunanri ekaksi josta ei ollut mitään hajua, vaan teki puhtaasti noutoa eli sitten vaan piiloteltiin omaa et saadaan nokka aukeamaan. Muutaman piilotuksen jälkeen tunanri ja se oikein nätisti, Rokan tarvii nyt aloittaa tunnarin tehotreenaus kun kerran hukkaa sen noin helposti! Suoria luoksetulo muutama ja vauhtia riitti ainakin! Ohjatun molemmat puoelt meidän uusilla kapuloilla ja ne kyllä todella hyvin, palkkasin myös merkin pari kertaa ja siihen saa kyllä heti lisää vauhtia palkkauksella!!!
Uunon kanssakin piti kokeilla noita uusia ohjatun kapuloita ja Uuno teki myös hienosti molemmat puolet vaikka kaikki kapulat oli paikoillaan. Merkkiä myös nätti ja parantaa sitä kummasti kun jättää ne huomot palkkaamatta. Luoksetulon seisomaan stoppia lyhyeltä matkaa et saadaan siihen varmuutta ja kyllä se sieltä alkaa löytymään, mutta viel et saadaan siihen matka ja vauhti niin paljon on tötä edessä! Suoria luoksetuloja pari ja niissä vauhti hyvä. Ainiin tehtiinhän me tunnari ihan ekana ja se todella nätti ja maltillinen. Loppuun vielä paikalla olon päätä ja se kyllä paranee kanssa kunhan itse olen vaan tarkkana mitä koiraltani haluan.
Eilen maanantaina mentiin Rokan ja Uunon kanssa Turkuun tokoileen Anun ja tyttöjen loistavassa seurassa. Ensin naksuttelin molempien kanssa hetken kontaktia ja omatoimisia sivulletuloja ja ne kyllä parantuneet molemmilla hurjasti. Seuraamisen käännöksiä ja parin askeleen siirtymiä naksun kanssa myös ja molemmilla nekin hyvin. Rokan kanssa tehtiin tunnaria oman piilotuksena pari kertaa ja hyvin hakee. Loppuun vielä ruutu kaksi kertaa alustalla ja hienosti hahmotti sen ja juoksi sinne kyllä lujaa!!!
Uunon kanssa tehtiin koko voittajaluokka käskytettynä läpi tai no hyppynoutoa ei otettu kun ei ollut hyppyä. Seuraamisessa vähän seilasi, kontakti kyllä pysyi hyvin. Oikella käännökset väljiä eli ne treenilistalle. Liikkeestä istuminen hieno, luoksetulossa olisi saanut tulla vähän lujempaa mutta stopin nyt toimi kun pysäytin seisomaan käsimerkillä. Ruutu muuten oikein nätti mutta lähti liikkurin käskystä seuraamaan, metallinouto ihan ok. Tunnarissa vähän maisteli vääriäkapuloita eli varmaan vähän rauhoitteli itseään mutta mule toi lopuksi kyllä oman eli tunnaria treenattava vaan siellä palkkaamattomuus treeneissä kun näköjään ne tuottaa ongelmia. Kaukot nätii ja teki kaikki asennot vaihdot hienosti!
Kokonaisuutena ihan kiva suoritus mutta sellaista tarkkuutta vielä tarvitaan vähän joka liikkeeseen, mutta se varmasti tulee ajan kanssa. Tuo tunnari asia oli oikeestaan hyvä et tuli ilmi nyt niin osaa sitä sitten treenata oikein.
Loppuun vielä vähän kontakti treeniä kun Anu häiriköi ja tuollaista tarvisi tehdä paljon enemmän mun koirille!! Kiitos Anu todella kivasti toko aamupäiväsät, oli niin kiva tokoilla yhdeesä!!!
Ainiin en muistanutkaan vielä sitä mainita et kaikista paras juttu varmasti noissa tokoissa oli se et mun koirat pysty tekemään hommia vaikka Anun yhdellä tytöllä oli juoksu ja treenasi siinä ihan vieressä!!! Molemmat pojat siis ihan super taitavia, ihanaa!!!
Samalla Turun reissulla Rokallal ja Uunolla oli myös vesiterapia Koira Fysiolla, pääsivät siis taas polskimaan altaaseen. Molempien treenit keskittyi nyt ylämäkeen jotta saadaan se takapään voima aktivoitua ja askel piteneen!! Kiva huomata miten mielellään pojat menee altaaseen ja odottavat siellä tyytyväisinä että matto lähtis pyörimään, mielekästä jumppaa heillä!!!

Vapun kunniaksi leikittiin viel pallojen kanssa hetki pellolla illalla

Tänään päivällä mentiin Uunon kanssa Somerolla ratatreeneihin sunnuntain kisoja silmällä pitäen ja kyllä oli taas niin opettavaista ja kivaa!! Ekalla kierroksella tehtiin ihan kisanomainen rata ja siinä haku ihan ok, nostossa vähän pääsi liian lähellä lampaita ja antoi niille vähän vauhtia. Muuten kuljetus mulle ihan ok ja tuo pieni juttu mikä tapahtui niin oli ihan mun vika ku olin taas hieman myöhässä. No pois päin ajo onnistui tänään todella hyvin kun lampaat liikkui sujuvasti ja homma pelitti muutenkin, peruskuljetus myös ihan ok. Häkityksessä vähän ongelmia kun en saa Uuno lähtemään viel kovin hyvin sisäflänkille mutta siinäkin harjoittelu tekee mestarin mutta häkkiin lampaat saatiin loppujen lopuksi. Rata kokonaisuutena oli paljon parempi ku viimeksi ja se ehkä johtui siitä et tiesin itse paremmin mitä tehdä ja minne mennä, no mutta sunnuntaina sitten nähdään miten meid'n käy....vähän kyllä alkaa jo jännittämään et mihin taas on itsensä laittanut!!!
Harjoiteltiin loppuun vielä muutama kaari ja ne kyllä nättejä kunhan vaan autan tarpeeksi niin pysyy se loppuosakin kasassa eikä taita liian aikaisin sisälle. Samoin mulle kuljetuksessa ja nostossa ja niissä varsinkin mun pitää olla tarkkana et ohjaan hyvin Uunoa ja katson myös mitä lampaat tekee. Tässä lajissa pitää kyllä kiinnittää niin moneen asia huomia ja se välillä vaikeaa mutta ehkä sitä tekemällä oppii!!! Kiitos Marika ja Kimmo jälleen mukavasta päivästä!!! 
28.04.2012 - 22:51
Perjantaina mulla meni vähän töissä pidempään ku luulin ja sit oli muutakin touhua ja tohinaa jälleen, niin ei ehditty illalla treenaamaan Uunon kanssa kun muutama hyppynouto, ne ok. Sit vähän vahvistin luoksetulon maahanmenoa ja taisi tuo vahvistua onnistua ja pari suoraa viel loppuun, muuta ei treenattu mutta onneksi Tiia ja Onni ehtivät meidän kanssa viel illalla Elonkiertoon lenkille. Siellä oli niin rauhallista, koirat saivat jälleen juosta ja uida joessa niin paljon kun ehtivät!! Niin ja jahtasinhan Uuno jänistä, mun "metsäkoirat" siis Rapa ja Rokka eivät huomanneet mitään ku pupujussi lähti vierestä mutta Uuno huomasi ja hetki mentiin lujaa.... Uuno pääsee kyllä pellolla yllättävän lujaa ja ketterästi juoksemaan koska ei paljoa jäniksestä jäänyt, no muutamalla huudolla Uuno kuitenki päätti jättää saaliin ja palata muun lauman luokse!!!
Tänään käytiin Rokan kanssa vähän aksaileen pitkästä aikaa ja oikein kisoissa, kisoihin on hyvä mennä kun ei olla varmaan pariin kuukauteen tehty kuin keppejä..... No eipä Rokalla kyllä mitään ongelmia ollut muistaa mitä niiden esteisen kanssa tehdään, mulla sen sijaan oli ongelmia varsinkin ekalla radalla oman rytmitykseni kanssa ja jotenkin menin todella varovaisesti ja tästä Rokka ihan hämääntyi.... No sit suutuin itselle sen verran et toinen rata menikin jo paljon paremmin ja siinä oli asennetta ja vauhtia, Rokka meni ihan hirveetä kyytiä eteenpäin ja siinä sen menossa oli vähän sellaista raivoa jota olen kaivannut!!! Molemmilta radoilta hylly mutta pääasia et sain ilmoitettua Rokan kisoihin ja viel kisattiinki ja meillä oli kivaa!!!
Kisat oli Lempäälän hallissa joten mullahan oli mukana myös Rapa ja Uuno, Uunon kanssa käytiin tekeen hallissa vähän kontakti treeniä, seuraamista, kaukoja ja paikalla olon päätä, oikein kunnon häiriö treenit kun ihmisiä paljon ympärillä ja koiria jotka viel käy aika kierroksilla. Uuno tokoili kuitenki oikein hyvin ja hetken kun oli ihmetellyt hälinäää niin ei ottanut siitä yhtään häiriöö!!! Paikallaolon pää maassa teki palkintojen jaon aikana ihan siinä vieressä et oli kunnon häiriö ja pää pysyi kaiken aikaa rauhallisesti ja levollisesti makaili!!!
Kotona vähän puuhasteltiin pihahommia ja siivottiin autoa, koirat tietenkin tärkeinä apulaisia siinä vierellä touhuamassa kaiken aikaa!! Uunon kanssa tehtiin pihassa tunnari x2, toinen ihan normaali matkalta ja toinen 25m matkalla, molemmat oikein nätit ja varmat. Luoksetulon seisomista puun kierron kautta ja se tulee terävämmäksi vaan ku sitä treenaa!!! Tuo treenaaminen saa kyllä ihmeellisiä asioita aikaan!!!
Huomenna onkin vuorossa mielenkiintoinen koulutus, mutta siitä lisää sitten huomenna tai maanantaina!!! Vähän mennään uusia tuulia katseleen Eijan ja koirien kanssa!!! 
25.04.2012 - 22:05
Nyt on pojille avattu omat kotisivut!!
Sivuilla pääset TÄSTÄ!!
25.04.2012 - 21:11
Eilen aamulla ajeltiin Somerolla paimentaan Uunon kanssa ja olikin todella mukavat paimennukset, mä nimittäin itse koin muutaman ahaa elämyksen ja nyt on taas pari asiaa hieman selkeämpiä, kiitos Virpi! Käytiin molemmat kierrokset tekemässä isolla pellolla Virpin ja Jan kanssa, molemmilla kerroilla myös aika sama kaava eli hakukaaria pitkältä matkaa, poispäin ajoa ja häkkiä. Kaaret olivat nättejä, mutta siellä lampaiden takana pysähtyminen hieman hankalaa.... Poispäin ajossa nyt mulla tuli ekaa kertaa sellainen olo et tiedän mitä teen ja miten ja niinhän se poispäin ajo alkoi toimimaan paljon paremmin kun ennen, Uuno on siinä jo aika hyvin ohjailtavissa kunhan mä olen selkeä käskyissäni. Häkki on se mun kammotus ollut ja on ehkä vieläkin vähän, mutta saatiin pari onnistunutta häkitystä kun mä ymmärsin mihin voin jättää koirani et saan sen varmasti ohjattua sinne lampaiden taakse tarvittaessa. No nyt taas sulatellaa näitä juttuja ja ensi viikolla sitten vielä kenraali harjoitus ennen suurta koitosta, alkaa jo vähän jännittämään!!!
Illalla ajeltiin Turkuun tokoilemaan Lentsun valvovan silmän alle ja eipä nähty edes poliiseja Kupittaalla, kun siellä nyt on kamala kohu koirien kouluttamisesta.... No ainakun kevät tulee niin kas kummaa koirista saadaa aikaan aina jotain juttuja ja muka ongelmia, ihmeellistä ja niin ärsyttävää. Eikä se nyt ole parempi et ihmiset kouluttaa niitä koiriaan ku se et niitten kanssa ei tehdä mitään ja niistä tulee aivan kamalia?
No sitten itse tokoiluun, ensin salamakävely ihan liikkeenä joka muuten oikein nätti mutta maasta ei lähtenyt mukaan ekalla käskyllä. Tehtiin tuo kohta uudestaan ja sitten lähti mukaan, noita mukaan lähtöjä voisi ehkä treenailla joskus niin ne varmaan olis paremmat!! Tunnari kanssa ihan liikkenä ja siitä me saatiin 10, tunnari oli kyllä hieno ja olen todella tyytyväinen kun pysty tekeen sen tuolla vaikka häiriöö oli jonkin verran!! Mun kääntymistä pitää vahvistaa kun sotkee sen nyt varmaan hyrrään ja lähtee peruuttaan kun lähden kääntymään. Tehtiin vähän häiriötreeniä kaikki yhdessä eli ensin seuraamisen käännöksiä ja sivuaskeleita, peruuttamista tarvii treenata se huono. Sitten kaukoja samaan malliin kaikki yhdessä ja ne ihan ok, hyvin kuunteli mun käskyja mutta seisomasta istumaan menoa edelleen vahvistettava kun välimatka kasvaa niin ei tekniikka pysy kasassa. Luoksetuloja tehtiin kaikki myös yhdessä ja siinä pientä kuuntelu treeniä koirille eli koska se oma ohjaaja kutsuu, Uuno suoriutui tästä vallan mainiosti eikä ollut edes lähdössä muiden käskyistä!!!
Loppuun vielä paikallaolo ja nyt pää jotenkin villiintynyt ja ei tahdo enään pysyä maassa eli palataan vähän taaksepäin treeneissä ja yritetään saada pää mahdollisimman eteen et Uunon olisi hyvä maata siinä. Myös maahanmenoja vuorotellen treenattava ainakun mahdollista kun siinä seurailee liikkuria ja kontakti katoaa. Katsottiin vielä ihan lyhyt paikallaan istuminen kun mun mieelstä Uunon etutassut liikkuu siinä mutta eihän ne nyt tietenkään liikkuneet, no täytyy kuitenki sitä treenata ja tehtävä jättö rauhallisesti ja selkeästi. Oli kyllä kivat treenit jälleen pro ryhmän treenit jälleen, parin viikon päästä nähdään taas!!!
Sillä aikaa kun mä treenasin Uunon kanssa niin Sakke ja Obelix tekivät kaupunki kävelyä Kupittaan puistossa, olivat ihmetelleet ankkapuistoa ja käyneet myös mätsärissä katselemassa koiria. Obelix oli käyttäytynyt erittäin mallikelpoisesti ja nätisti, pää asiassa vaan katsellut kaupungin ihmeellistä menoa ja tarkkaillut ihmisiä ja koiria!!!
Uunon treenien jälkeen Rapa ja Rokka viel pääsivät vähän tokoileen, molempien kanssa naksuttelin sivulletuloja jotka molemmilla hyviä. Rapan kanssa pari suoraa luoksetuloa joissa oli vauhtia, muutama stoppi ja seisomisesta ei ollut mitään tietoa kun herra tuli niin lujaa. Maahanmenot hienoja ja seisomaan stoppikin hieno kun vähän sitä treenattiin!! Kerran liikkeestä istuminen ja se ihan nappiin!
Rokan kanssa pari suoraa luoksetuloa joissa oli kanssa vauhtia, seisomaan stopii nätti mutta maahanmeno huono, joten sitä treenattiin sitten erikseen ja sitten maahanmenokin alkoi onnistumaan, vielä tarvitaan paljon treeniä et saadaan ne toimimaan hyvin. Rokan kanssa loppuun vielä paljon temppuja ja sen kanssa yhdessä tekeminen oli niin kivaa!!!
Kupittaalta ajeltiin suoraan Koira Fysiolle jossa Rokka ja Uuno pääsivät vähän taas polskimaan, Rokan treeni koostui nyt monesta ravipätkästä ja loppuun vielä lyhyt ylämäki osuus. Rokka oli nyt plajon rennompi kuin viime viikolla ja käveli sekä ravaili nätisti altaassa. Uuno ohjelm oli enemmän ylämäki painoitteinen ja loppuun vaan vähän ravia, Uuno oli myös rento ja työskenteli altaassa todella kivasti! Molemmat pojat selvästi tykkäsivät mennä sinne ja olivat siellä ihan kuin kotonaa eli kohta meille pitää kotiinki hommata tuollainen allas...
Tänään illalla käytiin lenkkeileen Tiian ja Onnin kanssa Elonkierrossa ja voi että kun koirilla oli kivaa kun pääsivät uimaan ja leikkimään vesileikkejä oikein kunnolla jokeen!! Ennen lenkkiä vähän treenailin Uunon kanssa seuraamista ja pään asento parantunut hurjasti, olipa mukava yllätys!! Lenkin jälkeen tehtiin muutaman kerran ruutu lätkällä ja se ihan ok. Metallinouto ylipitkältä matkaa ja se muuten ihan ok mutta palautuksessa vähän törmäsi muhun eli siihen kiinnitettävä huomiota jatkossa. Olipa ihana lenkki hyvässä seurassa ja kauniissa ilmassa ja oli jo niin lämminki!!!
Tänään Suomen kennelliitosta tuli hyviä uutisia, Uunon luustokuvat on nyt tutkittu ja viralliset tulokset ovat saapuneet... Lonkat A-A ja kyynerät 0-0!!! Uuno on siis ihan priimapoika!!! 
23.04.2012 - 22:12
Lauantaina iltasella käväistiin Vaulammilla ja Uunohan pääsi tottakai tokoileen vähäsen, tehtiin ruudun keskikohta treeniä ja siinä Uuno kyllä todella hyvä ja aktiivisesti lähtee keskikohtaa etsimään jos ei ihan heti osu sinne!! Salamakävely ihan koko liikkeenä ekaa kertaa ja aika hieno suoritus, maahanmeno hieman hidas mutta muuten ei mitään moitittavaa. No maahanmenoja ollaan tehty todella vähän viime aikoina kun ollaan tuota istumista treenattu paljon, mutta treenillä sen saa kuntoon! Tein myös kaikki jäävät yksitellen ja ne nyt hyvin!! Loppuun palkkaamattomuus treeni jossa suora luoksetulo, hyppynouto, metallinouto ja tunnari, mitäs tästä sitten muuta kertomaan kun että kaikki onnistu todella hienosti!!!
Treenien jälkeen Uuno keksi uuden ihan huippu kivan jutun, nimittäin trampoliinin!!! Mä Leevin kanssa siellä pompin niin olihan Uunon myös pakko päästä pomppimaan ja siellä se mun ja Leevin kanssa hyppeli ja pomppi. Saiskohan tuolla treenattua niitä syviälihaksia, kun joutuu kuitenki kaiken aikaa tasapainoilemaan vartalonsa kansaa?
Sunnuntaina oli päivällä vuorossa tämän vuodet ekat verijäljet ja tällä kertaa töihin pääsi Rokka ja Uuno. Rokan jälki noin 700m pitkä ja ihan normaali avojälki. Rokan jäljestys rauhoittunut todella paljon viime vuodesta ja nyt alkoi jo tuntumaan et sen kanssa voisi mennä kokeisiinki ja varmaan toukokuussa menemmekin. Hyvää perusjäljestystä koko matkan, vähän pellonkulmassa oleva kulma meinasi tuottaa ongelmia mutta hyvin Roketti sen selvitti!!! Olen oikein tyytyväinen Rokkaan ja sen työskentelyyn!!!
UUno pääsi kanssa jäljestään, olisko ollut Unskin elämän kolmas tai neljäs jälki ja pituutta oli tällä kertaa reilu 300m ja pari kulmaakin matkalla. Uuno haisteli hyvin alun ja lähti liikkeelle mutta mä pöllö kun kehuin sitä niin alkoi ihmetteleen ja katselemaan mua et mitä mä siellä oikein höpötän.... No kun mä olin hiljaa niin jäljestys sujui todella hyvin ja Uuno teki hyvää työtä. Välillä selvästi vähän ihmetteli mitä tekee ja silloin alkoi etsimään keppejä mulle mutta kun vaan käskin uudestaan jäljestään niin nenä meni maahan ja matka jatkui!! Kulmilla oli selvästi vähän ihmeissään et mitä niillä pitää tehdä mutta pienellä avustuksella matka jatkui ja toisella kulmalla Uunolle itsellä oli selvästi ideaa et tästä jatketaan matkaa!!! Voipi olla kesän aikana Uunonki kanssa mejäkokeessa käydään kun tuo jäljestys oli nyt kuitenkin noin mallikasta ja leppoista!!!
Kiitoksia Tiialle, Heidille ja Eijalle seurasta ja oli meillä vaan vallan mainioita jälkikoiria jotka kaikki toivottavasti nähdään mejä kokeessa kesän aikana!!! Samalla lenkkeiltiin viel metsässä Tiian, Heidin ja Onnin kanssa ja onneksi vältyttiin niiltä kamalilta käärmeiltä, ku ne varmasti ovat heräilleet kun on niin lämmintä.... Mun painajaiskausi alkaa taas ku ne lierot alkaa liikkumaan, tulispa talvi jo taas!!!
Kotona iltasella Rokan ja Uunon kanssa treenattiin vähän keppei ja erilaisii ohjaus juttui niihin, molemmilla kepit aika hyvässä kunnossa, tietenkin pientä hienosäätö treeniä vielä tarvitaan ja paljon!!!
Tänään illalla Rokalla ja Uunolla vuorossa TOKOkoulutus omalla kentällä ja kouluttaja Dogitiimi/Anu Rikkilä, olipa kiva mennä omalle kentälle tokoileen pitkästä aikaa ja viel niin et joku katsoo mitä teen. Rokan kanssa katsottiin ohjattua noutoa ja siinä riitiikin katsottavaa, ekalla kerralla ryntäili minne sattui mutta kun homma saatiin taas vähän haltuun niin teki ihan ok töitä. Vasenpuoli parempi, oikealle kun lähtee niin tuppaa vähän vilkuilemaan merkkiä eli oikeaa treenattava enemmän ja sitten sinne keskikapulan tykö voisi laittaa kaikkee häiriö juttui jne... Merkkiä täytysi palkkailla aina kun tekee sen todella hyvin koska nyt huomasi heti kun ekasta ei saanut palkkaa niin toisen kerran meni sinne hiljempaa. Hetsattuna merkki oikein hyvä ja iloinen!!!
Toisella kierroksella katsottiin luoksetuloa ja nyt seisomaan stoppi muuten hyvä mutta pysähtyi vähän vinoon ja maahanmeno HIDAS.... Seisomaan stoppiin sain hyvän vinkin et heti kun pysähtyny niin palkkaan eteenpäin, tätä ei kyllä vaan voi tehdä usein ettei ala juokseen läpi stoppia. Maahanmenoja tutkailtiin sitten tarkemmin ja tehtiin niin et mä peruutan ja Rokka tulee sinä mun edessä ja kun menee maahan käskystä niin käyn viemässä namin koska tähän asti olen heittänyt ja Rokka nousee siinä kohdassa ylös. Loppuun vielä paikallaan istuminen pari minuuttia ja se ihan ok, kävin aina välillä kehumassa piilosta et pysyy skarppina!!!
Uunon kanssa katsottiin myös ohjattua ja vähän oli Uunolla aluksi liikaa intoa ja unohtui merkit ja kaikki mutta uusinnalla saatiin jotain järjestystä asiaan. Uuno noutaa hyvin kapulat eikä vilkuile keskikapulaa mutta palautuksessa kiinnittävä huomio ettei törmää muhun ku siitä sit lähtee niit pisteitä siellä huipulla..... Tuohon törmäykseen saatiin hyvä kikka vähän vaan tarvii jalkaa liikauttaa ja se oli siinä, kuinka voi noin pienellä jutulla saada noin hyvän vaikutuksen!!! Merkillä oltava tarkkana ettei Uuno mene liian kauaksi, nyt huomasi kun tehtiin liikkeenä et tuppaa valumaan kauemmas merkin taakse, silloin kun otan pelkkää merkkiä niin jää todella lähelle merkkiä eli tuohonki pitää kiinnittää huomiota!
Toisella kierroksella katsottiin vähän kehään menoa ja sieltä pois tuloa ja sain myös vähän ajateltavaa tuon kisapalkkauksen suhteen.... Nyt täytyy ajatella ja tarkkaan, mutta noita kehään menoa ja pois tuloa pitää myös treenata koska haluan että meidän koko suoritus Uunon kanssa on hallittu ja siisti!!
Kiitoksia Anulle tokokoulutuksesta, kyllä oli taas niin antoisa ilta ja nyt on paljon uutta mietittävää ja pohdittavaa!!!

Uuno viime tiistaina Lentsun tokokurssilla.

Toinenki kuva missä kieli keskellä suuta... Tarkkana kuin porkkana!!
Kuvat: Sirpa Saari
21.04.2012 - 14:56
Taas se viikko on vierähtänyt ja paljon on ehditty koiruuksien kanssa touhuamaan ja treenaamaan!! Torstaina aamulla Vaulammilla tokoilin ensin Rasmuksen kanssa joka jälleen ihan super pätevä, tehtiin hyppynouto vaan kerran kun se oli niin hieno ja Rapa laukkaili molempiin suuntiin iloisesti!!! Auton kiertämisen avulla ruudun loppuosaa joka myös vauhdikas ja loppuun vähän seuraamista joka ihan siistiä, nättiä perus työskentelyä.
Uunon treeniohjelmassa oli myös hyppynouto ja myös vinot heitot ja niissä Uuno on kyllä kehittynyt tai kehittynyt lukemaan paremmin missä este on ja hyppäsi sen joka kerta moelmpiin suuntiin vaikka seistiin kuinka esteen sivussa ja kapulan heitin ihan minne sattui... Motivaatio myös ihan kohdillaan sillä laukkailee hyvin molempiin suuntiin. Ohjatun noudon suuntia alustoilla ja ne hyvässä mallissa, muutaman kerran palkkasin pelkän merkin ja sekin oikein hyvin vaikka välillä vähän valuu kauaksi, mutta ei vielä liian kauas!! Tunnari ensin vaan oman piilotuksena ja hyvin toimi nenä, heti perään ihan liikkeenä ja nätti ja rauhallinen tunnari!! Ruudun loppuosaa kiertämisen avulla ja sitä täytyy treenata lisää sillä välillä Uunon vaikea hahmottaa mihin pitää tulla. Loppuun paikallaan istuminen ja nyt huomasin siinä yhden ongelman en tiedä onko tehnyt näin ennen mutta nyt osui silmään eli kun jätän koiran niin siirtää vähän toista etutassua eteenpäin eli tämä nyt tarkkailuun ettei tästä tule ongelma!
Eilen perjantaina aamutuimaan lenkkeiltiin Katin ja koirien kanssa yhdessä ja kyllä oli taas lystiä!!  Lenkin jälkeen kävin vähän Forssassa asioilla ja samalla poikkesin Uunon kanssa treenaan Prismalle vähän häiriöö. Tehtiin ihan liukuovien edessä ja keskellä kontakti treeniä ja se hyvin, ihan muutaman kerran kontakti katosi, häiriöö oli todella kiitettävästi! Kakoja ovien läheisyydessä niin et palkkasin ekaa nousua ja muutaman kerran ihan liikkeenä. Mun viereltä maahanmenoa treenattava nyt paljon et ne molemmat tassut menisi suoraksi. Paikalla olo pää maassa ihmisten keskellä, ihmiset meni todella läheltä (noin 0.5m) ja välillä jopa juttelivat Uunolle. Pää nousi muutaman kerran ku joku jäi jutteleen Uunolle mutta hyvin Uuno pysyi maassa, katsoi vaan juttelijoita vähän siihen tyyliin et mitä sää siinä juttelet ku mä olen töissä.... Hyvä häiriötreeni, tarvisi vaan useammin mennä tuonne kauppojen ovien eteen treenaan niin tulisi monenlaista häiriöö koiralle!!!
Sisällä kaikilla koirilla oli vielä jumppahetki eli vahvistettiin takaosan käyttöä peruuttelemalla rappusissa, pyörimällä rahin päällä ja sitten viel vähän dynairin kanssa jumppailin!!! Olipa kiva tehdä tuollaisii pikku juttui sisällä ja koiran oli niin innoissaan ja teki hommia kauhealla motivaatiolla!!!
Tänään aamutuimaan käytiin Tiian, EIjan ja Heidin kanssa vetämässä neljä jälkeä metsään huomista varten, kyllä muuten kävi jälkien teko äkkiä kun oli hyvää seuraa matkassa!!! Huomenna Rokka ja Uuno pääsevätä sitten katsomaan kuinka jäljestys sujuu, vähän jänskättää et miten mahtaa kevään ekan jäljen käydä. Rasmus pääsee myös ehkä ajamaan jonkun jäljen toiseen kertaan jos jaksan sen kanssa tallustella!!! 
Jälkien teon jälkeen käväistiin viel Tiian, Onnin ja Heidin kanssa kunnon lenkki ja mä en voi ymmärtää miten Uuno ja Onni jaksavat juosta kaiken aikaa kilpaa pitkin peltoja ja ei näy väsymyksestä mitään merkkejä missään vaiheessa.... Hyvä kunto täytyy noilla nuorilla miehillä olla!! 
18.04.2012 - 20:21
Eilen Uunolla oli ohjelmassa Lentsun tokokurssin toinen kerta ja ohjelmassa oli luoksetulo ja kaukot eli nekin ihan mun lemppari juttuja tai tokohan on kokonaisuudessaan niin kivaa ja ihanaa!!! 
Ensin tehtiin luoksetulo vähän erilailla kun normaalisti eli samaan harjoitukseen laitettiin ohjaamisharjoitus. Ekalla kerralla sai itse valita mihin sijoittua ja se meni helposti, maahanmenoa ennakoi voimakkaasti ja sivulle tulossa mä heiluin ihan liikaa..... Seuraavalla kerralla sitten itse seistiin lähetyspaikalla ja ohjattiin koiraa sieltä, Uuno todella hyvin ohjattavissa ja luoksetulokin oikein mallikas. Viimeiseksi suora luoksetulo ja heti perään stoppien kanssa käskytettynä, käskytettynä todella hieno luoksetulo ja stopit hyvässä mallissa!!!! Loppua pitää treenata niin etten auta Uunoa ja kääntyile joka suuntaan, muuten jatketaan normaaliin malliin.
Kaukot kiertämisen avulla ja ne todella hienot, vaihdot terävät ja tekniikkakin pysyi pysyi kasassa suht hyvin vaikka kierrokset vähän nousi. Kaukot ihan liikkeenä liikkurin kanssa ja niissä tekniikka kaikissa muissa vaihdoissa kunnossa mut seisomisesta istumaan menoa vahvistettava vielä lisää, sillä ei mene tarpeeksi taaksepäin siinä. Kaukojen sivulta maahanmenoa avustajan kanssa et saa ne molemmat etutassut sinne eteen ja Uunon suoraan maahan. Kaukotkin hyvässä mallissa!!!
Loppuun paikallamakuu isolla porukalla ja käskyettynä yksitellen koirat maahan, Uuno seurasi kovasti liikkuria eli sitä treenattava paljon. Paikallaolossa pää pysyi hienosti maassa ja Uuno rauhallinen, loppu oikein nätisti ja odotti hyvin mun käskyä!!! Hyvät treenit Turussa jälleen, Kiitokset PRO-ryhmälle ja Lentsulle!!!
Rokan kanssa naksuttelin puistossa hetken sivulletuloja ja ne on muuttuneet paljon nopeammiksi ja iloisemmiksi kun olen niitä nyt hetken naksutellut. Ei ottanut yhtään häiriöö ihmisistä ja toisista koirista eli oikein hyvä Rokalle!!! Pieniä pätkiä seuraamista naksun kanssa, ne todella hyviä ja intoa riitti vaikka kuinka!!!
Kupittaalta ajeltiin Turun Koirafysiolle jossa meitä odotteli Anu ja Rokkaa ja Uunoa vesiterapia!!! Mä haluan vahvistaa noiden kahden koiruuden takaosan käyttöä ja sitä voimaa ja tuolla vesialtaassa se saadaan tehtyä oikein hyvin. Rokka meni vesialtaaseen ensin ja vähän sitä jänskätti mutta rentoutui oikein hyvin hetken kävelyn jälkeen. Pari pientä ravipätkää tehtiin ja niissä Rokka sai ravin tahdista kiinni hetken mietinnän ja harjoittelun jälkeen. Yksi pätkä tehtiin myös ylämäkeä että saadaan se takaosa kunnolla käyttöön.
Uuno meni altaaseen rohkeasti ja oli siellä todella rento. Kävely sujui hyvin ja ravissa sai tahdista kiinni todella nopeasti ja ravaili rennosti. Ylämäkeä kanssa pieni pätkä ja eipä siinäkään mitään ihmeellistä ollut. Nyt odotellaan jo Rokan ja Uunon kanssa malttamattomina ens viikkoa ja uutta vesiterapiaa, mä niin odotan että pääsee näkemään kuinka paljon tuolla saadaan muutoksia aikaan!!!Kuvia tulossa ensi viikolla, Kiitos Anu!!
Tänään tehtiin kunnon kävelylenkki koirien kanssa, hyvää palauttelua eilisestä!! Käytiin tokoileen Uunon kanssa ekaa kertaa tänä keväänä nurmikolla ja se olikin todella kivaa, ainakin musta eli kyllä se kevät sieltä oikeesti tulee!!! Ensin metallinouto pitkältä matkaa et saan palautusvauhdin paraneen ja tuo kyllä auttaa. Ruutu lätkällä EVL tyyliin ja siinä ei mitään erikoista, yksi ruutuun juoksu myös VOItyyliin ja sekin oikein hyvin. Seuraamista ja siinä palkkailin perusasennot, tehtiin paljon pysähdyksiä heti käännöksestä ja ne parani ja tiivistyi toistoilla. Seuraaminen nyt itsessään todella kivan oloista ja pää alkaa nousemaan!!!! Käskytettynä pari suoraa luoksetulo toinen sivulle ja toinen suoraan leluun, vauhti parantunut tai sitten Uunolla on kevättä rinnassa!!! Loppuun tunnari ja siinä oli myös vähän liikaa vauhtia ja sähläämistä, ekalla kerralla nousi väärä pitkän pohdinnan jälkeen, uusinnalla tuli oma mulle mutta vähän sähläsi kapuloilla. En tiedä vaikuttiko tuo nurmikko nyt tuohon tunnariin vai se ettei olla pariin päivään tehty tunnaria, no nyt joka päivä tunnari ja mahdollisuuksien mukaan nurmella et tottuu Uunon nenä siihenkin!!!!
16.04.2012 - 20:32
Lauantaina oli Uunon "pentupäivä" Somerolla ja paikalla olivat kaikki kauniit/komeat sisarukset, olipa kiva nahdä kaikki kerralla ja päästä vaihtamaan kuulumisia!!! Ohjelmassa oli agility ja paimennusta tietenkin, agissa harjoiteltiin ihan perusjuttuja Peten opastuksella ja kyllähän se Uuno aika kivasti siellä hyppeli ja kääntyi juuri sinne minne halusin kunhan vaan itse muistaa ohjata kunnolla!!! Kävin aksailemassa myös vähän velipoika Flipin kanssa, joka oli todella taitava ja pätevä aksaaja, kiitoksia Katariina koiran lainasta!!!
Paimennuksessa käytiin isolla pellolla tekemässä vähän hakukaaria enomies Liipparin kanssa ja ne oli aika mallikkaita jälleen!!! Hyvin Uuno hakee lampaat ja kuljettaa ne mulle mallikelpoisesti, aika kivassa mallissa tuo Uunon paimennus!!! Aitauksessa tehtiin vähän poispäin ajoa ja siinä alkoi olla jo jotain ideaa ja ajatusta, myös mulla oli nyt ajatusta miten sitä homma tehdään ja miten liikuttelen Uunoa!!!

Koko sisarusparvi samassa kuvassa!!!  Kiitoksia Marikalle ja Kimmolle todella mukavasta pentupäivästä, kesällä sitten taas uudestaan!!
Illalla haettiin Rapan ja Rokan kanssa Ansku&Fyra kyytiin ja suunnattiin Helsinkiin satamaan josta matka jatkui Tallinnaan. Illalla majoittauduttiin kivaan hotelliin, jossa kyllä jouduttiin vielä illan aikana vaihtamaan huonetta kun huomattiin et toinen sängyistä oli koiran kusessa ja asialla eivät olleet meidän koiruudeet, vaan varmaan edelliset majoittujat. No saatiin tilalle myös kiva huone jossa onneksi kuivat sängyt!!!
Sunnuntaina vuorossa oli Tallinnan voittaja 2012 näyttely jossa pojat ja Fyra olivat esillä. Ensin kehässä kooikerit ja meni kyllä näyttely todella hyvin, Rokka valioluokan ensimmäinen ja PU1, sert cacib & Tallinnan voittaja 2012 -> EE & BALT MVA!!!  Rasmus oli muuten vaan mukana ja sijoittui hienosti PU2, no eipä niitä uroksia sen enempää edes ollutkaan!!! Roppi kehässä Rokka VSP joka sopi meille todella hyvin koska ryhmäkehiin ei ehditty jäämään. Fyra pyörähti kehässä myös ja yllätys yllätys neiti oli Roppi hienolla esiintymisellä!!! Onnea Fyra ja Asnku uudesta tittelistä jälleen!!!

Voittoisa kolmikko!!!
Ryhmäkehiin ei jääty vaan suunnattiin satamaan ja takaisin Suomeen ja kotiin!! Kyllä reissuun on aina kiva lähteä mutta on kotiinki kva tulla vaikka reissu ei kestä ku vajaan vuorokauden!!! Kotona Uunolla oli ollut niin kova ikävä että istui lähes koko illan sylissä ja ei voinut edes nousta tervehtimään vieraita!!! Kyllä Uunonki pitää seuraavalla kerralla päästä reissuun mukaan ja valloittamaan maailamaa!!!
Tänään Uunon kanssa vähän tokoiltiin päivällä omassa pihassa, vuorossa luoksetulon stopit, seuraaminen pitkää matkaa ja tunnari. Stopit aikas kivoja tänään, seuraamisen toivoisin vähän lisää voimaa mutta ihan siistiä seuraamista, tunanri kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla nätti tunnari.
Iltapäivällä hain Tuksu neidin kyytiin ja ajaltiin Forssaan jossa hypättiin Uunon, Onnin ja Tuksun kanssa Eijan kyytiin ja nokka kohti Mevettiä, ohjelmassa koiruuksien luustokuvat ja silmäpeilaus. Uunon osalta kaikki näyttää olevan kunnossa ja ukkeli on ihan huippuluokkaa!! Silmät oli terveet, samoinku polvet, kyynerät ja olat, lonkat lähti A:na kennelliittoon eli odotellaan jännityksellä mitä ne siellä kuvista sanoo mutta terve poitsu meillä siis!!! Kiitokset Marikalle ja Kimmolle todella mahtavasta koirasta!!! 
Koko sisarusparvi on nyt kuvattu ja tulokset näyttävät todella hyviltä, virallisia tuloksia odotellessa.......
12.04.2012 - 20:43
Eilen keskiviikkona lenkkeiltiin Katin ja koirien kanssa tuolla perämetsässä ja tällä kertaa Jolinda oli kateissa varmaan puolisen tuntia....Aika pelottava metsä kun joka kerta joku tai jotkut koirat katoilevat, no onneksi kuitenki kaikki palasivat taas takaisin onnellisesti!!! Kiitos Kati seurasta!! 
Alkuillasta mentiin koirien kanssa tokoileen MTT:n parkkikselle ja seuraksi saatiin Eija ja Tuksu, Kiitoksia seurasta ja avusta jälleen!!! Rapan kanssa naksuttelin hetken sivulletuloja, tehtiin mun ympäri kiertämistä peruuttaen ja tunnaria. Sivulletulot todella hienoja ja Rapa komentaa mua jos palkka ei tule tarpeeksi nopeasti, kiertäminen ihan ok ja loppuun hieno tunnari!!!!
Rokan kanssa tehtiin sivulletuloja naksun kanssa ja ne paranee kaiken aikaa ja sitten pari kertaa peruutettiin mun ympäri mutta siitä Rokka meni jotenkin ihan hämilleen ku sitä tehään ulkona tai jotain niin sitten loppuun vaan sivuleltuloi et molemmille tuli hyvä mieli!!!
Uunon treeni ohjelma alkoi sivuilletuloilla ja mun ympäri peruuttamisella ja kyllä oli intoa ja eloa Uunossa, molemmat siis todella hienosti!! Kaukojen ekaa nousua ylipitkältä matkaa, seisominen ja istuminen molemmat onnistui hyvin 25metristä, mutta 50m seisominen ei enään onnistunut mutta istuminen todella täpäkkä eli pitää viel vähän treenata ekoja nousuja et onnistuu molemmat tuolta kaukaisuudesta!!!  Liikkeestä istuminen pari kertaa ja ne ihan nappiin, nyt ihan pieni "jalka" apu lähes huomaamaton nykyään!!! Ohjatun suuntia yhdellä kapulalla, vasenta tehtiin 5 toistoa ja kapula vähän eripaikoissa, oikeaa vaan kaksi kun se on niin paljon parempi. Vasenpuoli parani kummasti kun sitä vähän treenattiin enemmän, oikea puoli todella nätti, merkki myös joka kerta ihan täydellinen!!! Luoksetulon seisomaan stoppia kiertämisen avulla ja sitten ihan liikkeenä, siihen vähän kaipaisin vielä terävyyttä.....et siis treeniä taas tiedossa ja paljon!!!! Loppuun pieni palkattomuus eli metallinouto ja tunnari, metalli ihan siisti ja tunnari onnistui!!! Tunnarissa rauhallinen ja haisteli tarkkaan kapulat ja otti oman todella varmasti suuhun ja toi mulle, tämä on tämän viikon suurin työvoitto varmasti!!!!
Ainiin ja Uunohan teki paikalla olon Tuksun vieressä ja Tuksu oli aiheuttanut aika suuren häiriön ja se tietenki hyvä... Uuno makasi koko ajan (pari minuuttia) todella rauhassa pää maassa, hieno paikalla olo siis!! Todella hyvät treenit, kiitos Eija ja Tuksu!!!  Treenien jälkeen käytiin Tiian ja Onnin kanssa vielä lenkillä Elonkierrossa, tuli lenkkeiltyä oikein kunnolla eilisen aikana!!! Kiitos Tiia ja Onni seurasta!!!
Jottei eilinen olisi ollut liian rauhallinen päivä niin illalla vielä kaikki koirat vähän harjoittelivat takaosan hahmottamista ja jumppasivat jalkarahin avulla!!! Obelix oli ihan innoissaan kun pääsi jumppaapaan muiden mukana ja ei meinannut millään lopettaa!!!
Tänään oli vuorossa Uunon lempparipäivä eli paimennuspäivä!!!! Ekaksi käytiin tekemässä hakukaaria isolla pellolla ja Uunolla aikas heinot kaaret. Hyvin korjasi aina seuraavalla kerralla kaaren paremmaksi jos edellisellä kerralla jotain huomautin. Uunoa pystyy jo hienosti ohjaamaan kun tuo lampaita mulle, aikas taitava Uuno!!!
Toisella kierroksella aitauksessa poispäis ajoa kun mulle oltiin ensin väännetty rautalangasta mitä teen ja koska, kyllähän se alkoi ihan poispäin ajolta näyttämään kun tarkkaan tiesin mitä teen!!! Mä olen niin tyytyväinen ku nyt mulla on asiasta selkeä käsitys ja ei se ollutkaan niin kamalan vaikeaa mitä luulin, no Uunon kanssa kaikki tuntuu jotenkin helpolta!!!! Loppuun vähän viel hassuteltiin ja Uuno sai "vapaasti" kuljettaa lampaita mun perässä, vähän tuollaista vapaampaa toimintaa välillä tekee hyvää meille molemmille!!!
Kotosalla piti vielä vähän tokoilla eli ensin hyppynoutoa ja vinoja heittoja Uunon kanssa ja ne hyvin hallussa, perään sitten tunnarin oman piilotus. Hyvin pystyi haistelemaan rauhassa vaikka alle oltiin tehty hyppynoutoa muutama toisto, hyvä Uuno!!! Loppuun paikallaoloon pää maassa kun muut peruutteli vieressä ja temppuilivat, kivasti pysyi pää maassa eli varmuutta on saatu ihan kivasti tuohon päähän!!!
Muutama kuva tiistain tokkoista:

Uuno ruudussa

Tais mennä pallo ohi suun!!

Pallo kurkussa, auts...

Uuno seuraa ja mä olen hieman keskittynyt!!!
Kaikki kuvat: Sirpa Saari
10.04.2012 - 23:12
Tiedättekös mistä tietää että kevät on tullut? No siitä tietenkin et Lentsun tokokurssi alkaa ja et kymppitiellä saa ajella kesänopeuksilla!!! Siis nyt se kevät on virallisesti tullut!!!
Tänään oltiin Uunon kanssa Turus Kupittaalla tokoilemassa Lentsun valvovan silmän alla ja päivän teemana kaksi meidän lempijuttua eli ruutu ja seuraaminen!
Ruudussa ensin vaan katsottiin et löytääkö koira sinne ja mä niin kerroin et kyl Uunon pitäis löytää ja löysihän se pienen lenkin kautta mutta aivan itsenäisesti ei tarvinut multa apuja. Tehtiin ruutua pari kertaa alustan kanssa ja ne todella hienot. Sitten kiertämisen avulla seuraamaan tulemista ja se hyvin jos kävelen suoraan pois päin mutta jos menenki esim sivulle niin sitten tuli vaikeuksii, joten niitä nyt treenattava et Uuno oppii hahmottaan mihin sen pitää tulla ja et tulee suoraan sivulle ilman mitään ylimääräisiä lenkkejä.
Ruudun maahanmenoa tehtiin kaikki yht aikaa koska kyseessähän on -pro- ryhmä  eli kaikki koirat lähes vierekkäin ja niiden piti kuunnella koska oma ohjaaja käskee maahan, nämä Uunon kanssa todella hyvin. Maahanmeno ja sivulletulo yhdistettynä samaan leikkiin ja kaikki teki yht aikaa ja nekin todella hyvin Uunon kanssa. Ruutu osion loppuun vielä kokonainen ruutu käskytettynä, muuten todella hienosti mutta kun kävelin ohi niin nousi istumaan kun luuli kai et heitän jotain. Nyt treenattava noita sivulletuloja joka suunnasta ja sitten et skannaa ruudun varmasti myös ekalla kerralla hyvin.
Seuraamista käskytettynä ja se parantunut ja nyt paikka hyvä, käännökset myös sujui mallikelpoisesti. Nyt treenilistalle vasemmalle käännös ja seis ja täyskäännös ja seis et saan niistä napakammat kun tuppaa niissä vähän lorvaileen. Muuten seuraaminen todella kivaa ja hyvän oloista, edistytty ollaan kuulemma!!!
Loppuun vielä paikalla makuu ja siinä Uunon pää oli kerran noussut mutta Lentsu kävi korjaamassa ja sen jälkeen todella nätisti eli alkaa tuo paikalla olokin olla hyvässä mallissa tuon pään suhteen!!! Kyllä oli kivat treenit ja treeniporukka on kyllä ihan huippu, kiitoksia kaikille osallisille ja ens viikolla nähdään taas uusien kujieden merkeissä!!! 
09.04.2012 - 18:22
Lauantaina köröteltiin Uunon kanssa Somerolla ja vuorossa meidän ihka ensimmäiset ratatreenit ja taisi vähän kuljettajaa ainakin jänskättää et mitä siitä ollenkaan mahtaa tulla!!!  Rata "rakennettiin" yhdessä ja Marika valaisi meille monta tärkeää asiaa jotka tulee muistaa sitten kisoissa, mitens siellä voi muka muistaa asioita ku pitää vähän jännittääkkin ja kaikki hyvät neuvot tietenki unohtuu jne.... No sitten itse treeniin tai kisasuoritukseen miksikä sitä sitten kutsuukin, kokeiltiin siis ajaa 1-luokan rata Uunon kanssa ihan sen takia et tietää missä vaiheessa tuo ukkeli on ja mitä osaa.
Lähti hyvin hakukaarelle mutta sitten lopussa lintsasi ja tapahtui pienimuotoinen räjäytys, no lambit ja koira järjestykseen ja homma jatkuu. Poispäin ajo onnistui todella huonosti ja loppu matkasta vaihdoinki kuljetukseen että päästiin eteneen ja kuljetus meni oikein mallikkaasti. Lopulta kaikki lampaat saatiin myös häkkiin, pienten ponnistelujen jälkeen kylläkin mutta menvät kuitenki sinne häkkiin!!!
Mitäs tästä sitten opimme.....hakukaari kuntoon, maahanmenot pitää vaatia juts eikä melkein, no kun noi on hallussa niin homma varmasti alkaa olla hyvällä mallilla, niin ja sitten se poispäin ajo tarvii saada paremmaksi. No mutta suorituksen jälkeen Marika kuitenki oli sitä mieltä et kyllä Uuno voi kisata tuossa muutaman viikon päästä vaikka mä olisin ehkä ollut erimieltä eli nyt paljon treeniä et saadaan asiat kuntoon ja sitten kisoihin!!!
Harjoiteltiin koko porukka yhdessä hakukaaria vielä pellolla ja Uunolla oikea selvästi parempi kuin vasen mutta saatiin molemmille puolille pari onnistunutta kaarta ja siihen oli hyvä lopettaa. Virpin ja Ja:n kanssa vähän tokoiltiin pihassa eli paikallamakuu jossa Uuno pää maassa hiensoti monta minuuttia mutta kun pihalla käveli paljon ihmisiä niin pää nousi lopussa mutta muuten hyvä paikallaolo. Tunnari heti perään ja se todella mallikelpoinen suoritus!!!
Jottei Uuno pääsisi liian helpolla niin käytiin viel vähän pellolla tekemässä isolla lammaslaumalla kaaria ja kyllä oli hienot kaaret, taisi tuo iso lauma vähän auttaa asiaa. Olin kuitenkin Uunoon todella tyytyväinen ja kiva päivä muutenkin hyvässä seurassa ja paljon opittiin jälleen uutta Unskin kanssa!! Kiitoksia kaikille mukana olleille!!!
Iltasella pakkasin Uunon ja kooikerit autoon ja ajeltiin Prismalle tokoileen Anskun, Iiriksen ja Loten kanssa, mun koirista ekana hommiin pääsi Rasmus jonka kanssa otin merkkiä, itsenäisiä sivulletuloja ja kaukoja. Kaikki todella hienosti ja intoa riitti vaikka kuinka ja paljon. Rokka pääsi tekemään vaan itsenäisii sivulletuloja koska olen päättänyt pitää sen kanssa vähän tokotaukoa ja panostaa nyt vaan muihin lajeihin hetken aikaa. Sivulletulot todella nopeita ja tulee joka kerta ihan jalkaan kiinni asti.
Uunon kanssa treenattiin ohjatun suuntia alustoilla ja mä taas vähän mokailin aluksi mutta onneksi muistin et koiralle olisi varmaan hyvä näyttää ne alustat ensin siellä maassa ja sit vasta lähettää sinne. No kun oltiin käyty katsomassa ne niin johan homma alkoi sujumaan!!! Hyvin kyllä lukee mun käsimerkin et minne pitää lähteä! Vasenkaari hieman jyrkkä eli sitä treenattava erikseen et saa sen pyöreämmäksi, oikea oikein hyvä. Merkkiä palkkasin erikseen aina välillä ja menee todella hyvin suoraan merkin taakse ja nyt on jäänyt se merkin kaataminen pois jota harrasti jossain välissä. Muutama suora luoksetulo suoraan leluun ja tuli joka kerta hyvällä vauhdilla. Ruudun loppusosaa kiertämisen avulla ja siinä osaa hyvin hakea oikeaan paikkaan sivulle, täytyy kokeilla joku päivä ihan ruudusta ku kisoissa tuo kovin vaikeaa. Loppuun paikallaan istuminen pari minuuttia, hieman oli levoton kun yksi koirista lähti pois rivistä mutta istui kuitenki hienosti ja loppua kohden rauhoittui.
Treenien päälle käytiin Anskun ja meidän kuuden koiran kanssa oikein citylenkillä, joka kyllä oli ajoittain aika painajaista noiden mun pikku vetureiden kanssa... Pitäisi ehkä useammin lenkkeillä tuolla ihmisten ilmoilla jos nuo vaikka osaisivat sitten vähän paremmin käyttäytä!!! Kiitos Ansku seurasta!!
Eilen sunnuntaina käytiin lenkkeileen koko perheen voimin tuolla perämettässä ja saatiinkin kulkea ihan rauhassa ja koirat saivat juosta minkä jaksoivat, vaikka Sakella kaiken aikaa kova huoli et joku metsänpeto vie sen pienen Obelixin!!! No onneksi kaikki kuitenkin selvisivät hengissä kotiin asti eikä ketään hukkunut!!!
Illalla tokoiltiin Eijan kanssa MTT:n parkkiksella ja mulla mukana Rapa ja Uuno. Rasmuksen kanssa tehtiin metallinoutoa, jotka hyvät perusnoudot! Ruudun keskikohta treeniä muutama kerta ja hyvin asettaa itsensä keskelle ruutua ja jos ei ihan heti osu sinne niin peruuttaa sitten keskelle!!! Loppuun vielä seuraamista joka kyllä super innokasta ja hyvän tuntuista. Rasmus on teknisesti kyllä todella taitava tokokoira kunhan vielä saisi sen kisatilanteen sellaiseksi et Rapa nauttii siitä tekemisestä!
Uunolla oli vuorossa palkattomuustreeni ja siinä tehtiin Eijan käskytyksellä liikkeestä istuminen, luoksetulo, metallinouto, ruutu ja tunnari. Liikkeestä istuminen oikein hyvin, luoksetulossa pysähtyi kyllä seisomaan stoppiin mutta ennen uutta käskyä lähti liikkeelle. Metallinouto muuten hyvä mutta jäi vinoon sivulle, ruudussa ajautui vähän taakse kun ohjaaja hidas pysäyttämään ja lopun sivulle tulossa meinasi juosta jälleen mun väärältä puolelta mutta autoin sitten vähän kädellä. Loppuun tunnari ja siinä sama homma kun kisoissa eli kapuloilla tuli kiire ja nappasi ekan suuhun. Palkattomuus sujui hyvin, se ei Uunoa yhtään haittaa vaan tekee hommia kaiken aikaa yhtä iloisesti ja reippasti!!!
Tuo tunnari juttu oli hyvä kun tuli taas vastaan, liittyy siis varmaan jotenki palkattomuuteen eli pitää treenata sitä silleen et tekee pohjille aina liikkeen tai kaks palkatta ja sitten tunnari niin jos alkaisi niin toimimaan ja tulemaan malttia. Kiitos Eija treeniseurasta ja avusta!!
Tänään lenkkeiltiin Tiian ja Onnin kanssa tuolla perämetsässä tai oikeesta me lenkkeiltiin Tiian kanssa ihan kaksin ku muutama sata metriä kuljettiin koirien kanssa samaa matkaa mutta sitten nuo kaikki herrat katosivat metsään ja ilmestyivät sitten sata metriä ennen autoa takaisin!!! Taisi olla siellä metsässä jotain hyviä hajuja tai sitten jotain syötävää kun sen melkein tunnin viihtyivät siellä keskenään, no mutta pääasia että kaikki lenkkeili ja kaikki löysivät tiensä takaisin autolle!!!
Alku illasta käytiin tokoileen taas tuossa parkkikselle ja nyt treenaamaan pääsi vaan Uuno kun yritän kasvattaa vähän noiden kooikereiden motivaatiota ja saada aikaan sellaista kamalaa halua ja intoa tokoilla!! No mutta sitten Uunon treeniin, ensin tunnari jossa ekalla nousi ihan mikä sattuu kapula mutta uusinnalla sitten oma. Otettiin heti toinen tunnari perään ja se sitten todella nätti ja rauhallinen ja malttoi hyvin haistella ja etisä oman. Metalli ja puukapulalla treenattiin kapulan ottoa takaapäin ja sivulle istumaan tulemista suoraan. Nätisti ottaa kapulan mutta tarvii vielä vahvistusta et kiertää sen kapulan, sivulle jää vähän eteen eli sitä treenattava paljon et saadaan paikka paremmaksi. Pari kertaa metallit nouto ylipitkältä matkaa ja siinä sain vauhtia kasvatettua kivasti kun vielä palkkasin suoraan leluun. Seuraamista "käden" avulla ja mun mielestä ainakin nyt paremmassa paikassa, ei ainakaan yhtään paina reitiä vasten ja pääkin ehkä vähän noussut eli parempaan ollaan menossa. Seuraamista tehtiin kaikissa askellajeissa ja juoksu kyllä musta parantunut tai auttaa varmaan ku se paikka vähän taaempana niin ei ala siinäkään painaaan. Ruudun loppuosaa niin et laitoin Uunon maahan ja sit kävelin "kaavion" ja kutsuin mukaan, hankalaa tulla sivulle jos joutuu vähän kiertään sinne mun sivulle mutta namilla kun auttoi niin alkoi hyvin onnistuun!!! Loppuun pieni palkkaamattomuus treeni jossa tehtiin suora luoksetulo, liikkeestä istuminen ja tunnari: suoraluoksetulo oikein tasaista vauhtia kaiken matkaa, liikkeestä istuminen nätti ja loppuun tunnari todella hieno!!! Näitä nyt vaan lisää niin saa sen tunnarin kisoissaki onnistumaan!!!
Näin se pääsiäinen vaan taas meni, mutta paljon tuli treenattua ja opittua uutta!! Nyt vaan odotellaan niitä kevään/kesän kisoja ja treenataan ahkerasti niitä varten, treenaaminen on vaan niin kivaa!!! 
06.04.2012 - 20:11
Taas se viikko vierähti melkein ohi mennessä... Mä niin kuvitttelin et mulla olis ihan sellainen kevyt ja rauhallinen kevät mutta nyt kyllä tuntuu siltä et tää kevät ei ole nähnytkään rauhallista ja kevyttä, no syksyllä ja talvella sitten taas huilataan kunnolla!!! Maanantaina aamulla kävin lenkkeileen kunnon lenkin ja sitten saikin lähteä töihin katsastamaan mitä sinne kuuluu viikonlopun jäljiltä. Illalla oli vielä kaikille koirilla jummpa hetki eli palloiltiin, peruuteltiin ja tehtiin kaukoja, koko sakki teki kaiken hienosti ja todella innoissaan!!!
Tiistaina töiden jälkeen tallusteltiin tuossa pelloilla ja samalla treenasin Uunon kanssa luoksetulon stopit kiertämisen avulla, kun vähän harmitti se luoksetulon seisominen. Nyt seisominen sekä maahanmeno hienossa mallissa ja tulee myös lujaa sivulle jos ei käskekkään pysähtyä!!! Täytyy nyt muistaa vaan treenata myös joskus noita luoksetulon stoppeja ihan liikkeenä kun se on tainnut jäädä todella vähälle.
Keskiviikkona aamusta mentiin Vaulammille jossa lenkkeiltiin metsässä kun siellä oli vielä kivasti luntakin ja koirat pysyi puhtaina. Tokoilla myös piti ja myös Rasmus pääsi näyttämään mitä osaa eli ruutua kipolla ja alustalla ja molemmilla oikein hyvin. Hyppynouto muutaman kerran ja siinä oli ainakin vauhtia ja asennetta, sillä kerran jopa murisi kapulalle!! Loppuun vielä tunnari joka tehtiin ihan samalla varmuudella kuin ennen!!
Rokan kanssa tehtiin ihan lennosta kun selvästi hieman "ahdistuu" kun liike aloitetaan sivulta eli lennosta merkille ja ruutuun ja kyllä mentiin lujaa ja menossa oli sellaista kunnon tekemisen meininkiä. Hyppynouto ihan sivulta ettei opi varastaan kapulalle mutta hyppynoudot todella hienot. Tunnari loppuun ja se todella varmasti!! Hyvät treenit Rokan kanssa ja tuo ruutu varsinki toimi oikein hiensoti kun lähettelin vaan lennosta ja hetsasin vielä vähän ennen sitä!!! Nyt tuollaisii asenne treenejä paljon!!
Uunon kanssa aloitetiin hyppynoudolla ja ne ihan kunnossa. Ruutua alustan kanssa, ekalla kerralla teki kaaren kun meni ruutuun mutta muuten suoraan ruutuun. Seuraamista tehtiin "käden" avulla ja pää kohosi aika kivasti, kun vaan itse olin todella nopea ja tarkka palkkaamisen kanssa! Seuraamisen käännöksiä joka suuntaan ja ne parani ja tiivistyi treenin aikana eli kyllä treenaaminen kannattaa, yllätys yllätys!!!  Muutama liikkeestä istuminen ja ne ihan nappiin, samoinku tunnari lopuksi joka todella tarkka ja varman oloinen!!!
Tänään mun päivä meni sukuloidessa ja koirat saivat asustella tarhassa päivän, nyt meillä makaakin ihanan rauhallisia ja levollisia nelijalkaisia ystäviä!!!
Huomenna mennään testaileen vähän mihin kaikkeen Uuno pystyy ja mitä keväällä/kesällä tullaan touhuamaan tuolla "kilpailu"rintamall!!! 
01.04.2012 - 15:11
Tänään tokoiltiin Porissa tokokokeessa Rokan ja Uunon kanssa ja kyllä se toko on vaan niin ihanaa jälleen. Päivä alkoi kivasti voittajaluokalla eli Uuno oli heti aamusta kehässä. Voittajassa ei ollut kuin kolme koiraa joista Uuno viimeisenä näyttämässä Tiina Heinolle mitä osaa ja kuinka taitava on!!
Paikalla makuu 9: Nätisti maahan ja heti myös pää maahan. Pysyi hyvin pää maassa koko neljä minuuttia, lonkalle oli vaihtanut jossain vaiheessa. Sivulle istumaan nousuun tarvi kaks käskyä mutta muuten loistava suoritus!
Seuraaminen 8.5: Ihan hyvää seuraamista, sitä päätä tarvii vaan saada ylemmäs mutta periaate tuosta hommasta hallussa. Käännöksissi vähän irtosi eli niitä treenattava nyt enemmän et saadaan ne kuntoon.
Liikkeestä istuminen 8: Autoin vähän istu käskyn kanssa samaan aikaan tekemällä pienen "vaihto askeleen" mutta muuten ei mitään vikaa suorituksessa.
Luoksetulo 7: Seisomaan stopista tuli läpi laukalla, maahanmeni todella nätisti. Koko matkan eteni reippaalla laukalla eli vahti hyvä mutta seisomaan stoppi vielä kuntoon.
Ruutu 9: Juoksi ruutuun täysiä, pysähtyi heti ja meni maahan. Sivulle tullessa tuli mun oikealta puolelta ja teki siitä kkaarrosken vasemmalle, muuten todella hieno suoritus!
Hyppynouto 10: Hyvä hyppynouto mutta kapulaa piti päästä kiinni.
Metallinouto 9: Muuten hyvä nouto mutta loppuasento hieman vino.
Tunnari 0: Meni kapuloille rauhassa, haisteli hyvin mutta kun ei omasta mielestään löytänyt omaa niin otti sit jonkun vaan suuhun ja toi mulle. Mä olen kuitenki tähän todella tyytyväinen vaikka toikin väärän kun malttoi kuitenkin haistella hyvin kapuloita ja etsi omaa aktiivisesti ja pitkään!
Kaukot 9.5: Todella hienot, S->I vaihto ei ihan onnistunut täydellisesti mutta muuten kaikki vaihdot todella nätit ja siitit!!!
Kokonaisvaikutelma 10: Hienosti teki Uuno kaiken aikaa hommia mun kanssa ja teki kyllä kaiken mitä osasi!!! Uunon kanssa kisaaminen on vaan niin rentoa, ihanaa ja mukavaa, ei tarvi mitään jännittää vaan tietää ihan mitä Uuno tulee tekemään!!!!
Voi2 ja 244pistettä ja luokkavoitto, ei se ykkönenkään kaukana ollut mutta hyvä voittaja kisa nuorelle koiralle jonka kanssa on kuitenki kisattu aika vähän!!!
Rokka kisasi myös EVL:ssä mutta Rokan alkoi nyt tokotauko..... Kaikki se innostus, ilo ja tekemisen riemu oli poissa Rokasta ja musta jopa tuntui että Rokka paineistui vähäsen.... No kuitenki hajut vei mukanaan ja yhdessä tekemisestä ei tullut mitään joten mä jätin leikin kesken koska en nähnyt mitään järkeä siinä touhussa, jos Rokka ihan jossain muissa maailmoissa ja sit alkais mun hermot kiristyyn jossain vaiheessa ja se ei tekis ainakaan hyvää Rokan tokoiluille. No nyt Rokka saa alkaa tekemään aksaa enemmän ja mejää ku lumet sulaa ja katsotaan sitten jossain vaiheessa noit tokojuttui taas enemmän!! Toukokuussa omiin kisoihin Rokan kanssa tietenki mennään mutta vois mennä vähän kevyemmällä treenillä ku Rokka kuitenki osaa kaikki liikkeet, kokeilis saada sen kisatilanteen vaan mukavaksi ja sellaiseksi et Rokalla ja mulla on yhdessä kivaa!!!
Tänään siis haettiin yksi todella hyvä suoritus ja toinen vähän huonompi mutta silti mä niin tykkään tuosta tokosta ja oli niin kiva käydä kokeessa kun näki tuttuja ihmisiä ja pääsi vaihtamaan niiden kanssa kuulumia ja sai uusia treeni vinkkejäkin omille koirille!!!!
01.04.2012 - 14:14
Maanataina käväistiin Vaulammilla pyöräilemässä koirien kanssa tai siis Rokka ja Uuno pääsivät 5km lenkille pyörän vierellä. Uuno ei ole ennen pyörän vierellä juossut mutta sehä sujui kun vanhalta konkarilta, välillä olisi vähän pitänyt päästä vetämään mutta se kyllä loppui aina heti kun puutuin asiaan!! Pojat itseäsiassa ravaa aika samaa vauhtia niin niiden kanssa on helppo pyöräillä yhtaikaa ja saavat sitten molemmat siinä oikein kunnon reippaan lenkin!!!
Vähän tokoiltiinkin Rokan ja Uunon kanssa siinä Vaulammilla pihalla kun oli hyvää aikaa, molemmat teki luoksentulon stoppeja ja ne hyvin kiertämisen kautta. Uunon kanssa liikkeestä istumista ja se hyvin kunhan mä vaan maltan kävellä rauhallisesti. Tunnarit molemmilla pojilla ja ne todella hienot, ei mitään sähläämistä kummallakaan. Empä muista mahdettiinko muuta puuhastella....
Tiistaina myös oleiltiin Vaulammilla mutta koirat saivat olla tällä kertaa tarhassa kun pilkoin niiden lihoja pakkaseen sopiviksi paloiksi ja annos pusseiksi!!
Alkuillasta hain Anun ja bc-neidit kyytiin ja suunnattiin Espooseen sporttikoira areenalle jossa meille oli varattu parin tunnin mittainen tapaaminen Alatalon Vapun kanssa ja teemanahan oli tietenkin hyppytekniikka.
Rokan osalta ollaan hyvässä mallissa eli vaikka ei olla talven aikana paljoa päästy treenaamaan niin silti tekniikka pysynyt kasassa ja hypyt hyvän näköisiä. Kääntyminen edelleen Rokalle vaikeaa esteen päällä mutta se nyt treenilistalle kun kenttä vaan sulaa ja samoin tietenkin jatketaan perussarja, korkeuden ja pituuden arvioinnin, kasvavan sarjan sekä yksittäis hypyn treenaamista!! Tietenkin sinne takaosaan pitää saada viel lisää voimaa mutta se kyllä tästä alkaa pikku hiljaa rakentuun, suunnitelmia jo löytyy ja paljon!!! Kyllä oli kiva kuulla että Rokan tekniikka hyvässä mallissa eli kesää odotellessa ja et pääsee ulos säännöllisesti treenaamaan!!!
Uunon kanssa katsottiin ihan perussarjaa jossa kävi ilmi että Uuno etupainoitteinen ja takaosan käyttö huonoa, takaosassa kyllä lihasta ja massaa mutta nyt se pitää vaan saada aktivoitua käyttöön eli samat jutut mitä Rokka teki viime kesänä. Uunon kanssa tehtiin korkeuden sekä pituuden arviointi joissa molemmissa Uuno oli hyvä, jokseenkin varovainen ei mikään hullun rohkea eli järkevä!!! Nyt kevään/kesän tavoite on aktivoida se takaosa käyttöön ja saada se voima sinne kasvamaan vielä lisää eli paljon tullaan jumppaamaan hyppyjen kanssa mutta uskon että saadaan hyvää tulosta aikaiseksi!!!
Kiitokset Vapulle loistavista neuvoista ja opeista ja sitten tietenkin kiitos huippu seuralaiselle Anulle ja neideille takaluukussa, tälläisii reissuja voitaisiin tehdä useamminkin johonki suuntaan!!!
Keskiviikko oli meillä aikalailla hiljaiseloa tai olihan mulla puuhaa, töitä ja edelleen koirien ruokien laittamista mutta koiruudet saivat viettää aikaa Vaulammilla ja sitten kotona aika rauhassa ilman mitään kummallista ohjelmaa.
Torstai taisi olla Uunon lemppari päivä kun käytiin paimentamassa!!! Paimennettiin ulkona kun oli hieno ilma, kyllä aurongossa oli jo vaan niin lämmin touhuta!!! Uunon kanssa tehtiin oikeestaan vaan kaaria ja kasvatettiin sitä matkaa Uunon ja lampaiden välillä ja samaan aikaan mä myös kokeilin pysyä siellä mahdollisimman lähellä lähetys paikkaa. Oikealla kaaret todella hienot mutta vasen puoli sitten välillä vähän tiukka lopusta, mutta mun mielestä nekin kyllä parani loppua kohden. Nyt vaan ku pellot vähän kuivaisi niin pääsisi sinne treenaamaan ja saisi sitä etäisyyttä kasvatettua ihan kunnolla, niin eiköhän ens kesänä Uuno pääse jonhonki kisaanki osallistumaan jo!!!
Paimennuksen jälkeen Uuno aloitti kevään/kesän sukellus kaudenki eli kävi uimassa Somerolla pienessä lammessa ja olihan sinne pakko sukeltaa kun se yksi käpy painui veden alla. Uuno on kyllä hauska kun tyytyväisenä sukeltelee välillä kun ui eikä sitä yhtään haittaa vaikka korvaan vähän vettä menee, sit vaan jatketaan matkaa eteenpäin päätä ravistellen!!!
Illalla käytiin tokoileen MTT:n parkkiksella Rokan ja Uunon kanssa. Rokan ohjelmassa oli jäävät kaikki kertaalleen ja ne todella hyvin. Suoria luoksetuloja muutama ja niissä oli ainakin vauhtia eli voisi välillä ottaa hyvin niit stoppejakin tuossa yhteydessä ku empä usko et tuo vauhti nyt kärsii ihan hetkeen ja muistaa treenata sitä myös säännöllisesti. Seuraamista niin et pysähdyksistä palkka ja kyllä oli mallikelpoista seuraamista poitsulla!!! Ruutu molemmista suunnista mutta siinä vähän aluksi ongelmia kun Rokka ei vaan malta tarkkaan katsoa missä se on vaan singahtelee vähän mihin sattuu. Loppuun todella onnistuneet suoritukset ja niihin oli hyvä lopettaa!!!
Uunon kanssa puuhattiin liikkeestä istumisen kanssa joka hyvässä mallissa, samoinku ruutu jonka teki joka kerta todella hienosti ja todella lujaa!! Suoria luoksetuloja muutama ja niissä vauhti hyvä, vähän ehkä saisi tulla lujempaa vielä mutta ehkä se vauhti sieltä iän ja kokemuksen mukana tulee. Kaukojen ekaa nousua palkkasin pallolla ja nyt nousi aivan täydellisesti seisomaanki!! Loppuun tunnari joka hieno ja ei yhtään sähläystä havaittavissa!!!
Perjantaina heti mun töiden jälkeen käytiin lenkillä Katin ja koirien kanssa saaren kansanpuistossa ja olipa ihanaa kun oli vielä vähän lunta maassa metsässä niin koirat pysyivät mukavan puhtaina!!! Kiva lenkkeillä pitkästä aikaa taas yhdessä, kiitoksia seurasta!!!
Illalla tokoiltiin jälleen MTT:n parkissa kun siinä oli hyvin tilaa ja jälleen mukana Rokka ja Uuno. Rokan kanssa aloitettiin luoksetulon seisomaan stopilla ja nyt Sakke heitti pallon, stopit oikein hyvät!!! Ohjattun molemmat puolet kertaalleen ja kääntyi joka kerta aivan oikein eli kyllä on treeni näköjään auttanut tuohon kääntymis ongelmaan. Metallinouto ihan tasamaan noutona ja siinä täytyy alkaa rakentaa palautus vauhtia uudelleen kun tulee takaisin ravilla... Loppuun tunnari joka todella hieno.
Uunon kanssa myös luoksetulon seisomaan stopit Saken avustuksella ja hyvin pysähtyy!! Metallinouto pari kertaa ja se kyllä nätti. Seuraamista ja kokeiltiin saada se Uunon pää pysymään ylhäällä, kyllä se siitä pikku hiljaa alkaa paraneen mutta töitä vaatii näköjään ja kovasti. Loppuun tunnari joka todella hieno ja mallikelpoinen suoritus!!!
Eilen lauantaina mun päivä vierähti Veikkolassa mejän koetoimitsija kurssilla, täytyy vähän käydä kursseilla et saadaan noita kokeita helpommin järjestettyä ja ihan kivahan päivä tuo oli ja tuli jotain uutta tietoakin sentään vaikka suurimmaksi osaksi asiat jo aika tuttuja. Rokka pääsi myös mukaan mutta ei kyllä kursseileen vaan Rokka meni päiväksi "hoitoon" ja oli kuulemma ollut oikein kiva hoitopäivä, ei meinannut herra haluta ollenkaan lähteä kotiin kun menin sitä hakemaan!!!
Rasmus on viettänyt nyt toko lomaa mutta kun maat alkavat sulamaan niin kyllä Rapakin alkaa treenaamaan kevään kisoja varten!!! No sisällä ollaan kyllä puuhasteltu monenmoista mutta jaksa niistä kirjoitella kun en muista varmaan edes puolia mitä ollaan tehty. Obelix on myös sisällä puuhannut vaikka mitä, vähän joka päivä jotain ettei karhun poikanen vallan tule kurittomaksi....vähän kyllä kurittomia elkeitä nyt jo nöyttelee välillä!!! 
|
RASMUS
FI JVA, C.I.B, BALT, POHJ, FI, SE, DK, EE, LV, LT & RUS MVA, EE JMVA, EE JV-06, V-08, LT V-10 , WW-10, V-10, V-11, BH BLACK AMIIKOS DELFINUS DIS

ROKKA
FI, NO, SE, DK, POHJ, BALT, EE, LT & LV MVA, EE JMVA, LT JMVA, LT JV-10, TLN V-12 AMAZING LONSOME LASSIE ACHTERAF

UUNO
UUNO DG

OBELIX
BLACK AMIIKOS ODRADA OLDRIK

Muitoissa:
TK1 BH Black Amiikos Kermit Kasper
KASPER
19.4.2004-27.12.2010
  
....Vain yksi voi olla ensimmäinen....
|